Tulipalo tuhosi Lehtosen perheen Sastamalan Kaltsilassa sijainneen kotitalon täysin lauantaina 7. syyskuuta 2024.
Palokunta oli paikalla alle 20 minuutissa, mutta ilmiliekeissä roihunnut talo ollut enää pelastettavissa. Terassilta alkunsa saanut palo levisi nopeasti.
Perheen isä ja lapset pääsivät ulos talosta, mutta niin nopeasti kaikki eteni, että mitään sisältä ei enää uskaltanut lähteä hakemaan, äiti oli palon syttyessä mökkireissulla Kangasalla. Perhettä tuettiin ja katto löytyi pian pään päälle. Arki onnettomuuden jälkeen on hakenut uomaansa.
Mitä kuuluu talonsa viime syksynä tulipalonsa menettäneelle perheelle nyt? Äiti Jessica Lehtonen vastasi kysymyksiin.
Teille tapahtui viime syksynä vakava onnettomuus, kotitalonne Sastamalan Kaltsilassa tuhoutui kokonaan tulipalon seurauksena. Miltä tuntuu nyt, kun aikaa tapahtuneesta on kulunut muutama kuukausi?
“Edelleen tuntuu hieman epätodelliselta. Kyynelsilmin katseltiin, kun raunion osat purettiin maan tasalle. Mutta nyt on aika antaa toivolle tilaa.”
Ihmisillä oli valtava halu auttaa perhettänne. Apua järjestyi ja pienkeräyksenkin 10 000 euron summa tuli nopeasti kasaan.
Mitä haluaisit sanoa ihmisille, jotka auttoivat teitä pääsemään jaloillenne? Mitä kaikkea apua saitte?
“Mitkään sanat eivät riitä kuvastamaan sitä kiitollisuutta, jota tunnen lopun elämääni. Saimme valtavan määrän apua ja ihmisiä tueksemme.
Sanon siis KIITOS täydestä sydämestäni!
Saimme uuden kodin ja sinne kalusteita ja muita kodintarvikkeita, leluja, vaatteita, urheiluvälineitä, polttopuita jne. Myös henkistä tukea ihmisiltä, jotka pyysivät mukaan kaikenlaiseen toimintaan ja kyselivät kuulumisia ja pyysivät kylään. Edelleen näitä ihmisiä on ympärillä.”
Miten lapset ovat päässeet yli tapahtuneesta, oireilevatko he? Entä te vanhemmat?
“Lapset eivät ole vielä toipuneet. Kaikki oireilevat ja surevat omalla tavallaan. Erityislapselleni asian käsittely on kaikkein vaikeinta, mutta varmasti hänkin toipuu ajallaan.
Me vanhemmat suremme, mutta olemme toipuneet ja päässeet yli. Suuntaamme katseet tulevaan ja toivomme, että tämä voisi olla jonkin hyvän alku.”
Missä asutte nyt?
“Asumme Lantulan/Stormin alueella, hieman lähempänä lasten koulua kuin ennen. Pääsimme vuokralle omakotitaloon.”
Ikävöittekö tuhoutunutta kotitaloanne?
“Ikävöimme. Varmasti lopun elämäämme, mutta ikävän paino muuttuu koko ajan hieman kevyemmäksi.”
Mitä tapahtuu kyseiselle kiinteistölle?
“Talon rauniot mitä jäljelle jäi, purettiin maantasalle ja autotalli, sekä varastot jäivät tontille. Ei ole vielä suunnitelmaa tontin suhteen. Sitä mietitään ja suunnitellaan.”
Mitä perheenne elämään kuuluu tällä hetkellä?
“Päällisin puolin ihan hyvää. Meillä on koti ja erityisesti kyläyhdistyksen ihmisiä ympärillä. Mutta lasten trauma on syvällä ja vaatii vielä paljon aikaa ja käsittelyä.”
Mistä asioista ammennat itse voimaa elämässäsi?
“Minä saan apua ja tukea lasten koulun henkilökunnalta ja kyläyhdistyksen väeltä. Heitä ilman en olisi tästä perheeni kanssa selvinnyt, enkä jaksaisi edes käsitellä kaikkea. Seurakunnan diakoniasta olen myös saanut suuren tuen.
Ammennan siis voimaa ympärilläni olevista ihmisistä. Uskosta ja toivosta.”
Mitä suunnitelmia sinulla on vuodelle 2025?
“Ei ole suunnitelmia. Kannattelen lapsiani ja toivon, että he voisivat eheytyä ja toipua kokonaan. Koitamme saada arjen mahdollisimman tasaiseksi ja toivon, että lapset “asettuvat” uuteen kotiimme.”
Mitä haluaisit sanoa lehtemme lukijoille? Entä heille, joita kohtaa joku odottamaton kriisi?
“Rauhallista ja lempeää alkanutta vuotta. Toivon, että jokainen, joka joutuu kohtaamaan jonkin kriisiin, uskaltaa heittäytyä toisten autettavaksi. Se on vaikeaa, mutta se kannattelee ja antaa voimaa, kun vaan uskaltaa. Aina löytyy apua, kun uskaltaa vastaanottaa sitä.
Kiitän jokaista!
Autetaan toisiamme ja jaetaan hyvää. Se antaa myös auttajalle hyvän mielen.”
