Onni on ehtiväinen. Pikkumieheltä ei kauaa kestä vipeltää äidin työpaikan, KyläRavintelin terassin toiseen päähän, jossa hän tutustuu kastelukannuun. Seurauksena on käsien uittamista kannussa, ja osittain kastunut paita.
Katri Lehtimäki, 38, seuraa poikansa leikkejä hymyillen, valmiina rientämään tarvittaessa apuun.
Hänen tiensä äidiksi ei ole ollut aivan tavanomainen.
”Olisin halunnut jo nuorena lapsia, mutta erosin 24-vuotiaana viisi vuotta kestäneestä parisuhteesta, joten asia jäi silloin”, Katri kertoo.
”Eron jälkeen oli sinkkuvaihe, ja toteutin itseäni. Tulin ja menin omaan tahtiini. Työskentelin siihen aikaan Lapissa ja nautin vapaudesta. Mietin silloin, haluanko ollenkaan rajoittaa menemisiäni sitoutumalla uuteen parisuhteeseen tai perhe-elämään. Ajatukset lapsista kävivät kyllä välillä mielessä, mutta ajattelin, että asialla ei ole mikään kiire – jos löydän sopivan kumppanin, niin katsotaan sitä sitten.”
Sinkkuelämä ja erilaiset työkuviot tempaisivat Katrin mukaansa ja aikaa kului. Elämässä oli kaikenlaista mielenkiintoista. Hän laittoi myös oman yrityksen pystyyn.
”Jossakin vaiheessa biologinen kello alkoi tikittää, ja pohdin, että jos haluan lapsen, asialle pitäisi tehdä pian jotakin.”
Perheenperustamista ajatellen sopivaa kumppania ei ollut ilmaantunut, joten Katri alkoi miettimään muitakin vaihtoehtoja.
”Päätös itselliseksi äidiksi ryhtymisestä syntyi pitkän pohtimisen tuloksena. Kävin yksityisellä puolella tutkimuksissa, ja sitä kautta prosessi lähti etenemään. Siihen kuuluivat myös käynnit psykologilla. Keskustelimme esimerkiksi tukiverkostoon liittyvistä asioista. Psykologi selvittää tällaisissa tapauksissa myös, että vanhemmaksi haluava on psyykkisesti kunnossa. Taloudellista tilannettakin kartoitettiin”, Katri selvittää.
”Kaikkineen se on aika rankka ja erilainen tie kulkea, kuin jos lapsen saisi ”normaalilla” tavalla.”
Asioiden läpikäyminen ammatti-ihmisten kanssa laittaa harkitsemaan tarkkaan kaikkea.
”Olin tuolloin 35-vuotias, ja mietin, että minulla on vielä muutama vuosi aikaa. Julkiselle puolelle hedelmöityshoitoihin ei pääse enää yli 38-vuotiaana”, Katri toteaa.
”Ikävä kyllä maailmaan syntyy paljon ei-toivottuja lapsia. Oma lapseni on hyvin, hyvin toivottu. Kaikkien kohdalla ei syystä tai toisesta toteudu perinteinen perhemalli. Sopivaa kumppania ei vain välttämättä löydy, tai on muita syitä. Pitääkö silti luopua haaveesta saada oma lapsi?”, kysyy Katri.
Hedelmöityshoidoissa käytettiin Katrin oman sukusolun lisäksi lahjoittajan sukusolua.
”Tiedän lahjoittajasta lähinnä pituuden ja hiusten ja silmien värin”, Katri paljastaa. Hoidot tapahtuivat TAYS:sissa.
Inseminaatio onnistui hyvin ja Katri tuli raskaaksi ensimmäisellä yrittämällä.
”Tärppäsi heti, ja muistan miettineeni, että voiko tämä näin helposti onnistua. Olin kuullut monia kertomuksia siitä, että kuinka vaikeitakin nämä jutut voivat olla”, Katri sanoo.
”Monen naisen sanotaan hehkuvan raskausaikana, mutta minun kohdallani hehku oli kyllä kaukana. Voin ensimmäiset neljä kuukautta todella huonosti. En ollut kertonut töissä kenellekään raskaudesta, työskentelin silloin Karkussa omassa ravintola-alan yrityksessäni. Baarilla oli kovin kiireinen kesä silloin, ja itselläni kauhea olo aamusta iltaan”, muistelee Katri koettelemuksiaan.
”Neljän kuukauden jälkeen pahoinvointi alkoi onneksi helpottamaan, ja loppuraskaus sujui ongelmitta.”
Katri pohti synnytystä paljon etukäteen.
”Äiti sai minut ja veljeni suunnitellulla sektiolla, koska hänellä todettiin ahdas lantio. Minulla oli koko ajan vahva tunne siitä, että minäkään en pysty synnyttämään alateitse”, hän kertoo.
”Olisin halunnut päästä synnytystapa-arviointiin hyvissä ajoin, mutta sain ajan vasta samalle päivälle, kun neuvolan laskelmien mukaan oli laskettu aikani.”
Katri ihmetteli asiaa, ja yritti saada siirrettyä aikaa viikkoa aikaisemmaksi. Hän halusi kuulla myös yksityisen puolen lääkärin mielipiteen.
”Lääkäri kehotti ottamaan vielä yhteyttä uudelleen TAYS:iin, ja varmistamaan että onko vauva laskeutunut. Pahimmillaanhan riskit tällaisissa tapauksissa ovat suuret.”
Katri ottikin asian puheeksi ja koki, että hänen huoltaan vähäteltiin.
”TAYS:sin lääkäri oli todella leikkausvastainen. Yritin kaikin tavoin selvittää, mitä minun tulee tehdä saadakseni suunnitellun sektion”, Katri sanoo. Suunnittelua ei ehditty koskaan tehdä, sillä synnytys käynnistyikin etuajassa.
Ja aivan kuten Katri oli aavistellutkin, se ei sujunut hyvin. Kivut olivat kovat, mutta etenemistä ei tapahtunut.
”Lopulta tunteja kestäneiden tuskien jälkeen päädyttiin kiireelliseen sektioon, koska vauva ei mahtunut alateitse syntymään, ja hänellä heittelivät jo verenpaineetkin. Lääkäri ei uskonut minua eikä kätilöä, olisimme halunneet leikkauksen jo aikaisemmin, kun synnytys ei edistynyt. Kärsin ihan turhaan, kun olisi kaikelta siltä voitu välttyä”, harmittelee Katri.
”Kätilö sanoi, että vauva ei ollut laskeutunut yhtään. Itse leikkaus meni onneksi hyvin, ja Onni syntyi terveenä.”
Pettymys kirveli ensisynnyttäjää.
”Olin koko ajan ollut oikeassa, mutta minua ei kuunneltu.”
Muuten hän on ollut TAYS:sin palveluihin tyytyväinen.
”Ja oma neuvolantätini oli aivan ihana koko ajan”, kiittelee Katri.
Läheiset ovat tukeneet Katria itsellisessä äitiydessä, mutta joidenkin muiden taholta hän on saanut osakseen rajuakin kritiikkiä.
”Minua on arvosteltu siitä, että halusin lapsen yksin. Se on tuntunut pahalta, koska kohdallani tämä tapa oli ainoa vaihtoehto toteuttaa haave omasta lapsesta”, Katri sanoo vakavana.
”On sanottu myös, että Onni kaipaa isää, koska sellainen lapsella ´kuuluu olla´. Itse ajattelen, että miten hän osaisi kaivata jotakin, mitä hänellä ei ole? Lähipiirissä on ihmisiä, jotka lisäkseni rakastavat Onnia, ja joiden kanssa hän on tekemisissä”, hän huomauttaa.
”Eikä ydinperheessäkään aina kaikki mene suunnitelmien mukaan, voi tulla ero tai toinen vanhemmista menehtyy – tai mitä tahansa. Aina lapsi ei ole edes toivottu, tai hänestä ei huolehdita hyvin.”
Katri aikoo olla avoin pojan taustasta sitten, kun Onnilla on tarpeeksi ikää ymmärtää tämänkaltaisia asioita.
”En aio salata Onnilta sitä, kuinka hän sai alkunsa. Ja hänellähän on 18-vuotiaana oikeus ottaa selvää biologisista juuristaan niin halutessaan”, Katri mainitsee. Hän haluaa muistuttaa ihmisiä toisten kunnioittamisesta.
”Ei pitäisi arvostella toisten ihmisten elämää, vaikka he toimisivat eri tavoin kuin itse.”
Itsellinen nainen on valinnut saada lapsen, ja se on hyvin pitkän harkinnan tulos. Uskoisin, että niin pitkän prosessin läpikäynyt on valmiimpi vanhemmaksi kuin monet muut”, hän pohtii.
Arvostelun sijaan Katri toivoisi, että ihmiset tukisivat toisiaan, koska vanhemmuuteen kuuluu aina myös haasteita.
”Yllätyin siitä, miten paljon äitiys on tuonut mukanaan myös pelkoja, lapsesta on suuri vastuu. Kukaan ei kertonut, että miten suuri kuoleman ja menettämisen pelko lapsen myötä tulee. Olen välillä miettinyt, että mitä jos hänelle sattuu jotakin, tai minulle itselleni. Tällaiset ajatukset kuuluvat vanhemmuuteen, ja ovat varmasti muillekin tuttuja”, Katri ajattelee.
Onni on nimensä mukaisesti äidilleen suuri onni. Katri on tyytyväinen siihen, että uskalsi kulkea omanlaistaan polkua.
Pieni poika kipuaa Katrin syliin, ja saa ylleen kuivan paidan leikeissä kastuneen tilalle. Hän kietoo kätensä äidin kaulaan. Katrin silmistä loistaa ilo.
”Kaikista ihaninta äitiydessä on rakkaus”, hän sanoo ja rutistaa hellästi lastaan.
