Kiikoisissa toimiva Lemmikkihotelli PetVilla myynnissä – ”Pitkään harkittiin”

Katja ja Janne Ylitalo ovat panostaneet lemmikkihotellin kehittämiseen. Kuva: Alueviestin arkisto

Kiikoisissa toimiva Lemmikkihotelli PetVilla perustettiin vuonna 2017. Yritys keskittyy koirien ja kissojen hoitoon – tilaa riittää, sillä lemmikkihotellissa on kissoja varten kolme huonetta ja korille peräti 16 huonetta. Eläimen voi tuoda päivähoitoon tai pitemmäksikin aikaa.

PetVillaan on rakennettu myös koirille tarkoitettu sisäleikkipaikka erilaisine kulkureitteineen, tasoineen ja hyppyesteineen. Siellä on myös tasapainopalloja ja aktivointileluja.
Kiinteistöön kuuluu lisäksi suosituksi noussut 1,6 hehtaarin kokoinen aidattu koirapuisto, jossa lemmikit voivat telmiä – ja pääsevät pulikoimaan omaan uimalampeenkin. Koirien touhuja seuraavat omistajat voivat samalla viettää aikaa ulkoillen ja eväitä nauttien – grillikota, piknik-katos ja WC kuuluvat koirapuiston varusteluun. Puistoon voi varata omia vuoroja – sitä voi vuokrata erikseen.

Yrittäjäpariskunta Katja ja Janne Ylitalo ovat vuosien varrella kehittäneet ja laajentaneet PetVillan toimintaa. Vaivaa on nähty, ja työtä tehty lemmikeille mahdollisimman mukavien puitteiden rakentamisessa.
”Ei ollut helppo päätös lähteä myymään, pitkään pohdittiin ja harkittiin tätä ratkaisua”, myöntää Katja Ylitalo.
”Olemme kuitenkin kokeneet, että se on tässä tilanteessa paras vaihtoehto. Toivomme hyvän jatkajan löytyvän.”

PetVillan alueella on myös uimalampi. Kuva: Alueviestin arkisto

Ylitalon mukaan asiaan ei liity mitään ”dramaattista”.
”Päädyimme tähän ratkaisuun perhesyistä. Jos käy kuitenkin niin, että jatkajaa ei löydy, jatkamme toimintaa itse – sekin mahdollisuus pidetään vielä tässä vaiheessa auki. Asiakkaat voivat siis luottaa, että lemmikkihotelli palvelee jatkossakin joka tapauksessa.”

Tampereen seudulla lemmikkihotellilla on erityisen paljon asiakkaita.
”Siellä etsitään aivan tietyntyyppistä hoitolaa, meillä on paljon vakioasiakkaita siltä suunnalta”, sanoo Ylitalo. Asiakkaita on myös Porista ja muualta lähiseuduilta.

Liiketoiminnan hän kertoo olevan hyvällä mallilla.
”Kyllä tämä kaksi henkilöä työllistää. Meillä on uusille asiakkaille aina tutustumiskäynti. Heitäkin käy viikoittain. Palvelulle riittää kysyntää.”

Kaupan ovat sekä kiinteistö että PetVillan yritystoiminta.
Yritys on saanut myös Leader Joutsenten reitin tukea vuonna 2022. Sen avulla hoitolaan rakennettiin viisi uutta koirahuonetta. PetVillan yrittäjät Katja ja Janne Ylitalo valittiin Kiikoisten vuoden yrittäjiksi vuonna 2021.

PetVillan kissa-asukkaillekin on tarjolla erilaisia aktiviteetteja. Kuva: Alueviestin arkisto