Muistojen Vammalaa 1990-luvun kuvissa – Hannu Moilasen kirjan keskiössä on kaupungin elämänmeno

Hannu Moilanen kuvattuna Sastamalan pääkirjastolla hänen valokuvanäyttelynsä yhteydessä taannoin. Kuva: Alueviestin arkisto.

”Tyrvää, Vammala, Sastamala – rakkaalla lapsella on monta nimeä”, toteaa valokuvaaja Hannu Moilanen uusimman valokuvakirjansa takakannessa.

Nykyinen Sastamala on monien vaiheiden ja kuntaliitosten kautta syntynyt. Moilasen kirja kuvineen ja muisteloineen juhlistaa Vammalan taivalta kaupunkina ja sittemmin vilkkaana Sastamalan keskuksena.

Kirjan keskiössä on kaupungin elämänmeno 1990-luvulla. Moilanen oli jo tuolloin aktiivinen valokuvauksen harrastaja ja taltioi näkemäänsä diafilmille. Vanhimmat kirjan kuvat ovat 1980-luvun lopusta ja uusimmat 2000-luvun alkuvuosilta.

Puistokatua tai Marttilankatua kaksitorniselle Tyrvään kirkolle sekä torille ostoksille vei monen tie 1990-luvulla. Vuosituhannen viimeinen vuosikymmen Vammalassa oli muutosten aikaa. Kaupunki kasvoi, lamasta selvittiin. Ovella kolkutteli uusi vuosituhat, Vammalaa ja Suomea kutsui yhdistyvä Eurooppa muutoksineen, myös uuden valuutan muodossa.

”Muutokset kansalaisille olivat suuria, mutta mistäpä ei tyrvääläisellä hengellä olisi eteenpäin menty”, tuumailee Moilanen.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkon palo syksyllä 1997 koetteli kaupunkia ja Vammalan seurakuntaa, siitäkin selvittiin yhteishengessä ja talkootyötä tehden.

”Kirjan kuvia kootessa ja diakuvia sähköiseen muotoon laittaessa muistelin kaiholla mennyttä aikaa. Vaikka täällähän se mennyt elämänmuoto porskuttaa uudistuneena Sastamalan hengessä. Vammalan seutu vilkkaana kaupungin keskuksena voi hyvin, jopa paremmin kun muinoin”, Moilanen sanoo.

”Luonto Vammalassa on ainutlaatuista: Kulovesi, Rautavesi, Liekovesi ja täältä alkava Kokemäenjoki tunnetaan laajasti. Linnusto ja järvien saaliskalat toivat Vammalaan turisteja jo muinoin. Pirunvuori kivilinnoineen Ellivuoressa on kapuamisen arvoinen kohde nykyisinkin.”

Edelleen valokuvaajan kuva-arkistoa kartuttavat kaupungissa kesäisin runsaslukuisasti kokoontuvat kirjapäivävieraat.

Kirjaa Suomen kirjapääkaupungissa Sastamalassa arvostetaan, siitä muistuttaa Moilasen mukaan myös Marttilankadulla ylväänä seisova Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi.

Lisätietoja kirjasta: hannu.moilanen@kopteri.net

Kirjan etukansi.

Jätä kommentti