
Sastamala Gregoriana kutsuu viettämään Lucian päivän iltaa 13.12. kello 19 alkaen viime vuonna lanseeratun joulukonserttiformaatin parissa.
”Talviyön sävelin – kauneimmat barokkijoululaulut -konsertin osuminen juuri Lucian päivään antaa illalle erityisen sävyn: pohjoismainen valon juhla, suomenruotsalainen kulttuuriperinne ja vielä kaunista, vanhaa musiikkia yhteislaulujenkin muodossa”, tiedotteessa sanotaan.
Illan musiikista vastaa Vaasa Baroque Ensemble, johon kuuluvat sopraano Kajsa Dahlbäck, tenori ja barokkiviulisti Anssi Koskela, barokkkisellisti Elena Hämäläinen sekä cembalon ja urut taitava Tea Polso.
Dahlbäck on Vaasa Baroquen perustaja ja taiteellinen johtaja. Hänellä on monipuolinen ura sekä barokki- että nykymusiikissa. Hän on esiintynyt muun muassa Helsingin barokkiorkesterin, Suomen barokkiorkesterin ja Tapiola Sinfoniettan solistina.
Tiedotteen mukaan konsertin visuaalisena erikoisuutena on tuohusten valo, joka on kulkenut festivaalin mukana jo varhaisilta mestarikurssivuosilta lähtien.
”Jokainen kuulija saa oman tuohuksensa kotiinviemisiksi viimeisen kappaleen aikana, kun valo kulkee yleisöltä toiselle ja täyttää Funkkistalon. Tuohukset saadaan pitkäaikaiselta yhteistyökumppanilta, Pesosen Mehiläistarhoilta.”
Konsertin ohjelma vie halki 1500–1700-lukujen Euroopan ja siinä kuullaan joulun ajan musiikkia keskiajalta barokin aikaan.
Mukana on myös kolme yhteislaulua, joihin yleisö saa osallistua: On ruusu Iisain juuren, Heinillä härkien kaukalon ja Maa on niin kaunis.
”Ohjelma muistuttaa, että monet meille tutut joululaulut ovat juuriltaan yllättävän vanhoja: esimerkiksi Heinillä härkien kaukalon pohjautuu 1600-luvun ranskalaiseen melodiaan.”
Liput ovat nyt ennakkomyynnissä Funkkistalossa ja biletti.fi:ssä.
Lucia-viikonloppu jatkuu sunnuntaina 14.12., kun Tyrvään kirkossa on jumalanpalvelus, jossa esiintyvät Anssi Koskela, Sastamala Gregorianan taiteellinen johtaja Anthony Marini ja Sastamalan seurakunnan kanttori Anu Mattila.
Tilaisuus jatkaa viikonlopun Lucia-teemaa ja tarjoaa festivaalin tervehdyksen seurakunnalle.








