Maanviljelijä Olavi Prihti menehtyi 28. syyskuuta 2024 Sastamalan Vammalassa. Hän oli syntynyt 8. syyskuuta 1946 Kiikassa.
Olavi Prihti oli monen toimen mies, jonka useista harrastuksista musiikki ja erityisesti puhallinmusiikki oli tärkeä jo pikkupojasta lähtien. Hän seurasi isänsä musiikkiharrastusta soittamalla trumpettia, joka sittemmin vaihtui baritonitorveksi. Olavin musiikinrakkautta kuvasti hänen kiinnostuksensa muitakin soittamia kohtaan, ja ikämiehenä hän alkoi opiskella myös pianonsoittoa; flyygeli soikin usein hänen kotonaan Vammalan Jokisentalossa.
Kiikan Kiimajärvellä perustettiin 1958 poikasoittokunta jo 1924 perustetun Kiikan Torvisoittokunnan oheen. Monilla oli kilometrien matka viikoittaisiin harjoituksiin, mutta sinnikkäästi he kulkivat torvi selässä joko hiihtäen tai polkupyörällä. Keikkoja ei juuri ollut, mutta 1961 pojat osallistuivat henkisiin kilpailuihin ja saivat tunnustukseksi kunniakirjan.
Aikaa myöten poikaosasto hupeni, kun yksi ja toinen lähti opiskelemaan ja suorittamaan asevelvollisuutta kuten Olavikin. Hänen isänsä Eero Prihti vei muutaman kiikkalaispojan ja myös Olavin 15. lokakuuta 60 vuotta sitten kello kahdeksan pikajunalle Vammalan asemalle suuntana Hämeenlinna. Asevelvollisuus katkaisi yhteiset treenit seitsemäksi kuukaudeksi.
Soittajakaverit luonnehtivat Olavia todella hyväksi soittajaksi, joka sai baritonitorvensa soimaan hienoilla sävyillä. Soittajakaveri muistelee, ettei Olavi aina edes tarvinnut nuotteja, kun hän soitteli ulkoa lähes mitä vain ja sai äänen soittimesta kuin soittimesta. Kerran Olavi otti leukansa alle isänsä viulun ja soitti tuosta vain ”älä itke äitini”.
Olavi Prihti arvosti kauneutta ja harmoniaa, mistä kertoo hänen rakkautensa runoutta kohtaan – hän pystyi lausumaan ulkomuistista pitkiä runonpätkiä – sekä hänen kiinnostuksensa rakennusten entisöintiä, rakennustaidetta ja perinteiden vaalimista kohtaan.
Olavi Prihti hoiti myös Kiikan Torvisoittokunnan hallintoa 1990-luvun alusta lähtien, ja kun soittokunta rekisteröitiin 2008, hän toimi siitä lähtien yhdistyksen puheenjohtajana aina kuolemaansa asti.
Soittokunnan jäsenet muistelevat Olavia paitsi luottosoittajana myös hienona ystävänä, joka oli aina ystävällinen ja kannustava kaikkia kohtaan, ja jonka suusta ei muisteta kuullun pahaa sanaa. Hän suhtautui lempeällä ymmärryksellä hankaliinkin tilanteisiin ja pyrki löytämään kaikille mieluisia ratkaisuja. Soittokunta jäi syvästi kaipaamaan loistavaa baritonistiaan.
Jorma Vuorenoja
Päivi Keiho
Olavi Laaksonen
Marita Tuomilaakso
Kirjoittajat ovat Olavi Prihtin soittajakavereita.
