Routa on pääosin sulanut

Huhtikuun alussa routa oli pääosin sulanut maan etelä- ja keskiosissa. Paikoitellen sitä esiintyy vielä enimmillään viisitoista senttiä. Suomen ympäristökeskuksesta kerrotaan, että routakerros sulaa lumettomilla alueilla sekä ylä- että alapinnaltaan.