
Sastamalan kaupungin palveluverkkoselvityksen yhteydessä on ollut esillä pääkirjaston siirto keskustan alueella. Tällä korvattaisiin nykyisen pääkirjastokiinteistön mittava peruskorjaus.
Maanantaina koolla ollut kaupunginhallitus keskusteli palveluverkkoselvityksestä, ja Leena Mattila (kesk.) esitti, että vaihtoehtona pidetään myös nykyinen kirjastokiinteistö. Häntä kannatti Jenni Jokinen (sd.). Mattilan esityksen puolesta äänestivät myös Kari Kaaja (kok.), Minna Isotalo (sd.), Antti-Matti Mattila (kesk.), Jarkko Mäkipää (sd.), Wilhelm von Nandelstadh (r.), Päivi Pelttari (kok.) ja Leena Saarela (vas.).
Kaupunginjohtajan esityksen kannalla olivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pertti Hakanen (kesk.) ja Mirva Iso-Kukkula (kesk.), joten päätökseksi tuli Mattilan esitys.
Muut palveluverkkoselvityksessä esitetyt linjaukset menivät esityksen mukaisesti. Jo tänä vuonna tehdään kokonaisselvitys Kiikan alueen sivistyspalveluiden sijoittumisesta, ja Suodenniemellä päiväkoti siirtyy koulun tiloihin viimeistään alkuvuonna 2027, ja samalla Uotsolan päiväkodin tiloja laajennetaan peruskorjauksella.
Keskustan alueen suurin investointi on uuden Muistolan koulun ja siihen liittyvän päiväkodin rakentaminen. Päiväkoti korvaa aikanaan nykyisen Koiramäen päiväkodin. Hankkeen laajuus määritellään erillisessä tarkastelussa, jossa arvioidaan myös keskustan varhaiskasvatuksen palveluverkkoa.
Tavoitteena on keskittää kaupungin varhaiskasvatuspalveluja uuteen Muistolaan ja Ojansuun päiväkotiin sekä siirtyä pienistä yksiköistä suurempiin ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaisempiin yksiköihin. Tämä tavoite koskee myöhemmin myös perusopetuksen palveluverkkoa.
Kaupungin omaa lukiokoulutusta vahvistetaan. Vammalan lukion tilojen osalta tämä merkitsee sitä, että Marttilan koulukiinteistö peruskorjataan lukion käyttöön erillisen suunnitelman mukaisesti.
Palveluverkkoselvitystä käsittelee seuraavaksi Sastamalan kaupunginvaltuusto.






