
Hautojen ainaishoitosopimusten päättäminen on esillä Sastamalan seurakunnassa. Asia on kirkkoneuvoston käsiteltävänä.
Taustalla on haudanhoitorahaston taloustilanne. Ainaishoitosopimusten piirissä olevia hautoja on hoidettu haudanhoitorahaston varoilla. Sen rahat on käytetty loppuun.
Haudanhoitorahaston velka seurakunnalle on kuluvan vuoden lopussa 338 580 euroa. Tämä kirjataan seurakunnalle luottotappioksi, jota varten tarvitaan lisätalousarvio.
Seurakunnalla on ainaishoitosopimuksia yhteensä 113 haudalla. Näistä 75 on Mouhijärvellä, 34 Keikyässä ja neljä muilla hautausmailla.
Asian valmistelussa todetaan, että ainaishoitosopimukset on perusteltua päättää kuluvan vuoden loppuun, koska haudanhoitorahaston varat on käytetty. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat ja säilytettävät haudat muistomerkkeineen säilyvät seurakunnan ylläpidettävinä. Muiden hautojen osalta omaisilla on mahdollisuus tehdä hoitosopimus, mikäli seurakunnan halutaan jatkavan haudan hoitoa jatkossa.
Kirkkoneuvostolle esitetään kirkkovaltuustolle esitettäväksi 338 580 euron lisätalousarvion hyväksymistä sekä hautojen ainaishoitosopimusten päättämistä kuluvan vuoden loppuun.








