Sataedun oppisopimuspalkintoja muun muassa Huittisiin, Kokemäelle ja Sastamalaan

Marjaana Lehtinen, Sataedu
Sataedun Vuoden oppisopimusopiskelija Marjaana Lehtinen Huittisista. Kuva: Valtakunnallisen kilpailun video, Sataedu.

Valtakunnallisella oppisopimusviikolla Sataedussa on julkistettu Vuoden oppisopimusopiskelija, työpaikkaohjaajat ja oppisopimustyönantajat. Palkitut valittiin koko koulutuskuntayhtymän alueelta tulleista ehdokkaista.

Vuoden oppisopimusopiskelija on huittislainen Marjaana Lehtinen. Hän opiskeli oppisopimuksella puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnon sekä valmistui toimitilahuoltajaksi. Oman ammattitaitonsa lisäksi Lehtinen kehitti työtapoja sekä edisti ergonomisia ja kestävän kehityksen ratkaisuja työpaikallaan Säkylä-Köyliön seurakunnassa.

Satakunnan hyvinvointialueella työskentelevä porilainen lähihoitaja ja muistihoitaja Päivi Saarenmaa suoritti oppisopimuksella vanhustyön erikoisammattitutkinnon. Hänet huomioitiin kunniamaininnalla muun muassa oman muistihoitajan työnkuvansa ja toimintatapojen kehittäjänä.

Vuoden työpaikkaohjaajan tunnustuksia jaettiin kaksi.

Kokemäen Autopiste Oy:n nuori yrittäjä Markus Siltakorpi on valmistunut Sataedusta ajoneuvoasentajaksi. Yrityksessään hän on motivoiva, kannustava ja opiskelijoiden arvostama työpaikkaohjaaja.

Sastamalan kaupungin perusopetuksen erityisluokanopettaja Kaisa-Reetta Tuomisto saa kiitosta joustavuudesta ja vastuullisuudesta. Hän mahdollistaa opiskelijan työpaikalla oppimisen ratkaisukeskeisesti ja luovasti.

Vuoden oppisopimustyönantajia palkittiin kaksi.

Kokemäellä sijaitseva palvelutalo Vuollekoti ja sen kannatusyhdistyksen toiminnanjohtaja Johanna Ruusunen ovat Sataedun pitkäaikaisia oppisopimuskumppaneita. Hyvä yhteistyö on tarjonnut erinomaisen oppimisympäristön erilaisille oppijoille.

Harjavallassa Mekonomeniin kuuluvan autokorjaamo JerJoa Oy:n yrittäjä Jerry Mäkelä ja kaikki työntekijät ovat aloittaneet uransa Sataedussa oppisopimuksella. Yritys on jo lyhyenä toiminta-aikanaan ollut useiden oppisopimusopiskelijoiden työpaikka.

Palkituista Marjaana Lehtinen, Jerry Mäkelä ja Markus Siltakorpi osallistuvat Suomen Oppisopimusosaajat ry:n järjestämään valtakunnalliseen kilpailuun.

Sataedussa oli viime vuonna 1 637 oppisopimusopiskelijaa. Heistä 1 214 opiskeli perustutkintoa oppisopimuksella ja 423 ammatti- tai erikoisammattitutkintoa.

Jätä kommentti