
Huittisten tekninen lautakunta käsitteli eilen keskiviikkona Lauttakylän koulun käytössä olleen väistörakennuksen saneerausta päiväkodiksi ja perhekeskukseksi.
Suunnitelmana on jo pidempään ollut saneerata väistökoulurakennuksen tilat päiväkodiksi, mutta myös hyvinvointialue on ilmaissut kiinnostuksensa muuttaa Huittisissa toimivan perhekeskuksen toiminnot samaan rakennukseen.
Kaupunginvaltuuston kuluvalle ja kahdelle tulevalle vuodelle hyväksymässä talousarviossa on varattu hankkeelle yhteensä 3,4 miljoonaa euroa, josta 2,3 miljoonaa kohdistuu tälle vuodelle ja 1,1 miljoonaa ensi vuodelle.
Lisäksi päiväkodin kalustamiseen on varattu 100 000 euroa.
Investointituloihin on kirjattu hyvinvointialueen osuus perhekeskuksesta, yhteensä 975 000 euroa.
Tavoitteena toimivat ja turvalliset tilat
Uuden päiväkodin tarve on tiedostettu Huittisissa jo pitkään.
Yksi isoimmista tavoitteista on keskittää tällä hetkellä useissa toimipisteissä oleva varhaiskasvatus yhteen toimivaan ja kustannustehokkaaseen kokonaisuuteen.
Samalla halutaan parantaa tilojen laatua, turvallisuutta ja toiminnallisuutta.
Tilanteen ratkaisuksi on jo aiemmin päätetty tyhjilleen jääneen väistökoulun hyödyntäminen.
Rakennus on kaupungin omistuksessa, sijaitsee tarkoituksenmukaisella paikalla ja soveltuu rakenteellisesti laajamittaiseen muutokseen.
Olemassa olevan rakennuksen käyttö nähdään taloudellisesti vastuullisena ja kestävän kehityksen mukaisena vaihtoehtona verrattuna purkamiseen ja uudisrakentamiseen.
Suunnitellussa saneerauksessa rakennus uudistetaan perusteellisesti vastaamaan nykyaikaisia vaatimuksia. Tavoitteena on, että tilojen tekninen ja toiminnallinen taso vastaa uudisrakennusta ja käyttöikä on vähintään 30 vuotta.
Samalla rakennukseen sijoitetaan myös hyvinvointialueen perhekeskustoimintaa, mikä mahdollistaa varhaiskasvatuksen, neuvolapalvelujen ja muiden perhepalvelujen tiiviin yhteistyön saman katon alla.
Perhekeskukseen on suunnitteilla noin 30 työpistettä.
Kaupunki haluaa johdonmukaista päätöksentekoa
Hankkeen kustannusarvio on konsulttiyhtiön laatiman arvion mukaan noin 5,57 miljoonaa euroa. Tästä päiväkodin osuus on noin 4,1 miljoonaa ja perhekeskuksen 1,47 miljoonaa euroa.
Hyvinvointialue on ilmoittanut osallistuvansa hankkeeseen yli 1,2 miljoonalla eurolla, mutta kustannusten lopullinen jakautuminen täsmentyy jatkoneuvotteluissa.
Kokonaiskustannukset ovat herättäneet keskustelua, mutta kaupungin näkökulmasta saneeraus on edelleen kokonaistaloudellisesti perusteltu vaihtoehto.
Väistökoulun purkaminen, siihen liittyvä tasearvon alaskirjaus sekä jo syntyneet suunnittelukustannukset aiheuttaisivat arviolta noin 1,4 miljoonan euron välittömän tappion.
Tämän vuoksi hankkeen viemistä eteenpäin suunnitelmien mukaisesti pidetään sekä taloudellisesti että hallinnollisesti perusteltuna ratkaisuna.
Lisäksi asian valmistelutekstissä korostetaan, että investointien uskottavuus rakentuu johdonmukaisille päätöksille. Jo käynnistetyn ja pitkälle suunnitellun hankkeen keskeyttäminen ilman painavia perusteita ei ole tarkoituksenmukaista, vaan tavoitteena on edetä toteutukseen suunnitellussa aikataulussa.








