Alku alkoi 1700 vuotta sitten. Noin 300 jKr. Kaukolan Kupperinkosken rannoilta kajahtivat kirveeniskut: sinne pystytti majaansa tai taloaan jostakin Euran–Kullaan vyöhykkeeltä saapunut suomalainen uudisasukas. Hän tuli kalastamaan, kaskeamaan, paimentamaan karjaansa ja metsästämään oravia, kettuja, näätiä, kärppiä ja muitakin karvaturkin kantajia, sillä niiden nahkoja rannikon uudet asukkaat – skandinaavit, virolaiset ja liiviläiset – vaihtoivat hienoihin solkiin, ranne- ja kaularenkaisiin, keihäisiin ja puukkoihinkin; ei sellaisia hienouksia uudisasukas muutoin saanut.
Näin aloittaa Tyrvään Nälkälänmäessä syntynyt arkeologian professori Unto Salo muistelmateoksensa Iso tammi (Warelia 2014). Edesmenneen Salon työ näkyy Sastamalan seudun museon Kivinen Kipinä -näyttelyssä, joka katsoo vieläkin kauemmaksi menneisyyteen. Ennen Salon kuvailemaa ”alkua” ja pysyvämpää asuinsijan rakentajaa elelivät Sastamalassa liikkuvaan elämänmuotoon sopeutuneet metsästäjä-keräilijät.
Mutta mistä he tulivat?
”Se on hyvä kysymys. Suomeen saapui ihmisiä, kun mannerjää alkoi sulaa, noin 10 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua”, museoamanuenssi Emma Kurki sanoo.
Sulavaa jäätä reunusti Yoldiameri, jonka pinnnan yläpuolelle Sastamalan kohdalla kurkottivat Jyrävuoren ja Suoniemen Peltokankaanvuori.
Noin 8800 – 7000 vuotta ennen ajanlaskun alkua Kokemäenjoen nykyisten järvialtaiden kohdalla aaltoili siis laaja merenlahti.
Pyyntikulttuurin asukkaat asettuivat suojaisille rannoille muun muassa Suodenniemen ja Suoniemen alueille. Houhajärveltä Kaukolaan ulottuvan hiekkaharjun lisäksi varhaisia pyyntipaikkoja on ollut esimerkiksi Hyynilänkankaalla Mouhijärvellä.
Kaksituhatta vuotta myöhemmin Sastamalaa peittänyt merenlahti vetäytyi. Rautavesi ja Liekovesi kuroutuivat järviksi ja Kokemäenjoen uoma muodostui. Asutusta oli erityisesti Kiikan seudulla, missä hyödyttiin sekä joen että meren läheisyydestä.
”Kiikan Kiimajärvestä laskee joki, jonka varsi on ollut todella isosti asutettua. Nykyisin se on tosi pieni oja”, Kurki toteaa.
Elämää luonnon armoilla
Mitä ensimmäisten Sastamalan seudulla asuneiden ihmisten elämästä tiedetään?
”Pyyntikansa oli täysin riippuvainen luonnosta. He liikkuivat saaliseläinten perässä ja saattoivat asua eri paikoissa eri vuodenaikoina”, Emma Kurki kertoo.
Kesäaikaan kivikauden ihminen keräsi linnunmunia, marjoja, sieniä, hunajaa, siemeniä ja juuria.
Sastamalan varhaisimpia pyyntipaikkoja on ollut Rautaveden pohjoisrannalla, Tervakallion leirintäalueen läheisyydessä sijainnut Haapakallio.
”Haapakalliolla on asuttu tuhansien vuosien ajan. Saaliiksi saatiin erityisesti siikaa, johon nykynimistössä viittaa myös läheinen Siikasuo.”
Kurjen mukaan Haapakallion asukkaat nukkuivat kodassa, joka oli mahdollisesti katettu tuohella, taljoilla ja havuilla. Ruuan he valmistivat ulkona tulisijalla.
Kivikaudella ihmiset uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään. Vainajat asetettiin hautaan makaamaan ja heidät varustettiin koruin ja työkaluin. Hautaan siroteltiin punamultaa.
”Punainen väri symboloi elämää, jonka toivottiin näin palautuvan”, Kurki kertoo.
Moni “aarre” löytyi sattumalta
Näyttelyssä on esillä monia mielikuvitusta kutkuttavia esineitä tai tietoa niistä.
Pieni keramiikan kappale voi äkkiseltään näyttää mitättömältä, mutta saviastioiden valmistamisen taito mullisti muinaissuomalaista elämää suuresti. Taito opittiin maassamme yli kuusi tuhatta vuotta sitten.
Varhaisimmat keraamisen kulttuurin asuinpaikat sijaitsivat Siikasuon lisäksi keskustan Liekolankadulla, Kaukolan Hiukkasaaressa, Kiikoisten Uudessa-Jaarassa ja Kiikan Ala-Pappilassa.
Myös puusta valmistettiin monenlaisia tarve-esineitä. Puun tarkempaan muotoiluun käytettiin erilaisia talttoja. Moni museon kokoelmassa oleva ”aarre” on löytynyt sattumalta. Esimerkiksi Kalle Pihlava Kämmäkästä löysi käyräselkäisen korutaltan perunoita poimiessaan vuonna 1952.
Liuskekivestä tehty, todennäkäisesti hirven ja peuran metsästyksessä käytetty, keihäänkärki putkahti ihmisten ihmeteltäväksi Illossa Kauniston pellon kevätkylvöjen yhteydessä niin ikään 1950-luvulla.
Kivikautisia kirveitä on löytynyt niinkin eksoottisista paikoista kuin Houhajärven leirimajan pihasta ja vedenpinnan alta Hartolankosken alapuolelta.
Kurjen mukaan vakituisesta asumisesta kertovat rautakaudelle (500 eaa vuoteen 1200) ajoittuvat hautalöydöt. Kaukolan kylässä sijaitseva vajaan kilometrin mittainen kalmistoalue on yksi Suomen suurimmista.
Sastamalan esihistoriasta ja esinelöydöistä:
- 40 000 vuotta sitten Sastamalaa peitti kahden kilometrin paksuinen jääkerros.
- Noin 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua jääkausi päättyi, jää alkoi sulaa ja jään painon alta vapautunut maa alkoi kohota voimakkaasti.
- Noin 8 800-7 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua Kokemäenjoen nykyisten järvialtaiden kohdalla aaltoili meri. Muutaman vuosituhannen kuluessa Rautavesi ja Liekovesi kuroutuivat järvialtaiksi ja Kokemäenjoen uoma muodostui.
- Ensimmäiset pyyntikulttuurin asukkaat asettuivat suojaisille rannoille Suodenniemen, Mouhijärven, Suoniemen ja Illon alueille.
- Kivikausi ajoittuu noin 9000-1500 vuoden päähän ennen ajanlaskun alkua, pronssikausi 1500-500 vuoden päähän ennen ajanlaskun alkua ja rautakausi vuodesta 500 eaa vuoteen 1200 asti.
- Vanhimmat Sastamalasta löydetyt esineet ovat kivikaudelta. Pronssikautista metalliesineistöä ei ole paikkakunnalta löytynyt, mutta Hiukkasaaressa, Liekolankadun tienoilla ja Haapakalliolla oli asutusta tuolloinkin. Rautakaudelle ajoittuvat hautalöydöt puolestaan kertovat pysyvästä asutuksesta mm. Kaukolassa.
- Yhteistä kaikille näyttelyn esineille on niiden löytöhetken ajoittuminen vuosien 1930 – 1970 välille. Sen jälkeen tehdyt löydöt on toimitettu Museoviraston kokoelmiin.
- Kansallisesti merkittävimmät löydöt ovat säilytettävänä ja nähtävillä Kansallismuseossa. Myös Satakunnan museon ja Tampereen museoiden kokoelmissa on esineistöä Sastamalasta.
Kivinen Kipinä -näyttely nähtävillä Sastamalan seudun museossa 30.12.2023 saakka.
