Kun Keikyän riippusillan kunnostusta aloiteltiin Keikyän Perikunnan toimesta pari vuotta sitten, heräsi ajatus koota yhteen sillan historiaa. Tapio Paavonen luki paikallislehdestä jutun, jossa kaipailtiin historiikin tekijää. Hän innostui asiasta.
Joitakin faktoja oli yleisesti kaikkien tiedossa. Kuten se, milloin vanha ja uusi silta on rakennettu ja kenen toimesta, sillan Peevolan puoleisen pään romahtaminen ja korjaaminen ja niin edelleen.
”Mutta mitä kaikkea muuta sillalla on tapahtunut? Sitä lähdin selvittämään”, Paavonen kertoo.
Ensimmäinen riippusilta Keikyään valmistui vuonna 1919. Se rakennettiin koskenperkausta varten Hossan talon kohdalta Äetsänmäestä Myllysaareen. Myöhemmin sillan paikka vaihtui Peevolankosken ja Välikosken ylitse johtavalle reitille.
Teokseen on kirjattu uusimman ja valtakunnallistakin huomiota saaneen siltahankkeen eteneminen vaihe vaiheelta. Harmaita hiuksia aiheutti tuskallisen pitkään vellonut epävarmuus. Vaikka suunnitelmia oli, ei Suomen pisimmän puurakenteisen riippusillan korjausurakka päässyt Keikyän Perikunnan ponnistuksista huolimatta millään alkamaan. Rahoitus oli pitkään kysymysmerkki ja kustannusarvio eli.
Lehdistö oli tiiviisti mukana siltaprojektin monissa vaiheissa aina korjaustarpeiden uutisoinnista ja yleisötilaisuuksista valmiin sillan juhlistamiseen saakka.
”Halusin kirjaan mukaan myös kaiken sillan viime vaiheista kirjoitetun. Siitä tulikin tavallaan historiikin ja leikekirjan yhdistelmä”, Paavonen tuumaa.
Paavosen kirja tarjoaa paljon niin nippelitiedon ystäville kuin elämänmenon kiinnostavia yksityiskohtia janoaville.
”Paikallislehtikin vinkkasi yhden riippusilta-artikkelin yhteydessä, että kerään siltaa koskevia muistoja ja tietoja. Sain mukavasti yhteydenottoja”, Paavonen kertoo.
Pieniä tarinanpätkiä kertyi teokseen lopulta kolmenkymmenen sivun verran, osa tosin Keikyän riippusillan Facebook-sivujen kautta.
Makkarasaaren vangit ja huojuva silta
Moni kirjaan muistonsa antanut on kiipeillyt koivun runkoa pitkin alas keskellä Kokemäenjokea olevaan piskuiseen saareen. Ylös pääseminen osoittautui usein haastavaksi, ja lapsia piti ”pelastaa” veneellä saaresta. Kyseisestä Peevolansaaresta on käytetty myös nimiä Keikussaari, Makkarasaari ja Myllysaari.
Sillan keinuminen kovalla tuulella on voinut olla pelottavakin kokemus. Vanha silta on 1940-luvulla ylitetty välillä jopa kontaten, kun alusta jalkojen alla on heilunut niin kovin.
Toisinaan vika oli sillan ylittäjässä itsessään. Tarina lähimenneisyydestä kertoo eräästäkin kaverista, joka Myllytuvalta palatessaan ei meinannut millään pysyä sillalla pystyssä. Halusi soittaa kunnanvirastoon ja valittaa joenylityspaikan huonosta hoidosta, olihan silta vaarallisen liukas.
Silta on ollut uimahyppypaikka ja toiminut kiihdytyskaistana monenlaisille menijöille. Juoksijoille ja pyöräilijöille se on tarjonnut komean harjoitussuoran. Onpa sillasta menty yli hevosella, Fiat 600:lla, mopoilla, moottoripyörillä ja mönkijälläkin.
Kahden puolen jokea levittäytyvässä taajamassa sillalla on ollut roolinsa alueen asukkaiden arjessa. Vuosikymmenet se on ollut myös paikka, jonne vieraat viedään maisemaa ihastelemaan, ja jossa retkeillään ja käydään treffeillä.
Hyytävä rikostarinakin kirjasta löytyy. Jo ennen sillan rakentamista tapahtui kaksoismurha sillan luiskasta tehtaalle päin. Vanhan pariskunnan päivät päättyivät tyttärenpojan käsissä. Murhan motiivina oli muistelon mukaan raha.
Kaiken kaikkiaan Tapio Paavonen on 371-sivuisen työnsä pieteetillä tehnyt. Kaikki mahdolliset kivet on käännetty, arkistojen aarteet koluttu ja yksityiskohdat dokumentoitu. Paavonen on tehnyt isosta asiasta perusteellisen kokonaisuuden.
