
Runoilija Eino Leino inspiroitui Tyrvään Portterista, jota kansan suussa Prykinä tunnettu oluttehdas ansiokkaasti valmisti.
Aikoinaan Marttilan koulun sijoilla toimineen Tyrvään Oluttehtaan tuotanto loppui – raittiusliikkeen painostuksen alla – vuoden 1906 alussa.
Nyt, 110 vuotta myöhemmin Tyrvään Pryki palaa samoihin maisemiin missionaan luovien ihmisten inspiroiminen. Panimotuotteiden sijaan tuotannossa on tosin painotuotteita ja juomistarvikkeiden sijaan luomistarvikkeita.
Osoitteessa Marttilankatu 13 ovensa aukaisee kahden kotiseutuunsa lämmöllä suhtautuvan miehen, valokuvaaja Mikko Joonan ja kirjantekijä Marko Vesterbackan yhteinen toimisto ja työtila.
“Prykissä voidaan tavata asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, järjestää pieniä tapahtumia ja pitää koulutuksia. Täällä on Mikon valokuvien pysyvä näyttely ja nähtävillä kaikki Warelian tuotteet”, Vesterbacka kertoo.
“Erityisinä sesonkiaikoina Tyrvään Pryki on auki myös myymälänä”, Joona lisää.
Tyrvään Prykin avajaisia vietetään 15. syyskuuta.
Omin ja sukulaisten voimin ehostettua luovaa toimistoa on sisustettu historian innoittamana. Yhtenä esimerkkinä Joonan nikkaroimat tuolit, joiden selkämyksissä komeilee Tyrvään vaakunasta tuttu pukki.
“Istuinkankaan valinta oli Markon heiniä – laatu on korkea ja materiaali kulutusta kestävä”, Joona naurahtaa.
“Kangaskauppa valitsi minut kuukauden asiakkaakseen”, Vesterbacka virnistää.
Tarina kertoo, miten Tyrvään Oluttehdas synnytti paikkakunnalle lentävän lauseen: “Lähretääs poijaat taas tehtaan nuppia kultaan.”
Oluttehtaassa oli torni, ja tornin huipulla lippusalko, ja lippusalon huipulla nuppi. Sitä nuppia kullattiin, kun vietiin rahaa oluttehtailijalle.
“Siksipä toimistomme oven yläpuolelle tuleekin kullattu pukki.”

Lue lisää Tyrvään Prykistä 31.8. Alueviestistä
känNis?
Onnea ja menestystä Tyrvään Prykille!