Katso kuvat VaLePan kultajuhlasta! – Esko ja valmentaja Kangaskokko jatkavat pukkipaidoissa, Sivulalla ”tiukat neuvottelut”

VaLePan kannattajia oli paikalla jo hyvissä ajoin ennen joukkueen saapumista. Kuva: Minna Isotalo.

VaLePan kuudetta perättäistä ja kaikkiaan kahdeksatta SM-kultaa juhlittiin ulkoilmatapahtumassa lauantaina iltapäivällä.

Ennen kultajoukkueen saapumista yleisön juhlatunnelmaa nostattivat sambaryhmä Diamantes sekä muusikko Vili Rantanen.

Väkeä oli mukavasti paikalla, vaikka Vammalan torin remontin vuoksi ”torijuhlaa” vietettiinkin poikkeuksellisesti Levorannan Autoliikkeen pihalla.

Pelaajat otettiin lämpimästi vastaan ja juhla huipentui konfettisateeseen. Pelaajien nimikirjoitukset olivat haluttua tavaraa.

Sitä ennen tilaisuuden juontanut Ilkka Nykänen pääsi haastattelemaan joukkueen johtoa ja pelaajia. Kuultiinpa lavalla muutama urheilu-uutinenkin. Joukkueen konkari, 44-vuotias passari Mikko Esko ilmoitti jatkavansa peliuraansa ValePassa ensi kaudella.

Ilmoitus kirvoitti yleisöstä raikuvat aplodit ja kannatushuutoja.

”Mikko Esko on joukkueelle iso palanen, ja hänen ympärilleen on hienoa lähteä porukkaa rakentamaan. Toinen iso asia on tietysti valmentaja, ja ilokseni voin kertoa, että valmentaja Janne Kangaskokon kanssa on tehty kaksivuotinen jatkosopimus”, tiedotti VaLePan urheilu- ja tapahtumajohtaja Hanna Arve-Talvitie.

”VaLePa on ollut huikea taidollinen joukkue, ja meillä on löytynyt jokaiselle pelipaikalle sarjan taitavin tai lähes taitavin pelaaja”, Kankaskokko kiitteli ja kertoi jatkavansa suurella motivaatiolla pukkipaitojen luotsina.

Nykänen kyseli Kangaskokolta tämän uratavoitteista, onko kiikarissa maajoukkue?

”Katsotaan, mitä elämä eteen tuo. Mitään en sulje pois”, hän vastasi.

Hakkuri Urpo Sivula paljasti, ettei jaksa enää juhlia niin paljon kuin nuorempana. Viikonlopun jälkeen koittaa arki, ja maanantaina hän aikoo viedä perheen lapset ensin päivähoitoon ja mennä sitten treenaamaan.

Nykänen uteli Sivulan suunnitelmia.

”Haluan edelleen jatkaa peliuraani. Meneillään olevat neuvottelut ovat tiukat”, Sivula heitti ja sai yleisön nauramaan.

Seuran puheenjohtaja Kimmo Karppanen puolestaan kertoi juhlayleisön riemuksi, että VaLePa ilmoittautuu myös ensi kauden Mestarien liigaan, tavoitteena lohkovaihe.

Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg tuumasi, että paikkakunnalla ei kyllästytä SM-kultaan.

”Tämä on hieno perinne. Jatketaan sitä vaan. Mistään muusta ei tule kaupungille niin paljon myönteistä huomiota kuin tästä. Menestyvällä lentopallojoukkueella on meille iso merkitys.”

Joukkue saapuu perinteisin menoin kuorma-autokyydillä. Kuva: Hannu Moilanen.
Mikko Esko saapuu palkintopokaalin kera. Kuva: Minna Isotalo.
Pelaajat saivat monet ”läpyt” kävellessään lavalle. Kuva: Hannu Moilanen.
Sakari Mäkinen, apuvalmentaja Ziga Copi ja Severi Savonsalmi. Kuva: Minna Isotalo.
Joukkueen huoltaja Manu Sorolle mitali oli jo 20. Takana pelaajista Eetu Pennanen. Kuva: Minna Isotalo.
Severi Savonsalmi sai hänkin monet iloiset tervehdykset kohti lavaa kävellessään. Kuva: Minna Isotalo.
Joukkue lavalla. Kuva: Hannu Moilanen.
Mikko Esko ja poikansa syliin napannut Urpo Sivula . Kuva: Minna Isotalo.
Jiri Leinonen ja maajoukkuepaitaan pian pukeutuva Severi Savonsalmi olivat juhlatuulella. Savonsalmen mukaan Tampere ja yökerhon tanssilattia kutsuu ennen paluuta arkeen. Kuva: Minna Isotalo.
Kultaiseen pukuun sonnustautuneen Ilkka Nykäsen haastattelussa kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg, joka oli pukeutunut VaLePa-hattuun, -paitaan ja -takkiin. Kaupunki kiittää ja tukee kultajoukkuetta 10 000 eurolla. Kuva: Hannu Moilanen.
Kaupunginvaltuutettu ja VaLePa-fani Kari Kaaja toi kultajuhlaan jälleen ovensa, johon on kirjoitettu mitalistien nimmareita aina vuodesta 2012 alkaen. Mitaliputki on ollut melkoinen, sillä ovessa on tilaa enää ensi vuoden raapustuksille. Sitten ovi huutokaupataan seuran junioritoiminnan hyväksi, Kaaja kertoi. Kuva: Minna Isotalo.
Manu Soro sai kirjoittaa nimmarinsa oveen ensimmäisenä. Eetu Pennanen ja valmentaja Janne Kangaskokko (vasemmalla) odottavat vuoroaan. Kuva: Minna Isotalo.
Nyt tulee kultaista sadetta! Kuva: Minna Isotalo.
Konfettisadetta. Kuva: Minna Isotalo.
Konfettia sataa. Kuva: Hannu Moilanen.
Mitalit kiinnostivat faneja. Kuva: Hannu Moilanen.
Eetu Pennanen kirjoittaa nimmari pienelle fanille. Kuva: Minna Isotalo.
Pelaajien nimmarit olivat haluttuja. Severi Savonsalmi fanien ympäröimänä. Kuva: Minna Isotalo.
Selfie Jiri Leinosen kanssa. Kuva: Minna Isotalo.
Sanna Moisander halusi yhteiskuvan Sakari Mäkisen kanssa. Kuva: Minna Isotalo.
Sambaryhmä Diamantes esiintyi. Kuva: Hannu Moilanen.
Fanijoukkoa lavan edustalla. Kuva: Minna Isotalo.
VaLePan kultajuhla veti mukavasti väkeä Levorannan pihaan. Kuva: Hannu Moilanen.

Korjattu kello 18.45 Jiri Leinosen nimi oikein.

  • veikko

    Artikkelissa mainitaan kuvatekstissä useammankin kerran Jiri Hänninen. Mahtaisiko sukunimi olla oikeasti Leinonen?

  • Jalmari71

    Eikö tässä kylässä ole muuta kun lentopallo ja Levoranta. Taidanpa muuttaa takaisin Hämeenlinnaan.

Kommentointi ei ole käytössä.