
Pirkanmaan hyvinvointialueen mukaan työntekijöihin kohdistuva epäasiallinen käytös on lisääntynyt osassa palveluja. Asiakkailta, potilailta ja läheisiltä toivotaan asiallista palautetta ja kunnioittavaa vuorovaikutusta kaikissa kohtaamisissa.
“Karski ja karu puhetapa ovat lisääntyneet, ja se kuormittaa työntekijöitämme”, kertoo HR-johtaja Aija Tuimala. “Palaute saa ja pitääkin kohdistua toimintaan, palveluihin tai päätöksiin – ei yksittäisiin työntekijöihin henkilöinä”, hän toteaa.
Epäasiallista käytöstä esiintyy kasvotusten, tapahtumissa ja eri viestintäkanavissa. Se voi olla esimerkiksi häirintää, henkilöön menevää arvostelua, uhkailua tai maalittamista. Hyvinvointialue korostaa, ettei henkilöstöön kohdistuvaa häirintää, uhkailua, epäasiallista kohtelua tai maalittamista hyväksytä missään muodossa.
Työterveyslaitoksen viime syksynä tekemän työhyvinvointitutkimuksen mukaan esimerkiksi sairaalapalveluissa ja pelastus- ja ensihoitopalveluissa noin puolet henkilöstöstä on kokenut asiakkaiden tai potilaiden taholta henkistä väkivaltaa.







