Tyrvään maamiesseura pyrkii 2020-luvulle – “Whatsapp-ryhmässä voi jakaa kuvan kera vaikka kuulumisia kasvukaudelta”

Seuran jäsenet voivat jakaa viljelykokemuksiaan keskenään vaikkapa pellon laidalla, kuten Antti Ritala (vasemmalla) ja Teemu Junttila syksyllä ruispellon äärellä. Kuva: Markku Pulkkinen / Maatilan Pellervo.

Yhdenlainen yrittäjäyhdistys. Näin kuvailee Teemu Junttila yli satakaksikymmentävuotiasta Tyrvään maamiesseuraa, jonka puheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2020 lähtien. Koronavuosien myötä hiipumaan päässyttä toimintaa yritetään puhaltaa uuteen liekkiin, ja Junttila houkutteleekin nyt tuoreita kasvoja mukaan porukkaan.

”Vertaistukea ja uusinta tietoa alalta, verkostoitumista ja kokemusten vaihtoa”, Junttila ynnäilee toiminnan tärkeintä antia.

Seuraan liittyäkseen ei tarvitse olla viljelijä.

”Enhän minäkään vielä ole, olen vain muuten aktiivinen maatalousnuori”, pian 27 vuotta täyttävä Junttila naurahtaa.

Myöskään sukupuolella ei ole toiminnassa väliä. Junttila kertoo, että Tyrvään maamiesseuran johtokunnassa vaikuttaa tälläkin hetkellä nainen.

”Aikoinaan naisilla on ollut maamiesseuroissa omat jaostonsa. Vasta myöhemmin perustettiin maatalousnaisten omia yhdistyksiä. Sellaisiakin on toki tälläkin hetkellä Sastamalassa olemassa.”

Maamiesseurojen toiminta vaihtelee pitäjästä riippuen. Junttilan mukaan jotkin yhdistykset omistavat erilaisia koneita, joita sitten vuokraavat edelleen. Toisaalla, esimerkiksi Hämeenkyrön Mahnalassa, maamiesseuran omistuksessa on tanssilava.

”Meillä ei ole tällaista toimintaa, vaan yritämme olla enemmän ajankohtaisen viljelytiedon välittäjä ja virkistystä tarjoava taho. Tälle vuodelle toimintakalenteriin on jo kirjattu kasvinsuojeluilta, pellonpiennarpäivä, teatterimatka sekä mahdollisesti reissu jääkiekkopeliin syksymmällä.”

Vaikka toiminta ei viime vuosina olekaan ollut järin aktiivista, ei Tyrvään maamiesseuran kohdalla voi puhua varsinaisesta jäsenkadosta. Jäsenmäärä on ollut pitkään hyvin sadan tuntumassa.

”Tällä hetkellä jäseniä on 110. Rekrytointia on tehty ihan vain avaamalla suu sopivan tilaisuuden tullen.”

Satelliitti korvaa pian valvontakäyntejä

Teemu Junttila on Junttilan tilan tuleva isäntä ja maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta. Junttilan tilan historia ulottuu vuoteen 1540, ja nyt se toimii Peltosiemen-ketjuun kuuluvana siemenpakkaamona.

”Yksi tila tuottaa maitoa, toinen lihaa. Samalla tavalla meille tuotetaan viljan, nurmikasvien ynnä muiden siemeniä, ja olemme myös itse yksi niiden tuottajista”, hän tiivistää tilan nykyistä toimintaa.

Tyrvään maamiesseuran puheenjohtajana Junttila haluaa olla helposti tavoitettavissa ja neuvoo mielellään aina, kun siihen pystyy.

”Ja jos en itse osaa, niin yhdistyksestä löytyy varmasti aina joku joka osaa.”

Yhteydenpitoa nopeuttaakseen maamiesseuralle on juuri perustettu Whatsapp-ryhmä. Sen kautta on helppo jakaa kuvan kera vaikka kuulumisia kasvukaudelta.

”Ajat ovat muuttuneet. Ennen vanhaan maamiesseuraan kuulunut Risto-pappani istui joka sunnuntai tiettyyn kellonaikaan puhelimen viereen ja kävi pitkän keskustelun viljelijäkollegan kanssa. Pyrimme nyt kaikin tavoin 2020-luvulle.”

Junttilan mukaan yksi maatalousyrittäjiä nyt yhdistävä asia on EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uusi ohjelmakausi, joka ulottuu vuoteen 2027 saakka. Monet nykyisen kauden toimenpiteet jatkuvat edelleen, mutta muutoksia on tehty tukikokonaisuuksiin ja tukien ehtoihin. Yhdeksi näkyväksi uudistukseksi mies nostaa satelliittiseurannan, joka tulee korvaamaan ison osan valvontakäynneistä.

”Jos pelto on kylvöjen jälkeen esimerkiksi heinäkuussa musta eikä kasva mitään, tulee Vipu-palveluun kyselyä siitä, miksi näin on. Isoveli valvoo nyt myös viljelijöitä.”

Kiinnostuitko? Tyrvään maamiesseuran jäseneksi voi ilmoittautua ja lisätietoja kysellä sähköpostilla tyrvaanmaamiesseura@gmail.com