Presidentti Sauli Niinistö toivotti suomalaisille ensimmäisen uudenvuodenpuheensa päätteeksi hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta sohaisten samalla ampiaispesää. Eikö presidentti saa puhua arvomaailmansa mukaisesti? Onhan Suomessa uskonnonvapaus. Saamme uskoa mihin vaan, tai olla uskomatta. Siinäkään mielessä presidentin siunauksen toivottamisen ei pitäisi olla kovin merkillistä, että suomalaisista noin kahdeksan kymmenestä on jonkun kristillisen kirkon jäsen.
Tähtitieteen professori, tunnettu agnostikko Esko Valtaoja kirjoitti Aamulehden Sunnuntai -liitteen kolumnissa että hän taitaa olla huono pakana, kun kohtasi joulun alla parikin kirkollista siunausta, muttei osannut kummastakaan olla muuta kuin kiitollinen. Hän totesi, että jokainen ihminen tarvitsee välillä siunausta eli hyvän toivotusta. Olkoonkin toivottajana sitten pappi, mullah tai kuka tahansa. Tästä ajatuksesta olen Valtaojan kanssa samaa mieltä. Itsellänikin on tuttavissa niin muslimeja kuin vaikkapa buddhalaisiakin enkä tietenkään loukkaannu, kun he toivottavat minulle, evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvalle, onnea tai siunausta omaan tapaansa.
Uskonasioista julkisesti puhuminen tuntuu olevan Suomessa tabu. Kun sitten tapahtuu joku koko kansaa tai kylää koskettava tragedia, niin silloin haetaan turvaa ja lohtua kirkosta. Elämän romahtaessa tai suuren surun kohdatessa käännytään jonkun suuremman puoleen, tukea hakien. Eikö ole paradoksaalista, että taas jonakin toisena päivänä presidentin toivottamasta siunauksesta nousee suuri haloo?
