Ellivuori Ski Centerin toiminnanjohtaja Janika Riila toiveikkaana – “Eiköhän maaliskuu vielä päästä laskettelemaan”

Ellivuoressa on kuusi valaistua ja lumetettua rinnettä, pulkkamäki ja snowpark. “Rinteet ovat monipuoliset, myös vasta-alkajille lapsista lähtien on loistavat puitteet”, Janika Riila kertoo.

Ellivuoreen johtavan, kumpuilevien maalaismaisemien halki kiemurtelevan tien varrella pellot ovat jo paljaana, lunta ei näy enää oikeastaan missään. Laskettelukeskuksessa sen sijaan lunta riittää, ja laskettelijat viilettävät alas rinteitä.

Ellivuori Ski Centerin toiminnanjohtaja Janika Riila on toiveikas sen suhteen, että laskettelukausi jatkuu maaliskuun loppuun saakka.

”Se riippuu tietysti ilmoista, mutta jos ei nyt mitään ihan megasadekelejä tule, niin eiköhän tässä maaliskuu vielä hienosti päästä laskettelemaan”, hän arvelee.

Miten sääoloiltaan poikkeuksellisen paljon vaihdellut talvi on vaikuttanut kauteen?

”Rinteet ovat hyvässä kunnossa vaikeista lumetusolosuhteista huolimatta, lumetus on tänä talvena tosiaan ollut haastavaa, kun kelit ovat sahanneet edestakaisin. Kausi myös alkoi suhteellisen myöhään, saimme rinteet auki vasta 21. joulukuuta, kun esimerkiksi edellisenä vuonna laskettelemaan pääsi jo joulukuun alusta”, kertoo Riila.

Hän on osannut varautua vaihteleviin kausiin.

”Vaikka olen toiminnanjohtajana ollut nyt vajaat kaksi vuotta, niin talossa olen kuitenkin ollut jo sitä ennen useamman vuoden operatiivisessa toiminnassa. Edellinen toiminnanjohtaja sanoi, että olen saanut kokea ”hyvät talvet”, ja että niitä huonompiakin kyllä tulee”, Riila jatkaa.

Vuokraamotyöntekijä Oskari Knuutila katsoo Pirkkalasta rinteille tulleen Kari-Matti Romppasen lasketteluvehkeet kuntoon.

Talvilomat nostavat kävijämäärät laskettelukeskuksessa huippuunsa.

”Kyllä talvilomat näkyvät täällä aina voimakkaasti, se on vuoden vilkkainta aikaa.”
Säillä on myös huomattavan paljon vaikutusta.

”Aurinkoisina päivinä ihmiset ovat liikkeellä, kun taas ”lonkerokelillä” on hiljaista, vaikka rinteet hyvässä kunnossa olisivatkin.”

Uuden laskettelijoita palvelevan päärakennuksen rakentaminen aloitettiin puolitoista vuotta sitten, ja se on vaikuttanut myös toimintaan.

”Vauhdikkaasti on lähtenyt tämä uusi pestini liikkeelle, kun tässä on samaan aikaan ollut tämä rakennusprojekti menossa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että siihen ryhdyttiin”, kertoo Janika Riila. Uusi rakennus on jo käytössä, ja siinä toimii niin välinevuokraamo kuin ravintolakin.

Rakennusprojekti on loppusuoralla – jäljellä ovat vain viimeiset viilaukset.

”Nyt on ehkä juuri sellainen olo, että jes, pahimmat kiireet ovat ohi. Raksavaihe vei mehuja, nyt ehtii vähän hengähtää. Ensi kauteen voikin lähteä sitten ihan uudella energialla”, huokaisee toiminnanjohtaja.

Ravintola Elli´sin hittituotteita ovat muun muassa makkaraperunat ja kaakao. “Kaakaota on mennyt joinakin päivinä jopa parisataa mukillista”, paljastavat asiakkaita palvelevat Saara Välli ja Suvi Kallinen.

Janika Riila vastaa Ski Centerin vuokraamopuolesta ja laskettelutoiminnasta, ravintolasta puolestaan Liekorannasta tuttu Suvi Kallinen. Henkilökuntaa vuokraamossa ja hisseillä on vajaat parikymmentä.

”Lisäksi rivissä on kolmisenkymmentä hiihdonopettajaa, jotka päivystävät. Rinnepäivystäjinä toimii lisäksi vapaaehtoisia”, Riila kertoo. Ravintola Elli´s työllistää kiireisimpinä päivinä neljä henkilöä. Ravintoloitsijankin kärsivällisyyttä siirtymävaihe on koetellut.

”Viime talvi meni grillivaunussa väliaikaistiloissa, se tuntui kyllä pitkältä kaudelta”, tunnustaa Suvi Kallinen. Asiakkailta uudet tilat ovat saaneet paljon kiitosta.

”Erityisen paljon palautetta on tullut paremmasta sijainnista, aiempi rakennus oli kauempana rinteistä.”
Ellivuoressa käydään laskettelemassa niin kotipitäjältä kuin kauempaakin.

”Sastamalasta ja ympäryskunnista tulee suurin osa asiakkaita, lisäksi täällä käy porukkaa Nokialta, Turusta, Porista ja

Raumalta. Toisinaan vieläkin kauempaa. Tämä on kuitenkin suurin laskettelupaikka lähiseuduilla, Hiittenharju ja

Ruosniemi ovat pienempiä keskuksia”, naiset kertovat.

Vilma ja Peppi Koskinen ovat tulleet laskettelureissulle äitinsä Kaisa Sirkeojan kanssa Tampereelta. “Kivaa täällä on ollut.”

”On hieno nähdä, että täällä käy paljon tuttuja nuoria ”kausilaisia”. Ja hiljakkoin tänne tuli eräs isä lastensa kanssa, ja kertoi, että vietti itse teini-ikäisenä kaikki mahdolliset ajat näissä rinteissä. Oli mukavaa, että hän halusi tulla tänne omien lastensa kanssa”, kertoo Riila.

”Kävi täällä myös eräs rouva, joka oli ollut täällä vuonna -64, kun rinteet olivat juuri valmistuneet. Hän oli mukana juhlassa, kun nauha leikattiin ja rinteet otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön”, selvittää Kallinen.

”Kävijöitä saattaa tulla useammassa polvessa, isovanhemmat esimerkiksi lastenlasten kanssa. Täällä kuulee kyllä paljon hauskoja ja mielenkiintoisia tarinoita.”

Janika Riila tunnustautuu itsekin intohimoiseksi laskettelijaksi.

”Minulla harrastuksesta tuli työ”, hän iloitsee.

Entä Suvi Kallinen – kiitääkö ravintoloitsijakin mielellään alas rinteitä sukset viuhuen?

”Olisin intohimoinen laskettelija, mutta kun taidot puuttuvat aivan kokonaan”, hän naurahtaa.

Molemmilla naisilla on luottavainen olo tulevaisuuden suhteen. Yhteistyö myös Ellivuori Resortin uuden omistajan, Lomallo-ketjun kanssa on sujunut hyvin.
Entä sitten, kun laskettelukausi päättyy?

”Kesäkaudella rinteillä voi harrastaa alamäkipyöräilyä, ja olen siinä toiminnassa mukana. Lisäksi paneudun markkinointiin, hallinnollisiin tehtäviin ja suunnitteluun. Kyllä koko vuodeksi töitä riittää”, Riila paljastaa.
Myös Ski Centerin ravintola palvelee toisinaan kesäkaudellakin.

”Eri tapahtumien yhteydessä pidämme tässä ravintolaa auki”, kertoo Kallinen.

Uudet tilat ovat käytössä puolentoista vuoden rakennusprojektin jälkeen.

Jätä kommentti