Sinituote palkittiin Kokemäellä

Sinituote
Sinituotteen tehdas.

Kokemäellä on Vuoden Yrittäjä on Sinituote Oy. Yhtiö on kasvanut merkittäväksi toimijaksi sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.

Palkitsemista perustellaan Sinituotteen vahvalla juurtumisella Kokemäelle, pitkäjänteisellä kasvulla ja kehityksellä sekä taloudellisella kehityksellä. Yhtiö on tunnettu työllistävästä vaikutuksestaan, innovatiivisista ratkaisuistaan ja aktiivisesta roolistaan paikallisessa yhteisössä. Sinituote on osoittanut kykyä selviytyä haasteista, hyödyntää digitalisaatiota, toimia vastuullisesti ja ylläpitää korkeaa palvelun laatua. Perheyritystausta, kansainvälinen ulottuvuus sekä sitoutuminen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen osaltaan vahvistavat valintaa.

Sinituote on perustettu 1940-luvulla. Brotheruksen perheelle yhtiö siirtyi vuonna 1988.

Vuoden Yrittäjästä päätöksen tekivät kaupunginhallitus ja Kokemäen Yrittäjät ry.

Jätä kommentti