Sain hiljattain päätöksen Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueen työvoimaviranomaiselta. Hain lupaa opiskella avoimen ammattikorkeakoulun polkuopintoja työttömyysetuudella tuettuna. Päätös oli kielteinen, eikä siitä voi valittaa. Perusteluna todettiin, että työllisyysalueella tuetaan pääasiassa vain lyhytkestoisia kursseja ja kotoutumista edistäviä opintoja. Pitkäjänteinen osaamisen kehittäminen ei siis kuulu tuen piiriin.

Herää kysymys: mitä järkeä on kieltää työttömältä opiskelumahdollisuus, joka selvästi parantaisi työllistymistä ja tukisi alueen työvoiman saatavuutta? Avoimen ammattikorkeakoulun opinnot eivät ole pelkkä harrastus, vaan suora väylä korkeakouluun ja osaamiseen, jota työmarkkinat kipeästi kaipaavat. Silti paikallinen linjaus estää tällaisen opiskelun, vaikka laki antaisi viranomaisille mahdollisuuden tukea sitä. Päätös perustuu siis poliittisiin ja hallinnollisiin linjauksiin – ei yksilön tilanteeseen tai alueen todellisiin tarpeisiin.

Samassa päätöksessä viitattiin siihen, että tukea suunnataan kotoutumista edistäviin opintoihin. Kenelle nämä opinnot on tarkoitettu? Luonnollisesti ne on suunnattu maahanmuuttajille, jotka vasta hakevat paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Tukea siis myönnetään ulkomaalaistaustaisille työnhakijoille heidän integroitumiseensa, mikä on sinänsä tärkeää ja tarpeellista.

Mutta miksi suomalainen, työtä vailla oleva aikuinen ei saa samaa mahdollisuutta vahvistaa osaamistaan ja löytää paikkaansa työmarkkinoilla? Miksi omatoiminen kouluttautuminen katsotaan ongelmaksi, kun sen pitäisi olla juuri se tie, joka lyhentää työttömyysjaksoja ja ehkäisee syrjäytymistä?

On erikoista, että viranomaiset toisaalta painottavat osaavan työvoiman tarvetta ja elinikäisen oppimisen merkitystä, mutta käytännön tasolla torppaavat juuri ne opinnot, joilla työvoiman osaaminen paranisi. Työtön, joka haluaa itse satsata tulevaisuuteensa, saa vastaukseksi byrokratian seinän: ”Tähän et saa tukea, eikä päätöksestä voi valittaa.”

Tämä ei ole yksittäistapaus vaan kertoo isommasta ongelmasta: järjestelmä ei kannusta aikuista kehittämään ammattitaitoaan, vaan pitää kiinni kapeista tulkinnoista ja hallinnollisista rajoista. Lopputuloksena häviävät sekä työnhakija että alueen elinkeinoelämä.

Olisiko vihdoin aika päivittää työllisyyslinjaukset 2020-luvulle – aikaan, jolloin osaaminen ratkaisee ja joustava oppiminen on välttämättömyys? Jos työtön haluaa opiskella, eikö viranomaisen pitäisi ennemmin taputtaa selkään kuin sulkea ovi?

”Osaamista vailla tukea”