Herra Hakkaraisen talossa ennätyksellisin kesäkausi, puoli miljoonaa kävijää häämöttää

Herra Hakkaraisen talo
Herra Hakkaraisen talo.

Sastamalassa Herra Hakkaraisen talossa oli tähän asti ennätyksellisin kesäkausi.

Yksistään heinäkuussa kävijöitä kirjattiin yli 11 000. Puolen miljoonan raja saattaa ylittyä jo tänä vuonna.

Kesä-heinäkuun yhteenlaskettu kävijämäärä tänä vuonna oli reilut 15 tuhatta.

Edellinen ennätys on vuodelta 2024, jolloin heinäkuussa meni ensimmäistä kertaa 10 tuhannen kävijän raja rikki, ja lähenteli 11 tuhatta. Tuolloinkin kesä-heinäkuun kävijämäärä ylitti yhteensä 15 tuhatta, mutta jäi silti muutamalla kymmenellä kävijällä jälkeen nykyisestä ennätyksestä.

Kyselyyn vastanneista vierailijoista puolet oli talossa ja kenties kaupungissakin ensimmäistä kertaa. Kävijöistä lähes 60 prosenttia saapui Pirkanmaan ulkopuolelta.

Herra Hakkaraisen kotitaloa kiitettiin ihastuttavaksi ja superhienoksi. Mauri Kunnaksen kirjoistakin tuttua vanhan ajan “leikkimökkimäistä satumaatunnelmaa” ylistettiin. Tuoreimmat uudistukset, kuten uudet polkuautot sekä keltainen bussi huomioitiin myös kehuilla. Paikkaa kuvattiin hienoksi kulttuurityöksi, jossa mikään ei tunnu muoviselta ja teolliselta, vaan yksityiskohdat ovat taidolla käsin tehtyjä.

Kehittämisen suhteen eräs merkillepantava seikka on kasvava kävijämäärä. Suurin osa vierailijoista haluaa tulla paikalle kesä-heinäkuussa.

Vastauksia kävijäkyselyyn jätettiin 350.

Herra Hakkaraisen talo on avoinna ympäri vuoden ja Hurjan hauska autopiha toukokuusta lokakuuhun.

Jätä kommentti