Sastamalassa kohteita toiseksi eniten: Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten hoitoon avustuksia Pirkanmaalle

Kivinavetta. Kuva: Ilari Rasimus.

Pirkanmaan ELY-keskus jakoi avustuksia rakennusperinnön hoitoon.

Kohteita on yhteensä 34 ja ne sijaitsevat neljäntoista kunnan alueella. Hakijoita oli 82.

Sastamalaan avustuksia myönnettiin kuusi. Se on toiseksi eniten koko maakunnassa.

ELY-keskuksen mukaan yleisimpiä avustuskohteita ovat maaseudun asuinrakennukset ja omakotitalot. Mukana oli myös muun muassa talousrakennuksia. Tyypillisin korjauskohde on vesikatto, julkisivun kunnostus tai ikkunat ja ovet.

Keskimääräinen avustus oli 5 300 euroa. Pienin myönnetty summa oli tuhat euroa ja kaksi suurinta 12 000 euroa.

Rakennusperinnön hoidon avustuksia myönnetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaille kohteille.