“Torin reunakiveyksiin on todellakin kompasteltu, ja ambulanssiakin on paikalle soiteltu”, kirjoittaa Leena Tiensuu ja kehoittaa olemaan yhteydessä kaupungin suuntaan

Odotin useamman viikon, eikö paikallislehdet reagoi uudella torilla tapahtuneisiin kompasteluihin. Keskiviikkona 23.8. asiasta kerrottiin Tyrvään Sanomissa. Vähättelevään sävyyn.

”Torille tulija saattaa katsella sitä tai tätä, eikä aina katso jalkoihinsa.”

Hyvänen aika, ei kukaan uudelle, juuri vimpan päälle remontoidulle torialueelle tulija odota astuvansa ansaan. Tietysti torille tulija katselee eteensä, ei välttämättä varpaisiinsa, nähdäkseen myyjiä ja muuta toritohinaa, tuttujakin joukosta tähyillään.

Torimyyjät kertoivat, että yleensä joka lauantai näitä kaatumisia on tapahtunut, useampikin, kun sikseen on. Eikä ne ole mitään pikku kompastumisia. Ambulanssia on soitettu torin kulmalle monasti.

Lähetystori on kohta, kenties joku Sastamalan syrjäseutulainenkin tutustuu uudistettuun toriin ensi kertaa silloin. Vaaran paikkoja on kaksi, vastakkaisissa torin kulmissa. Asian korjaamiseksi lähiaikoina paikalle on tarkoitus asettaa kuulemma istutuslaatikoita. Ne eivät riitä, nämä ”eritasoliittymät” on pantava matalaksi tai eristettävä kaiteella. Sellaisella, joka on kierrettävä niin kaukaa, että voi tallustella ”tasamaalla”.

Rotvallien ja asfaltin väri ei poikkea toisistaan niin paljon, että sitä huomaisi miksikään. Vähintään oranssivoittoinen varoitusraidoitus pitää maalata vaaranpaikkoihin heti, siksi aikaa kun kaupungintalolla mietitään mihin ryhdytään oikeasti.

Talvella, ellei taloyhtiön hallinnoimalla katualueella tai pihalla ole suoritettu tarpeellisia liukkaudentorjuntatoimia, ja siinä joku liukastuu kolhien itseään, tulee tupenrapinat. Korvauksia haetaan ja on myös maksettu, suuriakin.

Onkin ihmeellistä ja suuri onni, jos torin nurkilla reunakiviin kompastuneet, kassien ja ostosten lennellessä ympäriinsä, (näin minulle kuvattiin) ovat selviytyneet vain pintanaarmuin. Onko kaikilla ollut hyvä tapaturmavakuutus?

On ajan kysymys, koska tulee luunmurtumia tai pahempaakin. Ottakaa jokainen torin nurkissa maahan kaatunut (tai heidän lähiomaisensa) yhteyttä kaupungintalolle Pasi Lähteenmäkeen, ja kertokaa ajatuksenne tuosta hetkestä. Soittakaa, lähettäkää vaikka kirje tai sähköpostia. Ja on kaupunginjohtajallakin sähköposti.

Leena Tiensuu

  • Mullikuhnuri

    Sekö onkin tori? Poikkesin kylillä ja totesin, että onpa kiva uusi parkkipaikka, avara, esteetön ja autoilun ehdolla rakennettu. Latauspaikkoja tosin tarvittaisiin ja mikseipä kaasuautojen tankkauspistekin sinne sopisi.

  • mikkonieminen

    Eipä se pyörätuolilla kulkeminenkaan ruusuista ole, ei torilla eikä muuallakaan keskusta-alueella

Kommentointi ei ole käytössä.