Sastamalassa tekninen lautakunta vahvisti Keikyän riippusillan kunnostussuunnitelman.
Hanke kilpailutetaan kuluvan kevään aikana siten, että urakka valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä.
Lautakunnan päätös oli yksimielinen.
Sastamalassa tekninen lautakunta vahvisti Keikyän riippusillan kunnostussuunnitelman.
Hanke kilpailutetaan kuluvan kevään aikana siten, että urakka valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä.
Lautakunnan päätös oli yksimielinen.
Kommentointi ei ole käytössä.

Hopunkatu 1, 38200 Sastamala
Avoinna ma-to klo 8-16, pe klo 8-14
p. 010 229 0400
(Puheluhinta on pelkästään matkapuhelu (mpm) tai paikallisverkkomaksu (pvm)
ilmoitukset@alueviesti.fi
toimitus@alueviesti.fi
etunimi.sukunimi@alueviesti.fi
Y-tunnus: 0415990-8
Rekisteri- ja tietosuojaseloste
Kustannusliike Aluelehdet Oy on vuonna 1981 perustettu perheyritys.
Viiden kunnan alueella ilmestyvä Alueviesti on vakiinnuttanut vahvan aseman alueellisena tiedotusvälineenä. Alueviesti jaetaan keskiviikkoisin Sastamalassa, Huittisissa, Punkalaitumella, Säkylässä ja Kokemäellä. Jättijako joka viikko, painos 33 000, tavoittaa myös ne taloudet, johon ei tule tilattavaa lehteä.
Uutismedian Liiton jäsen. Noudatamme JSN:n ohjeita.
Alueviesti ja alueviesti.fi ovat osa Kustannusliike Aluelehdet Oy – mediakonsernia, jonka tarjoaman kokonaisuuden täydentävät Alueradiot ja Aluepaino
VälttämättömätSivuston toiminta edellyttää toiminnallisia evästeitä. | |
AnalytiikkaevästeetVoimme kehittää sisältötarjontaamme, kun tiedämme mitä sisältöjä luetaan. | |
Mainosten raportointievästeetEmme välitä henkilötietojasi eteenpäin mainostajille, mutta raportoimme heille mainosten anonyymeja näkyvyystietoja esimerkiksi siitä, kuinka moni näki mainoksen ja kuinka moni klikkasi mainosta. |
Toimitus on ollut hereillä.
Tekninen lautakunta siis käänsi takkinsa.
Urakkakilpailu aikaistui keväälle.
Siperiako opetti vai meneillään olevat kunnallisvaalit.
Tämä on hyvä uutinen.
Jos tarkkoja ollaan niin tekninen lautakunta ei missään vaiheessa ole kääntänyt takkiaan Keikyän riippusillan remontin osalta.
Virkamiesten alkuperäinen ehdotus lautakunnalle oli että remontin urakkakilpailu pidetään syksyllä 2017 jolloin urakka siirtyy vuodelle 2018.
Tekninen johtaja muutti esitystään siten että urakkakilpailu pidetäänkin jo keväällä 2017 ja urakan pitää valmistua vuoden 2018 loppuun. Tämän tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti.
Teknisen johtajan uudistunut esitys sisälsi elementtejä joilla voitiin esiintulleita ongelmia minimoida.
Siperian opetuksista ei ollut lainkaan kyse ja tuskin kunnallisvaaleistakaan.
Korjataanko siltaa tämän tästä, eihän siitä ole mikään aika, kun silta viimeksi korjattiin?
On kai se selvää ettei puusilta voi vuosikymmeniä mennä ilman huoltoa ja maalausta, hyvä esimerkki on Kokemäen Säpilän riippusilta joka on ollut vailla lähes minkäänlaista huoltoa ja taitaa olla jo käyttökiellossa.
Puoli miljoonaa euroa johonkin kävelysiltaan jota käyttää 5% kaupungin veronmaksajista. Just joo, eikö joku vois käydä räjäyttämässä sen, uudenkin tekis halvemmalla.
Mitäs sää oikein päästelet? , olis jo aika hiukan miettiä tommottiakin möläytyksiä !
Kuinka moni käyttää siltaa, kysyn vaan?
Ooks sää joku Pätkä eli Masa Niemi?
Kyse on nimenomaan vaalikikkailuista, hätä äänistä on niin iso että ollaan valmiita laittamaan puolimiljoonaa siltaan.
Onko se mielestäsi niin ettei pitäisi korjata??
Ihme touhua; Joutsenten reittikö se on se projekti, jolta myös korjausavustusta haettiin ?
Kyllä siinä samalla olisi voitu korjata kaksikin Kokemäenjokea ylittävää riippusiltaa.