Sastamalan Vammalassa jäi päihtynyt kuljettaja kiinni lauantai-iltana.
Poliisipartio pysäytti vastaan ajaneen henkilöauton Sastamalankadulla kello 21.25. Seulonta-alkometrin tuloksen johdosta autoa kuljettanut mies vietiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena.
Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.







Kiitetäävää työtä poliisilta
kännisÄ
Oliko alaikäisiä lapsia kyydissä kuljetetussa ajoneuvossa? Jos oli, niin on ollut melko riskaabelia toimintaa, edesvastuutonta jopa!
oliko leipuri?
Ihan sama kuka oli, mutta hurjalta tuntuu, että alkoholin saatavuutta halutaan helpottaa tuomalla ruokakauppoihin aina vaan tiukempia juomia. Alkoholi tuodaan arkipäivän elintarvikkeeksi ja ongelmakäyttö lisääntyy.
miten tää saatavuus sitten liittyy siihen jos joku ääliö hyppää auton rattiin.
aivan turha alkaa holhoon ja kitistä kun tulevat ruokakauppaan. sitä haetaan mistä haetaan toiset osaa käyttää toiset ei niin se vaan on. tarvisko sitä viedä ihmisiltä autotkin pois ihan varmuuden vuoks. terveisin tallinnasta kolmasti vuodessa hakeva. en siis tarvi ruokakauppaa ja helposti saatavaa
Tallinnasta monta lastia vuodessa “omaan käyttöön” hakeva on joko suurkuluttaja tai trokari. Kun alkoholi alkaa hallita elämää, ei kännissä ajelu tai muu vaarallinen käytös tunnu enää missään, koska elämä on jo pilalla muutenkin. Lopulta ajetaan suoralla tiellä rekan keulaan.
Joo oikeessaa ootte! Alkohoolia saa mistä ja miten vaan sellainen henkilö joka sitä haluaa saada keinolla millä hyvänsä! Yleensä hän on itse suurkuluttaja tai jopa väärinkäyttäjä. Ei alkohoolia omaan normaalikäyttöön tarvi hakea mistään Tallinnasta tai tax-freestä. Nomaalit saunakaljat saa paikallisesta kaupasta ihan kivasti ja edullisestikin jos sen asettaa kriteeriksi ja pullon konjakkia kerran pari vuodesta alkosta, xoota tai vsoppia 35-50 euroa kerta? Noilla pärjää jo aika pitkälle, lisättynä ehkä muutama ruokaviinipullo vuoden mittaan 10 ekua per pullo. Sen jälkeen aina, kun on noita em. nauttinut vähäisemmässäkin määrin, ei hetisellään ole asiaa auton rattiin. Ihan vaan oman ja muidenkin turvallisuudenkin vuoksi. Pienen lapsen mahdollisesti ollessa kanssamatkustajana kuljettaja on tuolloin syyllistynyt jo todella suureen vaarantuottamiseen! Lakikin määrittelee oman osuutensa ja sanktiot kännissä ajamisesta..