Tuomiokapituli linjasi: “Sastamalan kirkkoherra ei ole toiminut virassaan lainvastaisesti”

Arkistokuvassa Sastamalan seurakunnan kirkkoherra Vesa Aurén Vammalan seurakuntatalossa.

Sastamalan seurakunnan kiinteistöratkaisut ovat kirvoittaneet paljon keskustelua ja kirkkovaltuuston päätöksistä on myös tehty valituksia. Varsinkin Vammalan seurakuntatalon myynti ja sittemmin Tyrvään kirkon peruskorjausta koskevat suunnitelmat ovat herättäneet ristiriitoja. Julkisesti kritiikkiä on kohdistunut myös kirkkoherra Vesa Auréniin.

Tähän mennessä valitukset tai kantelut eivät ole johtaneet niitä tehneiden tahojen kannalta tavoiteltuun lopputulokseen. Näin kävi myös Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin käsitellessä kirkkoherrasta tehtyä kantelua ja sen johdosta laadittua selvitysraporttia 10. kesäkuuta. Sanatarkasti tuomiokapituli linjasi, että kantelu “ei johda sen enempiin toimenpiteisiin”.

Erkki Helavuoren, Marja Rauhalan ja Markku Lindroosin tekemässä tuomiokapitulille 8.3. päivätyssä kantelussa katsotaan Sastamalan seurakunnan ajautuneen syvään kriisiin. Kantelun mukaan seurakunnan äärimmilleen tulehtunut tilanne kulminoituu Vesa Aurénin lain ja hyvän hallintotavan vastaisiin toimiin ja niiden perusteella syntyneisiin väärinkäytösepäilyihin. Kantelussa arvostellaan laajasti Aurénin menettelyä kirkkoherran viranhoidossa, ja se sisältää paljon erilaisia väitteitä epäkohdista varsinkin seurakunnan johtamisessa ja hallinnossa.

Oikeustieteen maisteri Mikko Sulanderin laatiman yksityiskohtaisen selvityksen perusteella ei kuitenkaan tullut ilmi sellaista konkreettista näyttöä, jonka perusteella tuomiokapituli voisi katsoa kirkkoherra Aurénin toimineen hallintosäännön vastaisesti tai ohjanneen valmistelua epäasianmukaisesti.

Samoin useat kanteluissa esitetyt vakavat väitteet asiakirjaväärennöksestä, virka-aseman väärinkäytöstä tai tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta jäivät selvityksessä toteen näyttämättä tai väitteenvaraisiksi.

Selvityksessä havaittiin kuitenkin yksittäisiä hallinnollisia ja menettelytapoihin liittyviä puutteita, kuten pöytäkirjan kirjaamiseen liittyviä epäselvyyksiä ja kokouskäytäntöihin liittyviä tulkinnanvaraisia tilanteita, ja kehotetaan tuomiokapitulia antamaan Sastamalan seurakunnalle ohjausta selvityksessä esitettyihin hallinnollisiin seikkoihin.

Kiinteistöt jakavat mielipiteitä

Selvityksen mukaan Sastamalan seurakunnan viimeaikaiset ristiriidat kytkeytyvät suurelta osin siihen, että joistakin sen kiinteistöistä ollaan luopumassa tai niitä ollaan korjaamassa:

“On tyypillistä, että erityisesti kiinteistöistä luopumiseen liittyvät päätökset herättävät vahvoja tunteita ja jakavat mielipiteitä seurakunnan päättäjien, jäsenten ja muidenkin alueen asukkaiden keskuudessa. Tällöin väistämättä usein päädytään ratkaisuihin, jotka eivät miellytä läheskään kaikkia. Tämä ei kuitenkaan itsessään tarkoita sitä, että seurakunnan hallinnossa, päätöksentekomenettelyssä tai yleisemmin päätöksentekokulttuurissa olisi jotain vialla.”

Selvityksen perusteella Sastamalan seurakunnan toimivaltaiset toimielimet ja viranhaltijat ovat käyttäneet niille kuuluvaa itsenäistä harkintavaltaa päätöksenteossa sekä asioiden esittelyssä ja valmistelussa. Seurakunnan jäsenten ja asianosaisten käytössä ovat puolestaan olleet lainmukaiset keinot hakea muutosta hallintopäätöksiin.

Vammalan seurakuntatalon myynti
Kirkkovaltuusto päätti Vammalan seurakuntatalon myynnistä syyskuussa 2025. Päätöksestä tehtiin valitus hallinto-oikeuteen. Arkistokuva.

Päätökset eivät tue kantelijoiden väitteitä

Kantelussa viitataan viiteen erilliseen prosessiin, jotka ovat olleet vireillä eri viranomaisissa. Kantelijat katsovat, että niiden kaikkien yhteisenä nimittäjänä on lakien ja hyvän hallintotavan vastainen toiminta ja niiden keskiössä virka-aseman väärinkäyttäminen. Seuraavassa on käyty läpi niiden tilanne:

1) Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuuston päätöksestä 12.12.2024 tehty kirkollisvalitus koskien Salmin leirikeskuksen myyntiä. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt valituksen 16.4.2026 antamallaan päätöksellä.
2) Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuuston päätöksestä 11.9.2025 tehty kirkollisvalitus koskien Vammalan seurakuntatalon myyntiä. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on osittain jättänyt valituksen tutkimatta ja muilta osin hylännyt sen 15.5.2026 antamallaan päätöksellä.
3) Poliisille 1.9.2025 tehty tutkintapyyntö virka-aseman väärinkäytöstä ja korruptiosta. Sisä-Suomen poliisilaitos on 5.12.2025 päättänyt, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta eikä asiassa toimiteta esitutkintaa.
4) Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirastolle 17.9.2025 tehty Vesa Aurénia koskeva kantelu, jonka aluehallintovirasto siirsi Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin käsiteltäväksi. Tuomiokapituli on 17.12.2025 päättänyt, että kantelu ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
5) Valtioneuvoston oikeuskanslerille 12.2.2026 tehty kantelu koskien Vesa Aurénia ja Sastamalan seurakunnan toiminnan epäkohtia. Apulaisoikeuskanslerin sijainen on 3.6.2026 vastannut kantelijoille, ettei heidän kanteluaan oteta tutkittavaksi, koska asia on jo käsiteltävänä Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa.

Selvityksen mukaan edellä mainitut hallinto-oikeuden ynnä muiden toisistaan riippumattomien viranomaisten tähän asiakokonaisuuteen kytkeytyvät päätökset eivät tue kantelijoiden väitteitä.

Edellä esitetyin perustein tuomiokapituli katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt mitään sellaista, joka antaisi aihetta epäillä Vesa Aurénin menetelleen vastoin pappisviran haltijan velvollisuuksia. Asiassa saadun selvityksen valossa ei ole myöskään näyttöä siitä, että Aurén olisi tutkituilta osin menetellyt lainvastaisesti tai muutoin virheellisesti kirkkoherran virassa.

Myös Tyrvään kirkon peruskorjauksesta on eriäviä näkemyksiä seurakuntalaisten keskuudessa. Kirkkoherra Vesa Aurén (vasemmalla), seurakunnan talouspäällikkö Elisa Nieminen ja kiinteistöpäällikkö Kimmo Anttila esittelevät remontin tarpeessa olevia paikkoja. Arkistokuva.
  • Jerry

    Tämän varmasti kaikki tiesivätkin.

    Seurakunnassa pieni joukko yrittää terrorisoida valituksilla ja eripuran kylvämisellä.
    Valitukset kirkkoherrasta, kirkon remontista, seurakuntatalon myynnistä. Mistähän seuraavaksi?

Jätä kommentti