1. Kuka olet?
”Olen Auli Airas-Laitila, 65-vuotias eläkeläispappi. Olen sielultani savolainen mutta asunut Huittisissa jo neljäkymmentä vuotta.”

2. Olet kirjoittanut omakustanteisen kirjan Status viatoris – matkalla oleva, joka kertoo pyhiinvaellusten lisäksi opinnoistasi teologisessa tiedekunnassa. Miksi halusit kirjoittaa ja julkaista kirjan?
”Halusin jakaa kokemani. Kirja koostuu päiväkirjamerkinnöistä ja niiden myötä lukija voi tehdä matkaa kanssani. Kokea vaivat ja ilot, tapaamiset ja puheenaiheet. Huomata kuinka pöytäseurat, kanssakulkijat ja majapaikat vaihtuvat. Havaita, että kävellessä mieli työskentelee, asiat selvenevät ja kirkastuvat.”

3. Mikä sai aikanaan lähtemään ensimmäisen kerran pyhiinvaellukselle ja minne tie silloin vei? Mitä matka sinulle antoi?
”Ensimmäinen kerta oli 1990-luvun alussa. Tilanomistaja Heino Inkinen halusi viedä minut, puolisoni Simon sekä silloisen Huittisten seurakunnan diakonissan Ulla Saksan kotiseudulleen Karjalaan. Matkustimme Pyhäjärvelle Heinon vanhalla Ladalla.
Vierailimme myös Laatokalla Konevitsan luostarissa, jossa hän oli usein lapsena käynyt kalastajaisänsä kanssa. Heino puhui matkasta pyhiinvaelluksena, ja se oli alku minun matkoilleni.”

4. Kuinka monta kertaa ja missä kaikkialla olet ollut pyhiinvaelluksella?
”Kysymykseen on vaikea vastata. Erityisinä pyhiinvaelluksina mieleeni ovat tallentuneet Santiagon tien kulkemiset Espanjassa, Franciscuksen reitti Italiassa ja riemuvuoden vaellus Huittisista Pyhälle Olaville. Muistot viipyilevät myös luostarien rauhassa Suomessa, Venäjällä, Romaniassa ja Thaimaassa.
Nykyisin ajattelen, että matka messuun tai matka sairaan, kuolevan tai vastasyntyneen luo ovat kaikki pieniä pyhiinvaelluksia. Myös luonnossa vaeltaminen, kuten tunturin laelle kiipeäminen tai vaikka Jäämeren rannalle laskeutuminen Nordkappissa riittää pyhiinvaellukseksi.”

5. Miten pyhiinvaellukset ovat vaikuttaneet elämääsi?
”Ne ovat antaneet iloa ja rauhaa. Matkalla koen olevani omieni parissa. Olen myös oivaltanut, että tärkeintä on kyllin kevyt kantamus.”

6. Opitko kirjanteon myötä jotain uutta itsestäsi?
”En niinkään itsestäni, mutta kirjoittamisesta ja etenkin tekstin painokuntoon saattamisesta. Kärsivällisyyttä tarvitaan.”

7. Miten sinusta tuli pappi? Mikä veti juuri teologiseen tiedekuntaan?
”Kansakoulussa nautin uskonnon tunneista ja Raamatun kertomusten ihmeistä. Opiskelu diakoniaopistossa Helsingin Diakonissalaitoksella avasi laajemman näyn. Sittemmin elin papin puolisona seurakunnan keskellä.
Jokin vaivasi minua noina vuosikymmeninä. Harrastin nukketeatteria, kirkkodraamaa ja lausuntaa, mutta jotain puuttui. Tarvittiin liikkeelle lähtö pyhiinvaellukselle ja nuoren kolumbialaisnaisen sanat Santiagon katedraalissa: Auli, sinusta pitäisi tulla pappi.”

8. Palvelit Sastamalan seurakunnassa 12 vuotta. Millaisena tuo ajanjakso sinulle näyttäytyy?
”Se oli jatkuvaa muutosta seurakuntaliitosten ja digitaalisten työkalujen lisääntymisen myötä. Rauhaa ja läsnäoloa antoivat messut ja toimitukset sekä Ajattelijoiden klubi, merimieskirkkopiiri, naisten raamattupiirit ja naisten saunailta Kiikoisten kirkkotuvalla.
Suuren seurakunnan maisemat, kirkot ja hautausmaat olivat ihastuttavia. Helmenä muistoihin jää Pyhän Olavin kirkko.”

9. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?
”Olen elossa ja matkalla tässä alati muuttuvassa maailmassa. Elämän perimmäistä arvoitusta ei ole vielä ratkaistu. Tieteen löytöretkeilijät etsivät ja harhailevat.”

10. Jos saisit muuttaa yhden asian maailmassa, mitä muuttaisit?
”En muuttaisi mitään, sillä kokonaisuutta ja yhteisöjä pitää kuunnella eikä antaa yhden ihmisen heiluttaa taikasauvaa.
Mutta jos saisin toivoa, toivoisin että yhä useamman mielessä ja elämässä olisi läsnä kunnioitus, kiitollisuus ja kohtuus.”