Huittisten kaupunki ymmärtää tarpeen uudistaa kuntarakennetta. Kunnista on hyvä muodostaa vahvoja peruskuntia, jotka kykenevät tuottamaan peruspalvelut kuntalaisten valitsemien valtuutettujen suorassa ohjauksessa ja valvonnassa. Tämä on kuitenkin mahdollista vain kuntien velvoitteita vähentämällä ja riittävän valtionrahoituksen turvaamisella peruspalvelujen tuottamiseen.
Huittisten kaupungin vastaukset kuntarakennekyselyyn hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa maanantaina.
Huittista miellyttää kuntarakenneselvityksessä esitetty kakkosvaihtoehto, jossa selvitysalueen muodostaisivat Huittinen, Kokemäki, Köyliö, Punkalaidun ja Säkylä. Myös Euran olisi mahdollista liittyä selvitysalueeseen. Teknisesti kuntaliitos voitaisiin toteuttaa aikaisintaan vuoden 2015 alusta.
Huittisten mukaan paras vaihtoehto olisi, että kuntarakenneuudistus voitaisiin toteuttaa vapaaehtoisesti kuntien itse käynnistämällä selvityksellä. Parhaimpaan lopputulokseen päästään, kun selvitysalueen kunnilla on yhteinen tahtotila uuden kunnan muodostamisesta. Tämä edellyttää kuntaliitosten tukemista
taloudellisesti. Huittinen mainitsee myös, että kuntaliitosprosessissa on oltava käytössä kohdennettua porkkanarahaa.
Perusteet ymmärrettäviä
Huittinen pitää ymmärrettävinä rakennetyöryhmän selvityksessään esittämiä perusteita kunta- ja palvelurakenteen uudistamiselle. Erityisesti väestörakenteen heikentyminen ja sitä seuraava huoltosuhteen heikkeneminen sekä maan eri osia eriarvoistava väestökehitys eivät tue nykyiseen pirstaleiseen kuntarakenteeseen perustuvan peruspalvelujärjestelmän säilyttämistä. Meneillään oleva kehitys jakaa tulevina vuosina yhä laajemmin kuntia menestyjiin ja taantujiin.
Huittinen on yksi Satakunnan viidestä kunnasta, joissa väestön ennustetaan kasvavan vuoteen
2030 mennessä. Sen sijaan väestörakenteen ja huoltosuhteen ennustetaan heikkenevän.
Peruspalvelujen rahoitusongelmaa ratkaistaessa on keskityttävä mahdollisuuksiin vähentää kuntien velvoitteita ja tarkistaa kuntien ja valtion välistä tehtävänjakoa.
Kansalaisten yhdenvertaisuus
Syy uudistaa kuntarakennetta on pyrkimys turvata kansalaisten yhdenvertaisuus peruspalvelujen
saannissa. Jos peruspalveluja myös tulevaisuudessa tuotettaisiin nykyisellä rakenteella, ihmisten eriarvoisuus uhkaisi nykyisestä lisääntyä palvelujen saannin ollessa riippuvainen oman pienen kunnan heikkenevistä voimavaroista.
Toinen perusteltu syy uudistukselle on isojen kaupunkikeskusten kokonaisvaltaisen kehittämisen turvaaminen.
Kuntarakenteen uudistamisella on myös kääntöpuolensa, ja lähidemokratian toteuttamiseen isoissa peruskunnissa onkin kiinnitettävä erityistä huomiota.









Huittinen, Sastamala ja Punkalaidun yhteen, siinä olisi toimiva kimppa.
Mahtaisko tulla yhtään mitään….
Ei tulis ei, huittinen ei pysty kompromisseihin, tyrvääläiset on liian kateellista porukkaa ja punkalaidun välttää satakuntaan paluuta kuin ruttoa
mites maakuntakysymys???
Sepä se kinkkinen kysymys onkin, mutta taitaa maakuntarajojen merkitys olla muutenkin murentumassa. Monissa kaupungeissa maakuntaraja on todellinen este mutta Sastamalan ja Huittisten välillä näkisin sen ainoastaan maantieteellisenä asiana.
Punkkis tekee tappiota 0,3 miljoonaa, ei huolita. Ne kyllä pärjää ittekseen.
Sastamala näyttää kääntyvän alijäämän tielle. Erikoista Sastamalassa on se, että verotulot kasvoivat suhteessa vähän Huittisiin verrattuna. Sastamalassa lehtitiedon mukaan verotulojen kasvu oli v. 2011 1,5 milj. euroa ja Huittisissa kasvu oli 1,4 milj. euroa. Sastamalan talouutta rasittivat perusterveydenhuollon, lastensuojelun kustannusten nousu. Huittississa perusterveydenhuollon menot kasvoivat maltillisesti ja erikoissairaanhoidon menot vain vähän. Eli joku menee Sastamalassa pieleen. Sastamalan perustamisen perusteina vannottiin juuri talouden kestävyyttä ja verotuksen kiristymisen estämistä. Sastamala se verottaa kuntalaisiaan jo 20 %. Eipä Huittisten toimintaa kannata niin suurella äänellä arvostella. Sielläkin sairaat hoidetaan yhtä lailla kuin muuallakin. Varsinkin Punkalaitumen johdon ja päättäjien kannattaisi vähän miettiä sanojaan, kun puhuvat mitä puhuvat. Kyllä Punlalaitumella pärjätään tulevaisuudessakin, kunhan osataan toimia oikein. Taitaa vaan käydä niin, että sosiaali- ja terveysmenot kasvavat Sastamalan hoidossa rajusti tulevaisuudessa. Talouskehitys näyttää aika heikolta sielläkin suunnalla.