Sastamalan koulukyytihankinta – tuleeko elokuussa kaaos? Lukijamme huolestuivat, ja näin vastaa sivistysjohtaja Kares

Kuvituskuva: Liikenneturva.

Alueviestin toimitukseen tuli lukijoidemme taholta yhteydenottoja koulukuljetuksiin liittyen. Tähän artikkeliin on koottu aihetta koskeva yleisönosastokirjoitus, lukijan kysymys sekä sivistysjohtajan näkemys tilanteesta.

Hannu Laaja kirjoitti yleisönosastollemme seuraavasti:

Olen ihmeissäni seurannut miten Sastamalan kaupunki voi jälleen epäonnistua näin perusteellisesti koulukuljetusten kilpailuttamisessa. Onko kertaakaan kilpailutus onnistunut niin, että se olisi kerrasta, ilman säätöä ja valituksia saatu hoidettua kuntoon, en ainakaan muista.

Tietenkin onnistuneelle kilpailutukselle tärkeä perusta on, että osataan tehdä kilpailutus oikein ja niin että kilpailuttaja itse tietää mitä on kilpailuttamassa, tässä on ilmeinen puute asiassa.
Toinen iso ongelma on, että aina ollaan ottamassa se, jonka tarjous on halvin, vaikka pitäisi huomioida kokonaisuus, aikaisempi kokemus, ym. Eli pitäisi osata hoitaa kilpailutus.

Nyt kaupungin viisaat virkamiehet ja heidän esityksestään päättävät luottamushenkilöt ovat valinneet Rolly Groupin, joka tulossa kaukaa tänne hoitamaan noin 800 oppilaan koulukuljetuksia. Vai onko tulossa? Riittääkö rahkeet oikeasti – epäilen. Huhut kertovat, että aika onnettomalta tuo tilanne näyttää.

Muutama auto heillä on kuulemma hankittuna, kahden käden sormin laskettavat kuljettajat. Huonolta kuulostaa, ollaan jo kesäkuun puolivälissä ja koulut on kahden kuukauden päästä alkaneet ja oppilaiden tulisi päästä kouluun.

Varovaisesti laskettuna tuollainen 800 oppilaan päivittäinen kuljettaminen vaatii 400-500 samanaikaista oppilaspaikkaa autoissa, eli helposti noin 35 koulubussia, joista muutama isompikin bussi. Vastaavasti kuskeja tarvitaan joka autoon. Etäisyydet Sastamalassa pitkiä, joten kalustoa oikeasti tarvitaan. 10.6. oli Tyrvään Sanomien etusivulla Rollyn kuljettaja-rekryilmoitus. Onkohan nyt jo pikkusen myöhäinen tilanne saada tarvittava määrä ammattikuskeja?

Onkohan Sastamalan kaupungin sivistystoimi miettinyt kuinka kauan antaa aikaa kerätä joukkoja ja kalustoa sekä antaa niistä toteuttamiskelpoinen selvitys? Vai olisikohan aika jo laittaa peli poikki ja alkaa kiireellä selvittää muita vaihtoehtoja?

Vahvasti vaikuttaa siltä, että nykyiset päätökset tulevat aiheuttamaan todellisen kaaoksen elokuussa, kun koulut alkavat.

Miettikää oppilaiden ja huoltajien tuskaa, kun ei ole mitään varmuutta koska kyyti tulee vai tuleeko ollenkaan. Kesä menee nopeasti.

Kuka laskee paljonko nämä epäonnistuneet kilpailutukset tulevat kaupungille maksamaan?

Mikä on koulukuljetusten tilanne?

10. kesäkuuta päivätty Sastamalan perusopetuksen Wilma-viesti sai lukijamme huolestumaan. Tiedotteesta käy ilmi, että oppilaiden huoltajille on luvassa yksityiskohtaisempaa tietoa koulukuljetuksista vasta elokuun alussa.

“Aiemmin tietoa koulukuljetusaikatauluista ja pysäkeistä piti saada juhannuksen tienoilla. Mistä tämä viivästys johtuu?”, puhelimitse toimitukseen yhteyttä ottanut lukijamme kysyy.

Lukijamme kiinnitti huomiota myös naapurilehdessä olleeseen isoon rekryilmoitukseen. ”Eikö kuljetusten toteuttajaksi valitulla Rolly Raaseporilla ole kuljettajiakaan vielä? lukijamme ihmettelee.

Kaupungin tiedotteen mukaan koulukuljetusten uudeksi kuljetustenohjausjärjestelmäksi on valittu valtakunnallisesti käytössä oleva Movit-järjestelmä, jonka käyttöliittymä huoltajille on nimeltään Kouluun.fi. Uuteen järjestelmään tuodaan oppilastietojärjestelmästä huoltajien puhelinnumerot, jonka myötä huoltajat saavat tekstiviestin, jonka avulla tunnusten luominen tapahtuu. Tunnusten luomisen jälkeen palvelusta on tarkasteltavissa muun muassa kuljetusten lähtöaika ja -paikka. Kuljetusten peruuttaminen on myös palvelussa mahdollista.

“Tähän järjestelmään piti tosiaan alunperin päästä kirjautumaan kesäkuun loppupuolella, nyt ajankohta on elokuussa. Mitä jos järjestelmän kanssa tulee ongelmia?”

“Mikä on sivistysjohtajan näkemys tilanteesta? Voivatko lasten huoltajat luottaa siihen, että Sastamalan kaupunki saa koulukuljetukset järjestettyä?

”Jos koulukyytejä ei lukuvuoden alkaessa olekaan, vastuu on viime kädessä Sastamalan kaupungin”, lukijamme muistuttaa.

Lukijamme ei halua nimeään julkisuuteen, mutta uskoo huolensa jakavan moni sellainen perhe, jolle koulukuljetusasia on lukuvuoden alkaessa ajankohtainen.

Kares koulukuljetuksista: “toimitaan kuten ennenkin”

Sivistysjohtaja Pekka Kares vastasi lukijoidemme kysymyksiin koulukuljetusten valmistelusta ja toteutuksesta seuraavasti:

Uuden lukuvuoden suunnittelu alkaa vuosittain tammikuussa. Koulut laativat koulun aloitus- ja päättymisajat seuraavaa syksyä varten. Kuljetusoppilaiden päiväisen aikataulun valmistumisen jälkeen koulutoimisto osoittaa oppilaat joko joukkoliikenteen vuoroihin tai erikseen kilpailutettuun koulukuljetuskokonaisuuteen. Valittu liikennöitsijä pääsee siten laatimaan syksyn reittejä viimeistään kesäkuussa.

Tulevan syksyn aikataulutuksen osalta noudatetaan aikaisempien vuosien menettelyä: kuljetusoppilaiden huoltajilla on jo nyt tieto siitä, onko kuljetusmuoto joukkoliikenne vai kilpailutuksen voittaneen Rolly Raasepori Oy:n kuljetus. Ja kuten ennenkin, jokaisen kuljetusoppilaan huoltaja saa tiedon oman oppilaansa aikatauluista elokuun alkupäivinä. Koulu alkaa 12. elokuuta.

Kuljetuksessa on alkavana lukuvuonna 840 oppilasta, joista Rolly Oy:n kuljetuksessa 670 oppilasta. Siksi ensi syksynäkin on syytä varautua siihen, että yksittäisen oppilaan kuljetusaikataulut voivat muuttua kokonaisuuden tarkentuessa. Samoin voi tapahtua myöhemminkin lukuvuoden aikana oppilasmuutosten takia.

Koulukuljetusten hankinta on arvoltaan suuri, jolloin kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Kilpailutuksessa noudatetaan hankintalakia. EU-kynnysarvon ylittävään hankintaan voi osallistua kuka tahansa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (yritys, yhteisö), joka täyttää tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset.

Hankintapäätöksestä tehtävästä valituksesta ei voi tehdä suoraan johtopäätöstä, että hankintaa ei ole osattu tehdä oikein. Kyse on suomalaisen oikeusjärjestelmän periaatteesta hakea päätökseen muutosta, jos tuntee oikeuttaan loukatun. Tässä tapauksessa ratkaisun tekee Markkinaoikeus.

Hankinnan valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus, vertailuperusteena halvin hinta (arvonlisäveroton kokonaishinta yhdelle lukuvuodelle). Hankinnan palvelun laatu on asetettu riittävälle tasolle hankinnan vähimmäisvaatimuksissa. Vaatimukset on määritetty tarjouspyynnössä ja sen liitteissä mm. kalustolle, henkilöstölle ja asiakaspalvelulle.

Väite siitä, että halvin on valittu, on siis virheellinen.

Nyt käyttöön otetun Movit- kuljetusohjausjärjestelmän käytöstä ja ylläpidosta vastaa Sastamalan kaupunki. Järjestelmän käytöstä ohjeistetaan suoraan kuljetusoppilaiden huoltajia, kuten tapahtuu muunkin kuljetuksia koskevan ohjeistuksen osalta.

Palveluntuottajaksi valitun Rolly Oy:n kanssa on käyty säännölliset palaverit valmistelun etenemisestä. Rolly Oy:llä on parhaillaan käynnissä viimeistely kuljetuskaluston (oma kalusto ja alihankinta) ja henkilöstön osalta. Jo nyt valmis reitityskokonaisuus koeajetaan ennen elokuun alkua. Siten koulutyö päästään jälleen aloittamaan elokuussa.

Jätä kommentti