Tuttuja paikkoja ja kiinnostavia löytöjä Sastamalan seudun menneisyydestä – “Kunnia nostaa esille kokoelmiemme vanhimmat esineet”

Arkeologiset kaivaukset tarjosivat kesätyötä paikkakunnan nuorille 1970- ja 1980-luvuilla. Kaivausjoukko kesällä 1974 Kallialan kalmistolla tutkimuksen jälkeen peitetyn hautakummun päällä. Kuva: Sastamalan seudun museo.

Sastamalan seudun museossa avautuu lokakuun alussa näyttely Kivinen kipinä – Sastamalan esihistoriaa. Näyttely kertoo Sastamalan seudun menneisyydestä jääkaudesta aina historiallisen ajan kynnykselle saakka.

“On kunnia nostaa esille kokoelmiemme vanhimmat esineet ja matkata niiden kautta ajanjaksoon, josta yhä tänä päivänä meitä muistuttavat erilaiset merkit lähiympäristössämme. Toivon, että näyttely herättää kävijässään kipinän lähestyä kotiseutuaan uusin silmin ja ymmärrys esihistoriallisesta elämästä avartuu”, kertoo museonjohtaja Marja Hänninen-Tolvi.

Näyttely on suunniteltu tietopaketiksi ja kokemukseksi koko perheelle. Pienimmät näyttelyvieraat pääsevät tutustumaan esihistorian maailmaan nuotion äärellä ja kalliomaalauksia etsien.

Matka tuhansien vuosien taakse

Näyttely esittelee Sastamalan varhaisimpia vaiheita tuttujen paikkojen, kiinnostavien löytöjen, tutkimuksen ja harrastuksen näkökulmista. Näyttelyssä kuljetaan Haapakallion pyyntipaikalta Kaukolan kalmistoalueelle, tutustutaan erilaisiin esihistoriallisiin esineisiin sekä arkeologin työhön. Oman huomionsa saa myös metallinetsintä, joka on viime vuosina kasvattanut suosiotaan ja tarjonnut mahdollisuuden harrastaa esihistoriaa.

Näyttelyn esihistorialliset esineet ovat pääosin museon omasta kokoelmasta, jota kartutettiin 1930-luvulta 1970-luvun alkuun saakka.

“Monia kiinnostavia esihistoriallisia esineitä on löydetty vahingossa: niitä on löytynyt maata muokattaessa esimerkiksi kyntöpelloilta ja tietyömailta”, kertoo museon amanuenssi Emma Kurki.

Kivinen kipinä juhlistaa 90-vuotiasta Sastamalan seudun museota ja paikkakunnan rikasta menneisyyttä. Sastamalan seudun museo perustettiin yhtä aikaa Tyrvään seudun Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen kanssa syksyllä 1932, ja kesällä 1933 museo avattiin Marttilankadulla Tammisen kaupan makasiinirakennuksessa.

Näyttely on avoinna 1.10.2022 ─ 31.12.2023 ti-la klo 10-16 (to 10.18) Tornihuvilassa (Marttilankatu 12, Sastamala).