
Sirpaleita, ruhjeita, mustelmia ja vääntyneitä raajoja.
Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa oli maanantaina iltapäivällä monenlaista hätää.
Apuun riensi 16 Saskyn opettajaa, joilla oli kunkin onnettomuuden kohdalla vain kolme minuuttia aikaa päättää, miten tilanteessa edetään. “Toimikaa intuition pohjalta”, kannusti sosiaali- ja terveysalan opettaja Anne Lehtola.
Koulun yläkerrassa odotti elvytystä sydänkohtauksen saanut henkilö, portaissa makasi polvensa teloneita tyttöjä ja ulkona värjötteli törmäyksen voimasta ulos autosta lentänyt nuori nainen. Uhreja esittivät toisen vuoden lähihoitajaopiskelijat, ruhjeet olivat taikoneet kosmetologiopiskelijat.
Opiskelijat antoivat henkilökunnalle positiivista palautetta selviytymisestä äkillisissä tilanteissa. Maltti säilyi, eikä kukaan romahtanut rajujenkaan onnettomuuksien edessä.
Lue lisää Alueviestistä keskiviikkona.


