Palomiehet kävivät etsimässä Eliasta Kaijankarilta ja ajoivat veneellä järvellä ristiin rastiin, mutta kun pimeä laskeutui, he lopettivat etsinnät.
Kävelin Rautaveden rantoja elokuun pimeässä yössä ja huhuilin poikaani järveltä. Kiersin ystäväni ja tyttäreni kanssa yön aikana kaikki lähirannat läpi kävellen ja autolla.

Toimittaja Minna Ala-Heikkilän toinen kirja Eikä sinua enää ole julkistettiin viime perjantaina. Kirjassa kahdeksan vanhempaa, heistä viisi sastamalalaista, kertoo, mitä ovat joutuneet käymään läpi lapsensa kuoleman johdosta.

Kirjaan haastateltujen vanhempien lapset ovat kuolleet eri syistä ja eri-ikäisinä. Vaikka kertomukset ovat surullista luettavaa, niistä löytyy myös toivoa. Suurimmastakin surusta ja särkymisestä voi selviytyä. Elämä voi kaikesta huolimatta jatkua.

Ala-Heikkilältä on kysytty paljon, miksi hän valitsi kirjansa aiheeksi juuri lapsen menetyksen.

”Aihe oli mielessäni jo kun tein ensimmäistä kirjaani. Suurin syy on kaiketi se, että toivon myötätunnon ja ymmärryksen ihmisten kesken lisääntyvän. Olen jo pitkään ollut toimittajan työssänikin kiinnostunut aihepiiristä, joka kiteytyy sanoihin kärsimys, lohdutus, toivo ja selviytyminen. Olen monissa työssäni tekemissä lehtihaastatteluissa itse saanut näitä kokeneilta ihmisiltä voimaa, joten uskon myös kirjojeni lukijoiden saavan”, hän kertoo.

Kirjan tekemistä Ala-Heikkilä kuvaa palkitsevaksi kokemukseksi.

”Siinä oli mukana syvä kokemus työn merkityksellisyydestä, mutta totta kai, kun työpäivien jälkeen ajoin haastattelemaan vanhempia näin surullisesta aiheesta, en mennyt tilanteisiin kevein mielin. Ja tietenkin minua itketti, kun kuuntelin ja kirjoitin heidän tarinoitaan.”

Äitinä hän myös mietti miten itse selviäisi, jos joutuisi kokemaan tuon jokaisen vanhemman suurimman surun, lapsen menettämisen.

”Silti pitää muistaa, että se, jolla on ollut ja on raskasta, en ole minä, vaan nämä vanhemmat, joiden lapset ovat kuolleet.”

Vaikka kirjan kaikki tarinat ovat erilaisia ja ainutkertaisia, niissä on kirjan kirjoittajan mielestä yksi yhteinen tekijä: vanhempien pohjaton rakkaus ja ihmeellinen elämänvoima.

Ala-Heikkilän mukaan kirjaa voi suositella paitsi lapsensa menettäneille, myös kaikille muille.

”Sanoisinkin että erityisesti niille muille, jotta ymmärrys suuren menetyksen kohdanneita ihmisiä kohtaan ja elämää kohtaan kasvaisi, ja ennen kaikkea arvostus elämää kohtaan. Kirjalla on paljonkin annettavaa niille, joita sen aihepiiri ei onneksi koske”, Minna Ala-Heikkilä miettii.

Naisen kolmaskin kirja on jo teossa.

”Se on pieni elämäkerta suuren elämänmuutoksen kokeneesta miehestä”, hän suostuu paljastamaan.

”Jonkin ajan kuluttua poliisi astui huoneeseen vakava ilme kasvoillaan. ”Kuinka pahasti?” kysyin. Hän kertoi. Lauran entisen poikaystävän asunnosta oli löytynyt kuolleen naisen ruumis ja eteisestä käsilaukku, jossa oli Lauran henkilöpaperit.

Kursiivilla olevat lainaukset ovat otteita Minna Ala-Heikkilän kirjasta Eikä sinua enää ole.