Vammalan vuoden yrittäjä: ”Maksimaalinen voitontavoittelu ei sovi hoiva-alalle”

”Mahdoton on vain mielipide” tietää Vammalan vuoden yrittäjä Auli Härkälä. Häntä kutittaa Onerva Sotka (oikealla). Hoivakodin arkea ja valokuvaushetkeä jakamassa myös vasemmalta lukien Hanna Alajoki, Virpi Lehtinen ja Pirjo Heinonen.

Vammalan vuoden yrittäjäksi valittu Auli Härkälä oli 27 vuotta sitten perustamassa paikkakunnan ensimmäistä yksityistä muistisairaiden hoivakotia. Vuosien varrella Tupahoivasta on tullut valtakunnallisesti tunnettu malliesimerkki siitä, miten vanhusten hoivatyötä tehdään hyvin ja ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla.

Härkälä sanoo, että häntä ajaa edelleen eteenpäin se sama palo kuin yrityksen alkuvuosina. Intohimo tehdä ja tarjota parasta mahdollista palvelua.

”Mutta en minä tätä yksin tee, on onni että ympärillä on ihmisiä, jotka mahdollistavat tällaisen tavan tehdä hoivatyötä”, Härkälä sanoo.

Pähkinänkuoressa Tupahoivan tapa toimia on kohdata ihminen ihmisenä. Se on Härkälän mukaan kaiken ydin. Hoivatyön kulttuurinen muutos asiakkaiden kohtaamisessa ja auttamisessa on tie nykyistä parempiin vanhuspalveluihin, uskoo Härkälä.

Tärkeää on vaalia asiakkaiden valinnanvapautta. Hoivakodissa se on usein pieniä asioita ja päätöksiä, kuten ottaako ruuan kanssa maitoa, piimää vai kenties mehua. Haluaako katsella olohuoneessa telkkaria vai ottaa päivänokoset. Haluaako ulkona istuskella penkillä vai kävellä.

”Pientä mutta ihmisarvon kannalta suurta, olen huomannut. Pelkkä ihmisen perustarpeiden tyydyttäminen ei riitä, on väärin jos elämä jää hoivakotiin muuton jälkeen elämättä.”

Palkitseminen Vammalan vuoden yrittäjänä juuri nyt, kun hoiva-ala on kriisissä, on muistutus siitä, miten asiat pitäisi tehdä.

Härkälä haluaa toki yrityksensä tuottavan voittoa. Maksimaalinen voiton tavoittelu ei kuitenkaan ohjaa toimintaa, eikä se Härkälän mukaan yksinkertaisesti sovi hoiva-alalle.

Avainasemassa on riittävien resurssien lisäksi tapa johtaa. Esimies ei voi tietää, mitä yksikössä tapahtuu, ellei hän ole paikalla, parhaimmassa tapauksessa itse osallistumassa hoivatyöhön. Teoilla johtajuus ansaitaan, Härkälä miettii.

Avoimessa ja keskustelevassa työilmapiirissä työntekijät jaksavat tehdä työtään, heidän hyvinvointinsa on laadukkaan hoivan tae. Oman osaamisen kehittämiseen kannustetaan.

Auli Härkälä on nyt 56-vuotias. Palo hoivakodin pyörittämiseen ei ole hiipumassa, ja hänen on vaikea keksiä, mikä tulen voisi sammuttaa.

”Joskus työntekijät ovat ilmaisseet huolensa siitä, mitä eläköitymiseni jälkeen tapahtuu. Olen vastannut, että häärin täällä matriarkkana senkin jälkeen ihan tappiin asti”, Härkälä nauraa.

Viime vuosina Härkälä on saanut yrityksestään useampia ostotarjouksia. Pörssiyhtiöt ovat saaneet Härkälältä pakit, sillä kaupat johtaisivat vääjäämättä hänen elämäntyönsä katoamiseen.

”Minusta on hauska ajatella, että me olimme paikkakunnan ensimmäinen, ja olemme täällä yhä tukevasti omilla jaloillamme seisten, taistellen kuin viimeinen mohikaani.”

Vuoden yrittäjinä palkittiin lisäksi:

Kiikoinen – Reijo Kiiskinen / Finn-Automation Oy

Mouhijärvi – Pia Lähteenmäki / Piaeliina Kivistö T:mi

Suodenniemi – Jouni Hujo / JH-Computer

Äetsä – Alpo Laine / Metallityö Alpo Laine

Vuoden yrittäjistä enemmän 20.11. Alueviestissä.

  • vanhakoira

    Tupahoivasta esimerkkiä ottamaan hoito ja hoivapaikat. Siellä on asiat niin kuin pitää ollakkin.
    Sai armas Sastalama taasen mainetta tuon Ikipihlajan ansiosta. Kyllä se niin on, että hyvä kello kauas kuuluu, huono kello vielä kauemmaksi.

Kommentointi ei ole käytössä.