Valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on hyvin huolissaan valtion velkaantumisvauhdista, 5,5 miljardia vuodessa.
”Pyrimme erilaisilla päätöksillä taittamaan velkaantumista. Olen ollut valtiovarainministerinä muutaman viikon, vielä ei ole taittunut. Mutta olemme pärjänneet ennenkin ja pärjäämme nytkin”, valoi Orpo uskoa yleisöönsä Pyymäen kahvilassa tiistai-iltana.
Valoa kuitenkin valtiovarainministerin mukaan on näkyvissä.
”Uusia työpaikkoja on syntynyt, verotulot ovat hienoisessa kasvussa ja kilpailukykysopimus edesauttavat tavoitetta. Ongelmana on pitkäaikaistyöttömyys. Siihen pitää tarttua. Meidän pitää saada jokainen suomalainen töihin.”
Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Tauno Virtanen viittasi työllisyystalkoisiin.
”Teidän pitää tehdä jotakin sille, että ihmiset saadaan myös matalamman palkkatason töihin. Minimipalkka ei tehoa, koska erilaisilla etuuksilla saa enemmän.”
”En syyllistä ihmisiä, jotka eivät ota vastaan työtä, josta ei jää käteen yhtään enempää kuin työttömänä. Se on järjestelmän vika. Meidän pitää purkaa kannustinloukkuja”, vastasi Orpo.
Historiallinen sote-uudistus on yksi työkalu, jolla valtio etsii säästöjä ja ainakin tulevan kustannustason hillitsemistä. Huittisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Tuori (kok) ihmetteli yleisötilaisuudessa suuria investointihankkeita keskussairaaloille juuri nyt.
”Puhutaan neljän miljardin euron säästöistä ja samaan aikaan on menossa yhtä suuret investointihankkeet keskussairaaloitten seiniin. Satakunnan keskussairaalankin osalta puhutaan sadasta miljoonasta, joka laitetaan kunnille vielä maksuun 2,5 vuoden aikana.”
Valtiovarainministeri Orpo ihmetteli asiaa. Hän totesi, että valtioneuvosto on päättänyt, että mitään suuria investointeja ei tehdä ennen soten voimaantuloa.
”Päätös on tehty. Tuo kuulostaa siltä, että sitä ole pantu täytäntöön. Juuri nyt ei ole mitään järkeä tehdä isoja investointeja.”
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Kommentointi ei ole käytössä.
“Meidän pitää saada jokainen suomalainen töihin”.
Kiva kiva….sitten onkin varaa ottaa lisää pakolaisia loisimaan.
Muuten oikein, mutta taitaapa olla niin päin, että niillä pakolaisilla on suuremmat työhalut kuin kantahenkilökunnalla. Ainakin suomalaisten joukosta löytyy paljon melkoisia työnvieroksujia, jotka loisivat toisten rahoilla.
Et taida ole ollut näissä vokeissa töissä tai muuten asioista tietoinen, väitteestäsi päätellen…
Kannattaisi mietiä ennen kuin kirjoittelee saissea. Kyllä kuule moni ihminen haluaa töihin, jos niin töitä oikeesti olisi. Olen läheltä seurannut muutamaa työtöntä kantasuomalaista ja yhtä yrittänyt auttaakin taloudellisessa ahdinkossa. Tuo levy tuntuu soivan eräiden tyyppien päässä vuodesta toiseen. Siis nyt ne työpaikat ovat tervetulleita! Valituksien sijaan työpaikkoja esiin.
”Teidän pitää tehdä jotakin sille, että ihmiset saadaan myös matalamman palkkatason töihin. Minimipalkka ei tehoa, koska erilaisilla etuuksilla saa enemmän.”
Eli ns minimipalkka nostetaan etuuksien yläpuolelle, vai etuudet laksetaan minimipalkan alapuolelle?
Suoraan sitä kuulee harvoin sanottavan, mutta tavoite vaikuttaisi olevan, että tämä ns minimipalkka poistuu ja samaan aikaan erilaiset etuudet ajetaan minimiin. Tästä kehityksestä moni työnantajaksi itsensä kuvitteleva on innoissaan. Työntekijä on lopulta tyytyväinen palkkaan, joka riittää edes joten kuten ravintoon, ja edes jonkinlaiseen petipaikkaan.
Olisi mielenkiintoista tietää millaista tuntipalkkaa Virtanen olisi valmis maksamaan näille matalamman palkkatason työntekijöille? Siis vaikka minimissään?
Kommentissa 08:15 on esitetty pari mielenkiintoista ja asian ytimeen osuvaa kysymystä.
Vastauksien puuttuminenkin on tavallaan jo vastaus.
Kun työntekijän nettopalkka on esim. 1000 euroa niin työnantaja joutuu sijoittamaan työpanokseen liki 2500 euroa. Eikö tuota väliä pidä kohtuullistaa, siten että nettopalkka nousee 1250 euroon ja kokonaisbrutto laskee 2250 euroon. Silloin 10 hengen yrityksessä vapautuu resurssia työllistää lisää kun varoja ei viedä ulos sinne jonnekin pois…
Eli 10 x 250 = 2500 euroa ja siis voidaan palkata yksi henkilö lisää ts. työvoimaa kasvattaa 10%.
NYT: työkustannus(brutto) 2500 – verokiila/sivukulut 1500 = nettopalkka 1000 euroa.
TAVOITE: työkustannus(brutto) 2250 – verokiila/sivukulut 1000 = nettopalkka 1250 euroa (eli nettopalkan ja ostovoiman nousu 25%). Lisäksi on huomioitava säästyneet työttömyyskulut, ostovoiman noususta lisääntynyt alv-tuotto sekä uusista työllistyneistä maksetut verot.
Ts. nettopalkka ja ostovoima pitää nousta vaikka työkustannuksia eli kokonaisbruttopalkkaa lasketaan. Hallitus kiky-paketissaan ottaa hiiren askeleen mutta oikeaan suuntaan alentamalla työn verotusta.
Valtionvelka on osittain ihan turhake. Valtiot lainaavat velkakirjoilla toisiltaan, jotka maksetaan takaisin uusilla velkakirjoilla. On olemassa paljon parempi tapa hoitaa rahoitus. Jokainen valtio saa väkilukuun suhteutettuna “painaa rahaa itselleen”. Tänä päivänä tarkoittaa numerosarjojen siirtoa tilille. Näillä rahoilla hoituisi maan terveys ja koulutus. Miksi leikitään velkarahalla jota lopulta yksikään sivistysvaltio ei maksa pois? Samalla ihmisten verotusta voidaan vähentää huimasti. Kunhan ei tallota yrittäjien varpaille.
Olet epäilemättä keksinyt ihan itse tuon ideasi. Vastaavaa yritettiin mm. Natsien toimesta Toisen Maailmansodan aikana tunnetuin seurauksin.
Minun ehdotuksellani ei ole mitään yhteistä natsien kohellukselle. Tässä ei ole pienintäkään vaaraa, että inflaatio hyppäisi “pikajunan kyytiin”. Tänä päivänä raha on pelkkiä numeroita, eikä sitä ole sidottu kultakantaan. Mikä autuus siinä on, että verotuksella kerätään nämä numerot valtion tileille? Kun pörssiosakkeitten arvo nousee reippaasti, niin ei se siitä johdu, että työntekijä kuivaa hikeä otsaltaan. Kyllä siinäkin rahaa syntyy tyhjästä.
Pankaapa mieleen tai kirjoittakaa muistiin näiden paikallisten kokoomuslaisten lausunnot ja mielipiteet matalapalkkaista työtä tekevistä ihmisistä. Niille on käyttöä seuraavissa kuntavaaleissa!
Kyllä palkkaa maksetaan ja monelle luukulle ja paljon, mutta ei siitä työntekijälle jää mitään käteen vaikka työantaja on pankista hattu kourassa rahoja palkanmaksuun ja kaikkiin sivukuluihin käynyt anomassa ja hakemassa. Sinne ne menee valtion pohjattomaan hyvinvointiin eikä riitä, vaan demarit ja vihreät kinuavat vieläkin lisää ja velkaa sen päälle.
Totta puhut. Useampi vuosi on jo nyt mennyt niin että matalapalkkaisten nettotulo on vain kutistunut vuosi vuodelta koska palkankorotuksia ei ole ollut kuin ehkä muutama euro kk ja kaikki sosiaalikulut on nostettu pilviin. Se ei motivoi ketään että tekee raskasta ja likaista työtä koko ikänsä ja palkka vain laskee ja loputkin edut viedään jos niitä voi edes eduiksi nykyisin kutsua. Sosiaalikuluja on siirretty työntekijöiltä työnantajille sillä verukkeella että työpaikkoja tulisi lisää mutta se on täyttä puppua. Työnantajien taskuun ne menevät ihan suorinta tietä ja niin voidaankin puhua palkanalennuksista. Kyllä sen tajuaa jokainen. Jos veroja luvataan keventää muutama euro vuodessa niin taatusti muita maksuja korotetaan moninkertaisesti. Ostovoima ja ihmisten hyvin vointi poistuu tästä maasta hyvin pian ja turha on puhua hyvinvointivaltiosta koska kaikki lääkäri, lääke ym kulut ovat nousseet pilviin ja palkat alenevat. Mitä Artoon tulee niin hän ei ole ikinä ollut työväen puolella vaan yrittäjien.
Arto on työväen asialla mm.toivotalkoot.Muistakaa tämä kun äänenne annatte.
Siis mitä?
eikö kaira kommentoi?
Eikö Kaira kommentoi? Miksi on Vintelivesi hiljaa?
Minkkipisneksellä ei vissiin pysty normaalia palkkaa maksamaan. Sika on kai ihan peestä, tappioo pukkaa. Renkien täytyy joustaa palkasta.
Vai pitäisikö vielä veronmaksajien maksaa työntekijöiden eläminen.
Jokaisen työntekijän tulee tulla toimeen palkallaan.
“Jokaisen työntekijän tulee tulla toimeen palkallaan.”
Entä jos ei tulekaan? Nythän ollaan tultu tilanteeseen, jossa osan toimeentulosta saa palkkatuloista, ja loput maksaa sosiaalihuolto. Jompi kumpi on pielessä, joko palkkatulot ovat liian pienet, tai elinkustannukset ovat liian suuret.
Ihan heti en lähtisi vaatimaan nippa nappa elämässään pärjäävää laskemaan elintasonsa vieläkin vaatimattomammaksi. Voi sattua pahasti leukaan…
Tavaraa pitää saada Suomesta ulos. Ei mikään muutu, vaikka jokainen suomalainen saisi työtä myymällä naapurille paitoja.
Asiaa, vienti pitää saada vetämään elikkä markkinointi herrat maailmalle hattu kourassa.
Mitähän ihmettä täältä on enää vietävää! Tuotanto on jo viety ulkomaille! Ainoa mieleen tuleva tuote on vesi. Toinen on tietotaito ja opetus.
Hienoa, että puheenjohtajalla oli aikaa peräti puoli tuntia viipyä Sastamalan keskustassa, kehitysalueille kyliin ei aikaa riittänyt. Ja hienoa myös, että halstraaja ja farmari pääsivät kertomaan syvälliset ajatuksensa. Pientä näiden rinnalla oli puusepän osuva arvio puolueen tilasta. Jatkoa kaikelle tälle!
Nykyihmisellä pitäisi olla vähintään kolme eri ammattia, että hän hyvin pärjäisi. Nyt vain niin miehet kuin naisetkin uutta ammattia opiskelemaan. Varsinkin jos ikää ei ole vielä kuin alta viidenkymmenen. Nimimerkki: kokemusta on.
Ei olla vielä ihan pohjalla kun yhteiskunnan tuet ylittävät minimipalkan,kun laitat paikan auki kukaan ei hae vapaaehtoisesti , puhun kokemuksesta.Sosiaaliturvat puoleen ja palkat samoin niin työtä löytyy kaikille.
Mitä töitä sinulla on tarjolla? Mikä työaika ja palkka? Kuinka pitkä sopimus? Kelpaako sinulle 60 ikävuotta lähestyvä työntekijäksi? Minkälaista työkokemusta vaadit? Haen välittömästi sinulle töihin, kun kerrot nämä oleelliset asiat ja täytän kriteerit. Laita vielä puhelinnumero tänne, niin muutkin kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä.
Enpä usko, että sinulla oikeita töitä on tarjolla. En taida jäädä odottamaan vastausta, jota ei tule.
14:19 “Sosiaaliturvat puoleen”! Haluatko puolittaa lapsilisät, kansaneläkkeen, sotaveteraanien avustukset ja sitä rataa? Kylmät tuulet puhaltaa kun julmuus on johtotähti. Kansa katsoo jo karsaasti. Missä vaalit, siellä pelastus.
Olin töissä 40-vuotta Helsingissä ja siellä on asuminen tosi kallista. Täällä Sastamalassa on vuokrat n. 300-600 euroon (kaupungin asunnot). Esim. viimeisin vuokra Tikkurilassa oli 750 euroa 50 neliön kaksio.
Täällä nämä paikalliset eivät hevin vuokraa asuntoaan, kun asukkaat muka sotkevat kaiken. Ei ole kuitenkaan kiva katsella näitä tyhjillään olevia taloja. Talo kaipaa aina asukkaita…