
JunnuValepan vuosikokous on valinnut yhdistyksen puheenjohtajaksi Jaakko Pirttikosken. Yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Kristiina Rainio jatkaa yhdistyksen hallituksessa. Pirttikoski on toiminut JunnuValepassa pitkään muun muassa seuran sihteerinä sekä valmentajana sekä joukkueenjohtajana.
Yhdistyksen hallitukseen valittiin uusina jäseninä Jokke Koskinen sekä Samuli Talvia. Tuttuina kasvoina hallitustyötä jatkavat Aleksi Heikkilä, Tia Palomäki, Kristiina Rainio, Antti Vihakas, Hanna Vuorinen ja Minna Virta. Hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Antti Vihakkaan ja sihteeriksi Minna Virran.
Junnuvalepan tärkeimpänä toiminta-ajatuksena on tarjota eri-ikäisille junioreille mahdollisuus harrastaa lentopalloa jokaiselle itselleen sopivalla tasolla. Kuluvalla toimintakaudella JunnuValepassa toimii 15 harjoitusryhmää ja yhteensä 19 joukkuetta alle kouluikäisten pallokoulusta miesten 2-sarjaan asti.
Seurassa urheilee noin 200 lasta ja nuorta tukenaan lähes 80 vapaaehtoista aikuista. Toiminnassa mukana olevien lasten ja nuorten ikähaitari on 3–19 vuotta. Tyttö- ja poikajuniorien määrä JunnuValepassa jakaantuu suhteellisen tasaisesti.
Vuosia emoseura VaLePan jaostona toiminut JunnuValepa siirtyi omaksi yhdistykseksi neljä vuotta sitten. Yhteistyö Mestaruusliigaa pelaavan VaLePan kanssa on tiivistä ja VaLePa on yksi JunnuValepan perustajajäsenistä.