
Sivistyslautakunta ei lähtenyt Huittisissa asettamaan ylärajaa perusopetuksen yleisopetuksen opetusryhmille. Päätös tehtiin äänin 5-4.
Lautakunnan käsiteltävänä oli sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite. Siinä perusopetuksen yleisopetuksen opetusryhmien enimmäiskooksi esitettiin kaksikymmentä oppilasta.
Päätökseksi tulleessa sivistysjohtaja Eija Mattilan pohjaesityksessä todettiin, että valtuustoaloite ei anna aihetta toimenpiteisiin. Tätä kannattivat puheenjohtaja Aulikki Kuisma (kesk.), Atte Hölttä (kok.), Markus Santala (vas.), Sakari Tuomola (kesk.) ja varajäsen Heidi Rämö (kok.).
Susanne Varjokumpu (sd.) esitti Miia Aittomäen (sd.) kannattamana, että valtuustoaloite hyväksytään. Äänestyksessä he saivat tuekseen Laura Airilan (kesk.) ja Kimmo Hietasen (ps.).
Huittisissa perusopetuksen yleisopetusryhmien keskimääräinen koko kuluvana lukuvuonna on alakouluissa 19,6 oppilasta ja yläkoulussa 17,9 oppilasta.







