
Tuhopoltto ja kirkon rakentaminen uudelleen. Suuri mediahuomio ja turistivirrat.
Melkeinpä unohduksiin painuneen Tyrvään Pyhän olavin kirkon uusi elämä ja sen monet vaiheet yhdistävät Pertti Järvistä, Osmo Ojansivua ja Maiju Vuorenojaa.
Kirkon puurakenteet paloivat vuonna 1997, kuorin ja parven maalauksia lukuunottamatta rakennustyöt valmistuivat 2003. Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala saivat taiteellisen työnsä päätökseen kuusi vuotta myöhemmin.
Ajanjakson aikana Ojansivu toimi kirkkoherrana, Järvinen kirkkovaltuuston puheenjohtajana ja Vuorenoja muun muassa kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana sekä rakennusprojektin tiedottajana.
“Se oli yhdessä tekemisen aikaa, jota muistelen suurella lämmöllä”, Vuorenoja sanoo.
“Liekö seurakunnan hallinnossa ja kirkon luottamushenkilöiden keskuudessa koskaan sitä ennen ja sen jälkeen vallinnut moista yksimielisyyttä ja tahtotilaa?” Järvinen miettii.
Toivon pilkahdus
Kohtaaminen kirkolla kirvoittaa kolmikon mielissä muistoja. Niistä kipeimmät liittyvät hetkiin palon jälkeen.
Vuorenoja oli herännyt syyskuun 21. päivän aamuna varhain, sillä hän odotti John Vikströmiä saapuvaksi piispantarkastukseen Karkkuun. Puhelu Arto Jaatiselta muutti päivän kulun.
“Tuolloin parkkipaikan kohdalla kasvoi koivikkoa, joka peitti kirkon miltei kokonaan. Näin sankan savun, mutta kirkkoa lähestyessäni toivoin, ettei tuli sittenkään olisi tehnyt pahaa jälkeä.”
Näky, jonka Vuorenoja kohtasi oli kuin Ilmestyskirjan maailmanlopusta.
“Kaaoksen keskellä tuntui ihmeelliseltä, että tuli oli polttanut kirkon sisäseinät valkoisiksi. Kun savu hälveni, aukeni kirkon yllä kirkkaan sininen taivas. Se oli lupaus, toivon pilkahdus.”
Jälkeenpäin Vuorenoja kertoo miettineensä, miten monipolvinen olikaan Jumalan tyrvääläisten vanhan kirkon varalle laatima käsikirjoitus.

Katse tulevaan
Kirkon 500-vuotisjuhlallisuuksien alla on syytä kääntää katse myös tulevaan. Järvinen, Ojansivu ja Vuorenoja kantavat päättäjien tavoin huolta pyhätön kunnossapidosta.
Kesän aikana rakennuksen kattotuoleja on tuettu, mutta ehostettavaa olisi enemmänkin. Paanukatto huutaa paikoitellen tervaa, kirkkosalin seinien valkoinen rappaus irtoilee.
Seurakunta on noudattanut laadittua ympäristösuunnitelmaa, mutta aluetta voisi estää pusikoitumasta laajemmalla säteellä, sillä kirkon kuuluu näkyä kauas.
“Tämä tarkoittaisi varmaankin yhteistyötä kaupungin ja kyläläisten kanssa”, Ojansivu miettii.
Kosolti on kirkosta kirjoitettu, mutta sen historiassa riittäisi vielä tutkittavaa.
“Tiedämme jotakin sen alkuvaiheista ja jälleenrakennus teki kirkosta tunnetun, mutta pimennossa on vielä monta sataa vuotta siltä väliltä.”
Kolmikko uskoo ja toivoo, että Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa voi kokea pyhän, hiljentyä jonkin itseään suuremman äärellä vielä vuosien kuluttua.
“Kirkot kertovat konkreettisella ja näkyvällä tavalla maamme historiasta. Siksi ne kuuluvat maallistuneenkin ihmisen mielenmaisemaan”, Järvinen lisää.

Viikonlopun juhlallisuudet:
– Lauantaina 6.8. juhlaseminaari klo 14 Vammalan seurakuntatalossa ja klo 20 kanttorikuoron konsertti Pyhän Olavin kirkossa.
– Sunnuntaina 7.8. juhlamessu Pyhän Olavin kirkossa klo 10. Messun toimittaa piispa Kaarlo Kalliala. Keskiajan markkinat kirkonmäellä klo 11.30 – 16.
– Sunnuntain juhlallisuuksien ajan kirkolle saa pysäköidä vain inva-luvalla.
– Lauhamo liikennöi keskustan ja kirkon välillä puolen tunnin välein (ei messun aikana) alkaen kello 8.30. Pysäkit: Kauppalantalo, kirjasto, pappila, VexveAreena.
Radioidaanko juhlamessu ?
kysyy kulkurajoitteinen
SHOP:n mukaan jälleenrakennusta johtivat ja mestaroivat aivan muut henkilöt, mm. rov. Kökkö, talpääll. Laasanen ja meritoituneet kirkkoherran sijaiset.
SHOP:n jutun kirjoittaja ei ollut näemmä asiaa tunteva toimittaja, Hyvä, että asia täsmentyi Alueviestin artikkelissa.
Kirkon jälleenrakennukseen osallistuivat lukuisat henkilöt. Hienoa, ettei kaikkiin lehtiin ole haastateltu samoja naamoja.
“Jos kunniaa jaettaisiin, kuuluisi se tietysti niille talkoolaisille, jotka yhteensä lähes kymmenen vuoden ajan uurastivat kirkon hyväksi sekä työnjohtajille Tapio Vainiolle, Veikko Niukkaselle ja Esko Kangasniemelle”.
Kiitetäänpä myös niitä, jotka lahjoittivat haapatukkeja heti kun alettiin jälleenrakentaminen ym. lahjoittajia.