Sastamalalainen Heli Vuohelainen oli unelmatyössään Suomen kirjainstituutin säätiössä suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa. Muutenkin perhe eli mukavaa ja turvallista elämää pikkukaupungissa. Sukulaiset ja ystävät olivat lähellä ja arki rullasi.
Haave lähetys- tai kehitysyhteistyöhön lähdöstä oli kuitenkin itänyt hänen mielessä niin kauan kuin hän muistaa.
“Olin jo melkein luopunut haaveestani, kunnes näin tämän työpaikkailmoituksen”, Heli muistelee.
“Ehkä koronapandemiakin vaikutti osaltaan siihen, että aloin miettiä entistä enemmän elämän tarkoitusta. Koen, että omien arvojensa ja haaveidensa mukaista elämää voi tavoitella joka päivä, eikä vasta sitten joskus.”
Nyt Heli on työskennellyt Kyproksella Suomen Lähetysseuran viestinnän asiantuntijana elokuun lopusta alkaen. Perhe, johon kuuluu puoliso ja kaksi lasta, asuu viihtyisässä kodissa Limassolin länsipuolella.
“Maalaisina meille sopii hyvin, että asumme omakotialueen laidalla ja heti kotipihamme takana on peltoja ja sitrushedelmätarhoja. Limassolin vilkkaaseen keskustaan on meiltä noin 10 kilometriä”, Heli kertoo.
Perheen arki on asettunut uomiinsa. Heli tekee päivät töitä, 15-vuotias tytär käy kansainvälistä koulua ja Helin puoliso on 4-vuotiaan tyttären kanssa kotosalla.
“Olemme jo löytäneet omia harrastuksia: nuorimmainen käy telinevoimistelussa ja Suomi-koulussa, vanhempi tytär harrastaa joogaa, puolisoni jalkapalloa ja minä lenkkeilyä.”
Suomesta perhe kaipaa eniten läheisiään.
“Elämä täällä olisi lähes täydellistä, jos kaikki rakkaamme muuttaisivat tänne. Onneksi Kyprokselle on helppo tulla ja meillä on jo käynyt useampiakin vieraita. Myös videopuhelut helpottavat ikävää: jopa 90-vuotias isoäitini osaa käyttää tablettia videopuheluihin”, Heli iloitsee.
Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana perhe ihmetteli saaren sadettomuutta ja nyt talvikaudella he ovat olleet yllättyneitä kylmyydestä.
“Etenkin taloissa sisällä on kylmä, koska eristystä ei taida olla lainkaan”, Heli epäilee.
Eniten ärsytystä taas aiheuttaa se, että teiden varret ovat täynnä roskaa.
“Yllätyimme kuitenkin siitä, että täällä on mahdollisuus kierrättää. Meiltä haetaan kahdesti viikossa sekajäte ja kerran viikossa lajitellut jätteet.”
Autokin perheen on ollut pakko hankkia, vaikka aluksi he luulivat pärjäävänsä suurkaupungissa ilman.
“Julkinen liikenne on täällä kuitenkin enemmänkin Porin kuin Tampereen tasolla. Pyöräilymahdollisuuksia on kehitetty joillain alueilla, mutta useimmiten pitäisi pyöräillä ajoradalla. Se ei ole houkutteleva vaihtoehto, koska autoilla ajetaan lujaa”, Heli jatkaa.
Alussa perheen sopeutumista helpotti pienet asiat kuten esimerkiksi se, että ruokakaupoista löytyy Valion juustoja ja ruotsalaista Wasa-näkkileipää. Kyproksen ruokakaupat ovat Helin mukaan muutenkin hyvin samanlaisia kuin Suomessa.
“Myös hinnoiltaan, joka on hieman erikoista ottaen huomioon ihmisten alhaisemman tulotason täällä. Toisaalta monet asiat, kuten ravintolassa syöminen, parturissa käynti tai auton tankkaaminen ovat täällä paljon edullisempia.”
Suomen Lähetysseura, jonka palkkalistoilla Heli on, tekee lähetystyötä, kehitysyhteistyötä ja rauhantyötä yhteensä 30 maassa. Heli toimii viestinnän asiantuntijana Lähi-idän, Pakistanin ja läntisen Afrikan työalueella, ja hänen tiimillään on hankkeita Pakistanissa, Omanissa, Syyriassa, Israelissa, Palestiinalaisalueilla, Senegalissa ja Mauritaniassa.
“Lisäksi satelliittitelevisiojärjestö SAT-7:n työn kautta tavoitamme ihmisiä laajemmin Lähi-idän alueella”, hän selvittää.
Helin tehtävänä on kertoa suomalaisille ajankohtaisia kuulumisia Lähetysseuran ja sen paikallisten yhteistyökumppaneiden työstä.
“Tein esimerkiksi juuri todella surullisen uutisen Pakistanissa tapahtuneesta ampumisesta, jossa kuoli eräs kumppanikirkkomme papeista. Teen muutenkin erilaisia artikkeleita, videoita, podcasteja ja sosiaalisen median päivityksiä Lähetysseuran omiin kanaviin sekä seurakuntien ja median käyttöön. Tuen myös muiden tällä alueella olevien työntekijöiden viestintää. Tällä hetkellä minulla on työn alla muun muassa viestintäsuunnitelma Lähetysseuran Felm-keskukselle, joka sijaitsee Jerusalemissa”, Heli kertoo.
Ideaalitilanteessa Heli matkustaisi vähintään kuukausittain eri puolille työaluettaan ja tapaisi kasvokkain niitä ihmisiä, jotka hyötyvä Lähetysseuran hankkeista.
“Kohderyhmäämme on etenkin lapset ja nuoret. Toistaiseksi olen päässyt käymään vasta Omanissa. Koronatilanteesta ja yleisestä turvallisuustilanteesta riippuen minun on tarkoitus matkustaa tänä keväänä Pakistaniin, Senegaliin ja Israeliin”, hän luettelee.
Kyproslaisia Heli luonnehtii erittäin ystävällisiksi ja perhekeskeisiksi, vaikkakaan he eivät ole aivan niin ulospäinsuuntautuneita, kuin Heli alkuun kuvitteli.
“Olemme tutustuneet paikallisiin ihmisiin harrastusten ja vanhimman tyttären koulun kautta. Naapurissa asuva vanhempi pariskunta on myös tullut hyvin tutuksi. Kahvittelemme toisinaan heidän kanssaan ja he tuovat lähes viikoittain tuoreita hedelmiä ja itsetehtyä mandariinimehua. He auttoivat meitä myös edullisen auton etsimisessä.”
Marraskuun puoliväliin asti Kyproksella oli niin lämmintä, että vapaa-aikaansa Heli ja muu perhe vietti useimmiten merenrannalla. Sen jälkeen retket ovat suuntautuneet useimmiten Tróodos-vuoriston vesiputouksille ja retkeilyreiteille.
“On vieläkin vaikea käsittää, että vajaan tunnin ajomatkan aikana maisema ja lämpötila muuttuvat niin paljon. Joulukuun alkupuolella Ólympos-vuoren huipulle, joka sijaitsee 1 952 metriä merenpinnasta, satoi lumipeite, jonka syvyys on jo paikoitellen jopa yli metrin. Siellä avautui laskettelukeskus muutama viikko sitten ja olemme jo pari kertaa käyneet nauttimassa lumesta. Meidän piti hankkia lumiketjut autoon sitä varten”, Heli kertoo.
Korona määrittää arkea tietysti Kyproksellakin. Heli kertoo, että kaikissa kaupoissa, ravintoloissa ja kouluissa kysytään koronapassia eli todistusta rokotuksista tai negatiivisesta testituloksesta. Lisäksi julkisissa tiloissa on maskipakko yli 6-vuotiaille.
“Näiden toimenpiteiden ansiosta esimerkiksi ravintolat ovat saaneet toimia normaalisti koko tämän ajan, kun me olemme olleet täällä”, Heli huomauttaa.
Heli Vuohelaisen pesti Kyproksella kestää kaksi vuotta. Siihen, palaako perhe sen jälkeen Suomeen, nainen ei vielä osaa ottaa kantaa. Jatko riippuu monesta asiasta.
Ylitsepääsemätön Suomi-ikäväkään ei ole toistaiseksi pistänyt perhesopua koetukselle.
“Joskus toki kaipaamme jotain tuttua ja turvallista, ja silloin on kiva kaivaa tuliaisena saatua ruisleipää pakastimesta tai jutella suomeksi Suomi-koulun muiden vanhempien kanssa. Hätätilanteessa voi myös ajaa Nikosian Ikeaan ja tilata tutun lihapulla-annoksen muusilla ja puolukkahillolla”, Heli naurahtaa.
