
Sastamalassa toimii kahdeksan vesihuolto-osuuskuntaa ja -yhtymää. Osassa niistä on ilmaantunut halukkuutta yhdistyä kaupungin vesihuoltolaitokseen.
Vesihuoltolaitoksille on koko ajan kohdistumassa lisää velvoitteita EU-tason ja kansallisen tason säädösmuutosten myötä erityisesti toimintavarmuuteen ja turvallisuuteen liittyen. Näihin vastaaminen aiheuttaa etenkin pienille toimijoille haasteita, joihin nähdään tarpeelliseksi miettiä sopivia toimintamalleja.
Kaupunki teettää vesiosuuskuntien yhdistymisselvityksen. Tavoitteena on edistää kaupungin alueella toimivien vesihuoltolaitosten yhdistymistä kaupungin vesihuoltolaitokseen sekä selvittää yhdistymisen taloudellisia ja toiminnallisia vaikutuksia eri osapuolille.
Sastamalan Vesi on saanut vesihuollon rakennemuutoksen edistämiseen ja alueellisen yhteistyön kehittämiseen 21 621 euron avustuksen elinvoimakeskukselta. Avustus voi kuitenkin olla enintään 75 prosenttia toteutuneista, hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
Yhdistymisselvityksen tekee Ramboll Finland Oy. Tarjouksessa työmääräksi on arvioitu 300 tuntia ja aikapalkkioksi arvonlisäverottomana 28 760 euroa.






