
Huittislainen Mommolan Shell on syyskuun alusta asti ollut St1.
Energiayhtiö St1 tiedotti keväällä siirtyvänsä yhden brändin strategiaan, jossa kaikki sen vähittäismyyntitoiminnot Pohjoismaissa yhdistetään St1-brändin alle.
Yhtiön kaikki noin 630 Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa Shell-brändin alla toiminutta asemaa on kuluneiden kuukausien aikana brändätty St1:ksi.
”Shellin muuttuminen St1:ksi ei siis sisältänyt mitään dramatiikkaa, vaan kyseessä oli yhtiön brändimuutos”, St1 Mommolan yrittäjä Petri Luukkonen täsmentää.
Brändimuutos tarjosi kuitenkin oivallisen mahdollisuuden kehittää huoltoasemaa muullakin tavalla. Reilu viikko sitten St1 Mommolassa käynnistyi Kotipizzan toiminta.
”Minulla on operoinnissa yhteensä 10 liikenneasemaa ja Huittinen oli yksi, jossa näimme, että sijainti valtatie 2:n varrella ja kaupungin muu tarjonta huomioiden, Kotipizzalla voisi olla hyvät mahdollisuudet menestyä”, Luukkonen kertoo.
Homma käyntiin täydellä rytinällä
Yrittäjän alkuperäinen ajatus oli, että Kotipizzan toiminta käynnistyisi hiljalleen ja tieto uudesta tarjonnasta julkistettaisiin muutaman viikon harjoittelun jälkeen.
Toisin kuitenkin kävi.
”Homman käynnistyi ihan täydellä rytinällä. Sen sijaan, että henkilökunta olisi hiljalleen parin viikon aikana opetellut uuteen, oppi tuli jo ensimmäisen viikon aikana”, Luukkonen naurahtaa.
”Täytyy antaa iso kiitos koko henkilökunnalle siitä, miten hienosti alku saatiin hoidettua”, hän jatkaa.
Huittisista ei ole saanut Kotipizzaa muutamaan vuoteen. Luukkosen mukaan ensimmäiset myyntipäivät antavat viitteitä, että sitä on kuitenkin kaivattu.
”Seuraavat viikot osoittavat, millaista kysyntä tulee todellisuudessa olemaan. Alkuun ei voi olla kuin todella tyytyväinen. Vaikuttaisi siltä, että huittislaiset taisivat tykätä.”
Muutos vaati lähinnä sähkötöitä
Kotipizzan lisääminen St1:n tarjontaan vaati Luukkosen mukaan sähkötöitä ja henkilökunnan koulutusta.
”Keittiön puolelle piti investoida uusia kylmävetolaatikoita, erilaisia pizzan valmistukseen vaadittavia välineitä, raaka-aineita sekä pizzauuni ja asiakkaille muutos näkyy myymälän puolella uusina valotauluina. Kotipizzalla on oma brändinsä, jonka ilmettä ja valikoimaa noudatamme”, hän kertoo.
Huittisten St1:llä työskentelee yhteensä seitsemän henkilöä. Luukkosen mukaan Kotipizzan myötä henkilökuntamäärää ei tarvitse tässä kohtaa kasvattaa.
”Muutos on hoidettu lisäämällä tunteja työvuoroihin.”
Vanha rakennus tarvitsee jatkuvasti pientä kunnostusta
St1 Mommolaan on tehty lyhyen ajan sisällä kaksi isoa investointia, kun Kotipizzan lisäksi palvelu on laajentunut sähkölatauspisteillä.
Luukkosen mukaan huoltoasemaa kehitetään koko ajan, mutta enempää isoja investointeja ei ole tällä hetkellä näköpiirissä.
”Toimimme iäkkäässä rakennuksessa, joten kaikenlaista pienempää tekemistä riittää, mutta mitään suurta ei tällä hetkellä ole suunnitelmissa. Eivätkä neliöt varsinaisesti edes antaisi myöden. Mommolan St1:llä olen kuitenkin erityisen tyytyväinen siihen, miten optimaalisessa käytössä neliöt ovat.”
Luukkonen kertoo, että huoltoasemien toiminta on viime vuosien aikana mennyt auton huoltamisesta enemmän ihmisten huoltamisen suuntaan.
”Meille pysähdytään yhtälailla tankkaamaan itseä kuin autoa.”
Kotipizzan Luukkonen uskoo pitkällä aikavälillä piristävän koko huoltoasemaa.
”Jo ensimmäinen viikko osoitti, että tämä tuo meille ihan uusia ja sellaisia asiakkaita, jotka eivät ole poikenneet vuosiin. Tällä toiminnalla pystymme lisäämään myös tietoisuutta kaikesta muustakin tarjonnastamme, sillä jo ihan ensimmäisinä aukiolopäivinä kuulimme tiskillä hämmästyneen kommentin, että meiltä saa myös ala cartea.”








