Sylvään koulussa Sastamalassa on perjantaina aamupäivällä meneillään valmistavan opetuksen tunti. Opettaja Olga Ojala pyytää toimittajaa odottamaan hetken, jotta käsittelyssä oleva asia – genetiiviharjoitus – saadaan loppuun.
Ukrainalainen Nazar Berezovsky ja azerbaidzanilaiset Farid ja Leila Hasanzade kuuntelevat tarkkaavaisina.
Venäläistaustainen Olga kertoo asuneensa Sastamalassa parikymmentä vuotta. Hän on opettanut Sylväällä aiemmin englantia. Viimeisen viiden vuoden aikana 69-vuotias nainen on perehdyttänyt monia aikuisia maahanmuuttajia Suomeen ja suomen kieleen.
”Ajattelin, että olisin eläkkeellä, mutta rehtori Andersson soitti minulle ja pyysi tulkkausapua. Totesin, että voin tulla opettamaankin – ja tässä sitä nyt ollaan”, Olga naurahtaa.
Hyvin nopeasti käy selväksi, että toisten auttaminen on Olgalle elämäntapa. Aikuisopiskelijoita hän on auttanut pankissa, terveyskeskuksessa ja viranomaisten kanssa asioimisessa. Heille opettaja Ojala painottanut, että Suomessa ei pärjää, jos ei halua opiskella maan kieltä ja tapoja.
”Nämä nuoret ovat motivoituneita, heillä on kova halu oppia suomea”, hän sanoo.
Alussa opiskellaan perusviestintää arkipäivän tilanteissa. Keskeistä on opiskeluun ja koulun arkeen liittyvän sanaston, käsitteiden ja fraasien omaksuminen.
Olga pyytää nuoria kertomaan, mitä he ovat oppineet. Kaikki osaavat kertoa suomeksi keitä ovat, ikänsä ja asuinpaikkansa.
Farid miettii oikeaa sijamuotoa pienen hetken ja taivuttaa sitten: ”Minä asun Sastamalassa.” Inessiivi hallussa siis.
Harrastukset jäivät kotimaahan
Suomen kielen opiskelu, nuoruus, uusi maa ja kaupunki sekä Vammalan betoni. Kaikki asioita, jotka yhdistävät Olgan oppilaita.
Azerbaidzan on sisämaavaltio Kaukasiassa Kaspianmeren rannalla. Naapurimaita ovat Georgia luoteessa, Armenia lännessä, Venäjä pohjoisessa ja Iran etelässä. Hasanzaden sisarukset asuvat nyt Sastamalassa, koska heidän isänsä on töissä Vammalan Betonilla. Elämä Suomessa voisi olla vakaampaa kuin kotimaassa.
Lounais-Ukrainassa sijaitsevasta Bershadin kaupungista kotoisin oleva Nazar on paennut pois sodan jaloista juuri Sastamalaan samasta syystä. Isän työ on paikkakunnalla.
”Ensin olimme kellarissa, mutta sitten päätimme paeta. Kävelimme koko yön metsässä ja pääsimme rajan yli Puolaan. Isä tuli hakemaan meidät sieltä autolla Suomeen”, Nazar kertoo.
Hän on ollut päivittäin yhteydessä Ukrainassa oleviin ystäviinsä. ”Viime päivinä kotikaupungissani on ollut rauhallista”, hän sanoo.
Nuoret kertovat elämän Sastamalassa olevan turvallista, mutta he kaipaavat harrastuksiaan ja monia tavalliseen arkeen liittyviä asioita. Nazar pelasi kotimaassaan lentopalloa, Leila soitti pianoa ja Faridin harrastukset liittyivät matematiikkaan ja tekniikkaan.
Ryhmän koko kasvaa?
Piakkoin Sylvään koulussa toimivan valmistavan opetuksen ryhmän koko kasvaa, sillä Karkun vastaanottokeskukseen odotetaan yli sataa ukrainalaista.
Vielä ei ole tiedossa, minkä ikäisiä ihmisiä Sastamalaan saapuu. Hyvin todennäköistä on, että heidän joukossaan on myös yläkouluikäisiä nuoria.
Olga Ojala pitää oppilaistaan hyvää huolta. Kun kysyn, miten kouluarki noin muuten sujuu, syntyy hiljaisuus. Nuoret ovat ujoja, eikä muita oppilaita ole helppo lähestyä.
”He ovat varmasti aika yksinäisiä täällä. Siitä näkökulmasta voi olla hyvä asia, jos ryhmään tulee lisää oppilaita”, Olga miettii.
Valmistavaa opetusta 60:lle lapselle ja nuorelle?
Ukrainasta saapuneille lapsille on Sastamalassa alkanut valmistava opetus Marttilan koulussa. Viime viikolla siellä on ollut neljä lasta, ja ryhmän koko todennäköisesti ainakin tuplaantuu kuluvalla viikolla.
Kasvatusjohtaja Pekka Kareksen mukaan kaupungilla on valmius käynnistää vastaava opetus myös Karkun koulussa.
”Karkkuun on mahdollista perustaa yksi opetusryhmä ja Marttilaan sopii kaksikin ryhmää.”
Yhdessä valmistavan opetuksen ryhmässä voisi olla 10 – 15 lasta.
”Ryhmän kokoon vaikuttaa lasten ikä ja tausta. Pitää pohtia kokonaisuutta”, Kares sanoo.
Sylvään koulun ryhmään voisi niin ikään sopia 15 oppilasta.
Yhteensä Sastamala voisi tarjota opetusta noin 60:lle lapselle ja nuorelle.
Kokonaan toinen asia on, miten nopeasti osaavia työntekijöitä – opettajia, ohjaajia tai tulkkeja – on mahdollista saada rekrytoitua.
