Sastamalassa on 1800-luvun suurina nälkävuosina rakennettu talo, jonka huoneissa yksi Suomen kuuluisimmista taiteilijoista juoksenteli lapsuudessaan. Talo, jonka pihapiiristä hän lähti poikana lukuisia kertoja omille tutkimusmatkoilleen tutustumaan lähitienooseen, sen ihmisiin ja elämänmenoon.
Pojalla oli aina kynät ja vihko käden ulottuvilla, kutsumus kuvataiteilijaksi syttyi varhain. Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun oppilaana nuorukainen maalasi kotikontujaan ja näköpiirissä olevia ihmisiä useisiin maalauksiin.
Tyrväässä, kesänvietossa Sipin talossa vuonna 1884 syntyi maalaus Poika ja varis, joka oli avaamassa nuorelle lahjakkuudelle ovia Pariisin taidekouluun.
Taiteilija oli tietysti Akseli Gallen-Kallela ja hänen lapsuuden- ja nuoruudenkotinsa tunnemme Kulttuuritalo Jaatsina.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 160 vuotta kansallistaiteilijan syntymästä. Lauantaina Jaatsilla juhlittiin sekä merkkipäivää että talon merkityksen ja historian tiivistävää Arja Valtosen Jaatsi on aarre -kirjaa.
Taiteilijuuden kivijalka rakentui Tyrväässä
Kirjaan Valtonen on ammentanut monista eri lähteistä. Muistoineen ja tarinoineen ääneen pääsevät myös useat eri henkilöt puutarhurista autokauppiaaseen, taiteilijoista kustantajiin ja museojohtajiin, kunnan viranhaltijoista Gallen-Kallelan sukulaisiin. Oman lukunsa ovat saaneet Jaatsin kummituksetkin.
Gallen-Kallela tuli tunnetuksi erityisesti kansallisten merkkiteosten, Kalevalan ja Seitsemän veljeksen, kuvittajana. Hän oli kansainvälisesti arvostettu symbolismin ja realismin taitaja, kosmopoliitti, jonka taiteilijan identiteetin kivijalka oli rakentunut Tyrvään maisemissa.
Liekoveden rannoilta hän äitinsä kannustamana ponnisti ensin oppiin Helsinkiin ja sieltä Eurooppaan, työvuosinaan myös Afrikkaan ja Yhdysvaltoihin.
Kirjan mukaan Gallen-Kallelassa säilyi läpi elämän ainainen kaipuu maaseudun rauhaan ja toisaalta kaukomaille. Taiteilijana häntä kiehtoi villi luonto ja sen asukkaat niin Tyrvään maisemissa ja Vienan Karjalan erämaissa kuin Itä-Afrikassa ja New Mexicossakin.
Valtonen kirjoittaa: Axel Gallén säilyi aina sinä samana poikana, joka Tyrvään kodissa Robinson Crusoen myötä vaelsi trooppisille palmurannoille, joka kotiopettajan johdolla uppoutui keskiajan romanttiseen historiaan ja joka vihdoin Helsingin koulussa löysi Kalevalasta elämänsä seikkailukirjan.
Gallen-Kallela on kiinnostava, mutta niin on hänen lapsuudenkotinsakin. Jaatsin tilaa on asutettu vielä vuosisatoja kauemmin kuin nykyistä rakennusta, joka on ehtinyt toimia asukkaidensa jälkeen kunnantalona, kutomona ja harjaantumiskouluna. Valtonen avaa kirjassaan Jaatsin historian pitkän polun nykypäivään.
Jaatsi on taiteen talo
Arja Valtoselle kirjaprojektista muodostui kunnianosoitus talolle, joka on paljon enemmän kuin fyysinen rakennus. Valtosen suhde Jaatsiin on myös henkilökohtainen. Kaupungin kulttuurijohtajana se oli hänen työpisteensä paikka yli kahdeksan vuoden ajan.
Talossa soi musiikki, kuorot lauloivat, taide kosketti, matkailijat vierailivat, talon historia eli ja hehkui niin sisätiloissa kuin puutarhassa ja puistossa.
”Edelleen Jaatsi on henkinen tila, taiteen talo, joka pitää kokea. Se on Sastamalan ja koko Suomen kannalta kulttuurihistoriallisesti arvokas”, Valtonen totesi.
Hän muistutti, että Gallen-Kallelan lapsuudenkoteja on olemassa vain yksi, sillä tämän synnyinkotia Porissa ei enää ole.
”Voimme olla hiton ylpeitä Jaatsista. Ei olla vaatimattomia, vaan julistetaan kaikille, että olemme ylpeitä Akselista ja tästä paikasta”, Valtonen sanoi.
”Jaatsin poika Akseli elää!” hän tuumasi lauantain juhlahumussa.
Toteamus oli myös toive niin kulttuurikentän toimijoille, päättäjille kuin kirjan lukijoillekin.
Asian voi muotoilla, kuten Valtonen kirjassaan, Akseli Gallen-Kallelan sanoja mukaillen: Emme rakenna vain meitä varten, vaan 500 vuotta eteenpäin.
