Onnistuneilla omistajanvaihdoksilla vuoden LEADER-hankkeeksi

Joutsenten reitti ry on palkinnut vuoden 2011 LEADER-hankkeena Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n omistajanvaihdospalvelun.  Onnistunut omistajanvaihdos Sastamalan seudulla -hankkeessa jatketaan syksyllä 2008 hankerahoituksen turvin monipuolistettua työtä yritysten omistajanvaihdosten ja työpaikkojen turvaamiseksi. Kyseessä on siis menestyksekäs jatkohanke. Reilun neljän vuoden aikana on ehditty neuvoa jo 174 yrittäjää. “Määrä on huikea. Kokonaan uusia työpaikkoja on tänä aikana syntynyt 18, mikä sekin on neljäsosa oman kehittämisohjelmamme tavoitteista”, kiitteli Joutsenten reitti ry:n toiminnanjohtaja Petri Rinne.
Omistajanvaihdospalvelussa haetaan yrityksensä myyville jatkajia ja vastaavasti ostajille sopivia yrityksiä. Tällä erää yritystoiminnan jatkajaa kaivataan Hämeenkyrön, Sastamalan, Punkalaitumen ja Huittisten alueella 60 yritykseen.

 Mukana 43 yrityskaupassa
“Ostajia on varsinkin viiimeiset kaksi vuotta ollut reippaasti liikkeellä ja tällä hetkellä palvelussamme on runsaat 40 aktiivista ostajaa. Näiden neljän vuoden aikana olemme olleet mukana 42 yrityskaupassa”, kertoo yritysneuvoja Pirjo Hälli.
Mitään selkeää “haluttujen yritysten trendiä” ei Lounais-Pirkanmaan markkinoilla ole nähtävissä. “Omistajanvaihdoksia tehdään kautta linjan teollisista toimialoista palvelualoihin. Ostajat voivat tulla eri puolilta Suomea tai myös seudun yrityksistä, joissa he ovat työssä.  Omaa yritystä miettivä voi myös vaihtoehtoisesti päätyä ostamaan valmiin yrityksen, mikä on hyvä vaihtoehto. Silloin ei kilpailutilanne muutu, ensimmäiset karikot on ohitettu ja saadaan valmis pohja aloittamiseen”, Pirjo Hälli selventää.
Ostajia ja myyjiä tuodaan yhteen myös netissä olevan Omistajanvaihdospankin avulla. Tietopankissa on parhaillaan esittelyssä 18 jatkajaa hakevaa yritystä. Kaikki eivät halua toimia näin julkisesti. Sastamalan Seudun Yrityspalvelun toimitusjohtaja Mikko Nieminen totesi Pirjo Hällin onnistuneen tarvittavan ilmapiirin luomisessa. “Luottamus korostuu toimittaessa luopujan ja ostajan välissä. Se vaatii paljon työtä.”
Kiitosta sai myös Joutsenten reitti, jonka hankerahoituksen avulla omistajanvaihdospalvelu on saatu aiempaa kokonaisvaltaisemmaksi.

Kiertopalkinnon ojensivat Joutsenten reitti ry:n hallituksen puheenjohtaja Paavo Törmälä (vasemmalla) ja toiminnanjohtaja Petri Rinne ja sen vastaanottivat Sastamalan Seudun Yrityspalvelun yritysneuvoja Pirjo Hälli ja toimitusjohtaja Mikko Nieminen.