Kaveria ei jätetä – edes palvelussuhteen päätyttyä. Tähän ajatukseen kulminoituu Suomen Rauhanturvaajaliiton toiminta.
Kun neljä Sastamalalaista kriisinhallintaveteraania, Jarmo Puntalo, Pekka Nieminen, Saku Virtanen ja Petri Jääskeläinen ovat kokoontuneet tammikuisena keskiviikkona Puntalon kotiin, keskustelu liikkuu maailman levottomassa nykytilanteessa, mutta aika ajoin palataan myös itse kunkin omiin palvelusvuosikokemuksiin.
He tietävät, miltä pelko kriisialueilla työskennellessä tuntuu ja keskenään he voivat purkaa niitäkin kokemuksia, joita muille läheisille ei ole välttämättä kerrottu. Kokemukset yhdistävät miehiä. He puhuvat asioista samaa kieltä.
Sastamalan Rauhanturvaajat ry täytti hiljattain 40 vuotta. Juhlaa kunnioitti läsnäolollaan myös liiton kunniajäsen, kenraali Gustav Hägglund.
Yhdistys perustettiin vuonna 1983 Vammalan Seudun Sinibaretit ry -nimisenä ja Nieminen on yksi perustajajäsenistä.
Pekka Niemisen palveluksesta Kyproksella on jo vuosikymmeniä, mutta rauhanturvaaja-aate on edelleen lähellä sydäntä.
”Tämä on mielekästä toimintaa, jonka kautta on lisäksi tullut monia hyviä ystävyyssuhteita”, hän toteaa.
Samaa vakuuttavat myös muut paikallaolijat. Sastamalan Rauhanturvaajat ry:n puheenjohtaja Saku Virtanen kertoo, että kaveria ei jätetä -periaatetta on lähdetty toteuttamaan Sastamalassa ihan hartiavoimin.
”Meillä on tällä hetkellä 113 jäsentä ja teemme aktiivista työtä sen eteen, että kaikki Sastamalan ja lähialueen rauhanturvaajatehtävissä olleet, tai sinne lähtevät, tietäisivät meistä. Yhdistykseen kuuluminen tuo monia etuja, niiden kaverisuhteiden lisäksi”, hän toteaa ja kiittelee samalla yhdistyksen perustajajäseniä, jotka loivat pohjan toiminnalle.
Vuosina 1983-84 Syyriassa ja Israelissa rauhanturvaajien ja paikallisten päällikkölääkärinä toiminut Jarmo Puntalo lisää, että kiinnostus yhdistyksen toimintaa kohtaan on selvästi kasvanut Ukrainan ja Gazan tilanteiden vuoksi.
Mikä Puntalon, Niemisen, Virtasen ja Jääskeläisen sai aikoinaan lähtemään rauhanturvatehtäviin?
”Kyllä taustalla oli vahvasti uusien elämänkokemusten haku”, miettii Jääskeläinen.
Nieminen allekirjoittaa Jääskeläisen toteamuksen.
”Olin seurannut uutisista ensimmäisten suomalaisten rauhanturvaoperaatiota Egyptin Suezilla ja kyllä siinä nuoren pojan mielikuvitus laukkasi. Kun sitten vuonna 1965 tuli tilaisuus lähteä Kyprokselle, tartuin siihen”, hän kertoo.
Seikkailunhalu ajoi maailmalle myös Virtasta.
”RT-mentorini Esa Sandroosin rohkaisemana tein lopullisen päätöksen”, hän kertoo.
Sveitsissä lääkäriksi valmistuneella Puntalolla oli alun perin aikomus lähteä töihin Saudi-Arabiaan, mutta tilanteet muuttuivat.
”Syksyllä 1983 lähdin Undof Finbattin lääkintämajuriksi Israeliin, jonne myöhemmin saapui koko perheeni YK:n huoltolennolla. He asuivat turvallisesti Tiberiaksessa silloin, kun itse olin kenttätehtävissä”, Puntalo selvittää.
Kesken haastattelun Puntalo ottaa videopuhelun kenraali Gustav Hägglundille, joka kuuluu hänen ystäväpiiriinsä, ja Hägglund kiittelee vielä lämpimästi Sastamalan Rauhanturvaajien 40-vuotisjuhlasta.
Puhe kääntyy pian miehistönkuljetusvaunuihin, sillä sastamalalainen Pekka Nieminen on niiden osalta arvokas mies muun muassa Suomen Puolustusvoimille.
Pitkän työuran panssarivaunuasentajana Vammaksella tehneen Niemisen johdolla nimittäin tehtiin 1980-luvulla Panssari-Sisun prototyyppi, joka myöhemmin tunnettiin Pasina, eli Panssari-Sisuna.
Hägglund kuuntelee kiinnostuneena, kun Nieminen kertaa suunnittelu- ja valmistusprosessia. Onhan kyseessä suomalaisten sotilasajoneuvojen klassikko.
Puhelussa sivutaan myös Suomeen perustettavaksi suunniteltua kriisinhallintaveteraanikeskusta, jonka niin kenraali, kuin sastamalalaiset kriisinhallintaveteraanitkin näkevät tärkeänä. Ympärivuorokautinen vertaistukipuhelin kriisinhallintaveteraaneille ja heidän läheisilleen on myös tärkeä tukimuoto, ja Rauhanturvaajaliitto tukee sen toimintaa.
Rauhanturvaajaksi voi hakea kuka tahansa varusmiespalveluksen suorittanut mies tai nainen ympäri vuoden. Ennen operaatiota suoritetaan kriisinhallintakoulustus Porin prikaatissa Säkylässä.
Rauhanturvaajiksi valittujen palvelussuhde kestää tavallisesti 6, 8 tai 12 kuukautta kerrallaan, ja palveluksen jälkeen Porin prikaati järjestää operaatioissa olleille vielä kotiuttamiskoulutuksen.
Tälläkin hetkellä noin 400 suomalaista rauhanturvaajaa on maailman kriisipesäkkeissä, heistä 200 Libanonissa.
”Suomalaisiin rauhanturvaajiin suhtaudutaan yleisesti ottaen hyvin, sillä emme koskaan ole olleet valloittajia”, Puntalo korostaa, ja muut kriisinhallintaveteraanit nyökyttelevät vieressä.
”Suomalaisia rauhanturvaajia arvostetaan. Ensimmäiset rauhanturvaajat ovat omilla teoillaan tämän arvostuksen meille hankkineet. Lisäksi meillä on yleensä pitkä pinna”, lisää Virtanen.
Rauhanturvaajaksi lähtemistä miettiviä Jääskeläinen kannustaa tarttumaan tuumasta toimeen.
”Kokemus avartaa maailmankuvaa ja opettaa arvostamaan Suomea entistä enemmän”, hän vakuuttaa.
Artikkelia on muokattu 11.1. klo 11.25 miehistönkuljetusvaunua koskevan kuvatekstin osalta. Kuvassa oleva miehistönkuljetusvaunu on Patrian 6×6, ei AMW, kuten kuvatekstissä aiemmin luki.
