Kokemäki säästää sammuttamalla katuvalot

Kokemäki
Kokemäki.

Katuvalot sammutetaan Kokemäellä kesän ajaksi. Käytäntöä on noudatettu useana aikaisempana vuonna.

Keskustassa katuvalot ovat sammutettuina 4.5.-3.8., asuntoalueilla 29.4.-10.8. ja haja-asutusalueilla 20.4.-17.8.

Teknisen ja ympäristölautakunnan kuluvan vuoden talousarviossa on huomioitu saavutettava säästö.

Kaupungin katuvaloverkosto käsittää noin 2 000 valaisinta. Niitä ohjataan nettipohjaisella järjestelmällä katuvalokeskuskohtaisesti.

Katu- ja puistomestarille esitetään valtuutta päättää katuvalojen sammuttamisesta vuosina 2027-2029.

Asia on esillä teknisessä ja ympäristölautakunnassa.

  • kokemusasiantuntija

    Satonen sytyttää. Monta kilometriä Arton valoa. Kokemäki ei saanut ainuttakaan tarjousta vesitornista, jostakin on säästettävä!

    • Mullikuhnuri

      70-luvulla useimmissa pikkutaajamissa sammutettiin tievalot kesäksi. Sen jälkeenkään ei valoja poltettu yöĺlä 11 jälkeen ja sytytettin vasta aamulla hetkeksi. Säästettiin sähköä eikä tuotettu turhaa valosaastetta. Sastamalan tievalot ovat kehno korvaaja leikatuille palveluille, mutta keräävät vaaleissa tierumpupoliitikolle muutaman äänen hämäränäön menettäneiltä ikäihmisiltä, Sastamalan väestön enemmistöltä.

    • mä vaan.

      satonen nyt sytyttää mitä sytyttää kuten paikallinen kaveri siellä oman asian hoidon suhteen!

      • Jerry

        Artolla tuntuu olevan paikka sydämessäsi. Hyvä niin.
        Oli aiheena mikä tahansa, niin tuot esille Arton panosta asian eteenpäin viemisessä.

    • Jerry

      Mitä Kokemäen vesitornin epäonnistunut tarjouskysely liittyy aiheeseen tai Satoseen?
      Arto on aikaansaava mies, mutta kaikkea kunniaa hänellekään ei voi osoittaa.

Kommentointi ei ole käytössä.