
Sastamalan, Huittisten ja Punkalaitumen teillä liikkui jälleen viime lauantaina numeroin merkittyjä autoja. Autoliiton Länsi-Pirkanmaan osaston ja yhteistyökumppaneiden järjestämä tapahtuma houkutteli liikkeelle kymmeniä autokuntia lähiseudulta.
Matkaan lähdettiin tuttuun tapaan Vammalasta Hopun A-katsastuksen piha-alueelta ja reitti suuntasi Kiikan kautta Huittisiin ja Punkalaitumen läpi takaisin Vammalaan.
Matkaa reitille kertyi noin 70 kilometriä.
Kylmä sää ei karkottanut autoilijoita
Huittisissa rastipistettä pidettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Järjestelyistä vastasivat tuttuun tapaan Lions Club Huittisten jäsenet.
Väkeä oli kokoontunut odottelemaan autoletkaa keskustaan ja rastipisteenä toimineen Hullumies kauppaa & kirppiksen -pihamaalle heti kolmen aikaan.
Huittisten rastipisteen puuhamiehenä toiminut Ilkka Isokallio naurahtaa, että samaan aikaan taivaalle kertyivät myös tummanpuhuvat pilvet ja maahan alkoi tipahdella lumihiutaleita.
”Paljon kylmempi ei voisi olla”, tuulentuiverruksessa autoja paikalle ohjaava mies tuumi.
Sääennusteet olivat ennakoineet pahinta mahdollista takatalvea koko edeltävän viikon. Harrastajia pelottelut eivät kuitenkaan isommin karsineet ja lopulta lumikinoksiltakin vältyttiin.
”Vain muutama moottoripyörä jätti lopulta osallistumatta. Yhteensä liikkeellä on noin 90 autoa”, Isokallio kertoi.
Jos ikävän kylmää tuulenviimaa ei lasketa, tapahtuma onnistui Isokallion mukaan erinomaisesti.
”Se on tietenkin vähän harmi, että ihmiset lähinnä istuvat autoissa tai kiiruhtavat kirppiksen sisätiloihin lämmittelemään, mutta sää on asia, mille emme mahda mitään.”

Numeroautoajoissa autokunnat vastailevat rastipisteillä erilaisiin kysymyksiin. Isokallion mukaan aiheet kysymyksiin pyritään löytämään reitin varrelta.
”Huittisissa tiedusteltiin tällä kertaa, minä vuonna Ripovuoren tanssilava paloi ja montako hullua kiipeää tolppaan liikenneympyrässä”, Isokallio paljastaa.
Isokallion mukaan osallistujat ovat olleet tyytyväisiä ja pidetty tapahtuma tulee varmasti saamaan jatkoa myös tulevaisuudessa.
”Ainoastaan sitä tässä on vähän pyöritelty, pitäisikö ajankohtaa muuttaa hieman myöhemmäksi, jolloin sääkin saattaisi olla hieman lämpimämpi.”








