
Jääkiekon Suomen mestarijoukkue Tapparan pelaajat viettävät ansaittua kesälomaa, mutta legendaarinen Kanada-malja, “Poika”, ei. Tänään perjantaina Poika saapui Vammalan torille herättäen ihastusta ja kiinnostusta kaupunkilaisissa.
“Jääkiekko on asia, joka yhdistää ja kiinnostaa, oli sitten nuori tai vanha. Nyt sen huomaa selkeästi, kun väkeä on noin 2-vuotiaasta eläkeläisiin”, totesi maljan torille tuonut Tyrvään Konttorikoneen Kari Lehto tyytyväisenä.
Pystin Vammalan vierailun taustalla on yrittäjän ja jääkiekkojoukkueen välinen yhteistyösopimus. Konttorikoneen mainos on koristanut Tapparan vaihtoaition taustaa jo muutaman vuoden ajan.
Maljan vierailu Vammalassa on ensimmäinen laatuaan. Mahdollisuus olisi ollut jo vuonna 2003, kun vammalalaistaustainen kiekkoilija Mika Lehto voitti kirvesrinnoissa Suomen mestaruuden.
“Tunnen Mikan yritysmaailman kautta, ja mies vaikuttaa edelleen Tapparan organisaatiossa. Jossain kohtaa sovittiin, että kun mestaruus seuraavan kerran tulee, Poikakin tulee Vammalaan”, Kari Lehto kertaa.
Kannatti tuoda, tuntui yleisö hymisevän. Kännykät ja kamerat räpsyivät, kun ihmiset kuvasivat sekä Poikaa että itseään sen kanssa.
Nuoret miehet Vilho Hartikainen ja Roni Viljanen kertoivat tulleensa paikalle varta vasten Kanada-maljan takia. “Se näyttää kyllä paljon isommalta näin livenä kuin telkkarissa”, pojat mittailivat katseellaan.
Malja on näytillä torilla klo 15 saakka.




Jossakin mainittu?
Alueviestisä oli ainakin ilmotus.. Ehkä toisesakin paikallisesa?
Mutta kun jakelu jälleen tökki eikä tullut lehteä tällä viikolla 🙁
“Maljan vierailu Vammalassa on ensimmäinen laatuaan.” Vammalassa voipi olla ensimmäistä kertaa, mutta kotikaupungissani Sastamalassa malja on ollut jo aikaisemminkin näytillä 11.5.2013 ja Kiikoisissa. =)
2 viikkoon ei ole lehteä näkynyt… Ok sitten. Joskus tuntuu että lehdessä on juttuja että oli sitä sun tätä mutta ennalta ei tiedä mitään. Alueviestin jakelu tökkii Varilan alueellakin …
Aika harvoin tulee, nimittäin lehti Varilaan.
Toukokuussa kyseinen pysti on vieraillut Lakeside golfilla Karkussa.
Sylväälläkin käynyt n. kymmenen vuotta sitten!
ALUEVIESTIN JAKELU; HOI!!!!
Kymmenen isoo miestä jahtaa pientä mustaa täplää tai toinen ajaa 300km/h pienessä rännissä. jee
(metsät olis täynnä sieniä ja marjoja. Mistä ne löytyy, olis nuorison hyvä oppia tulevaisuutta varten, koska kuitenkin niiiin harva elää noilla esikuvilla!!)
Varilan suunnalla nähty Alueviestin jakelija puolenpäivän pintaan keskiviikkona, eikös tuon pitäisi kulkea aamulla ns. varhaisjakelussa? Ei nyt liity tähän aiheeseen, joten kommentoidaan siihen, että hienoa, jotta poika torilla. 🙂