”Varilan linna, avoinna arkisin kello 13-14, pääsymaksu kivat 0e ja muut 100e”, lukee linnan pihassa olevassa kyltissä.
Kuljen uteliaana koristeellisesta portista peremmälle. Jonkin aikaa odoteltuani linnan pääarkkitehti, rakennusmestari ja taitaa olla samalla linnan kuningaskin, Jarno Manni – toivottaa minut tervetulleeksi lumiseen valtakuntaansa.
Käyköhän täällä pankkikortti? Jos siis en olekaan ”kiva”?
Sadan euron pääsymaksua minulta ei kuitenkaan onneksi peritä, ja voin huokaista helpotuksesta.
Ensimmäisenä kiinnostaakin tietää, kuinka yleisön joukosta määritellään ”kivat” ja ”muut”?
”Siihen on olemassa yliopiston laatima varsin tarkka testi”, vitsailee linnaansa esittelevä Manni istahtaen taljalla päällystetylle valtaistuimelleen.
Salin valkealle seinälle on ripustettu Mona Lisan muotokuva. Ympäröivällä Varilan omakotitaloalueella on rauhallista – Mannin mukaan nähtävyydestä kiinnostuneita ei ole riesaksi asti pihapiirissä lapannut.
”Ei tämä mikään yleisömenestys ole ollut”, hän naurahtaa.
Aikaa, vaivaa ja luovuutta linnan rakentamiseen on tarvittu runsain määrin..
”Rakennusprojekti on edennyt pikkuhiljaa vaiheittain, ja olen tehnyt lisää yksityiskohtia viikkojen varrella”, Manni kertoo.
Rakennustyöt hän aloitti tammikuun puolessa välissä, kun kunnon pakkaset alkoivat, eikä akuuttia rakennuksen sulamisvaaraa ollut. Vaikka talvi ei näillä seuduilla kovin runsasluminen ole ollutkaan, on Manni onnistunut saamaan omalta tontiltaan tarvittavat lumet kasaan, eikä naapureilta ole tarvinnut haalia lisärakennusmateriaalia.
”Aikani kuluksi olen tätä tehnyt, kyllä tässä aikaa saa menemään. Mieluummin olisin kuitenkin palkkatöissä”, Manni sanoo.
Pylväät ovat rakentuneet ämpäritekniikalla, ja löytyypä rakennusvälineistöstä lumipallomuottikin. Jäiset kuusenmuotoiset koristeet muurilla ovat somassa rivissä, ja monia muitakin metkoja yksityiskohtia linnasta löytyy.
Pihassa on tykkikin, mutta sen ruuaksi ei tarvitse pelätä joutuvansa – sillä tykin suusta kurkistaa kukkanen.
