Vammalan Eläkkeensaajilta saunavihta kirkkoherralle

Vammalan Eläkkeensaajien Paula Mattila ja Mauri Tuominen muistivat kirkkoherra Ari Paavilaista saunavihdoilla.
Vammalan Eläkkeensaajien Paula Mattila ja Mauri Tuominen muistivat kirkkoherra Ari Paavilaista saunavihdalla.

Sastamalan seurakunnan kirkkoherra Ari Paavilaista muistettiin keskiviikkona Vammalan torilla saunavihdalla. Vihdan ojensivat hänelle Vammalan Eläkkeensaajien Paula Mattila ja yhdistyksen puheenjohtaja Mauri Tuominen. “Vihta on kiitos hyvästä yhteistyöstä seurakunnan kanssa, ja liittyy 18. elokuuta paikkakunnalla pidettävään EKL:n Pirkanmaan piirin kirkkopäivään”, Tuominen taustoitti.

Kirkkopäivä on järjestetty Vammalassa aiemminkin, mutta edellisestä kerrasta on pitkälti yli 10 vuotta. Elokuussa juhlaväki kokoontuu Pyhälle Olaville jumalanpalvelukseen ja kirkon esittelyyn. Päälle nautitaan keittolounas ja seurakunnan tarjoamat kahvit. Tarkka osallistujamäärä ei vielä ole tiedossa, mutta Tuominen tietää kertoa kirkkopäivien olleen aiemmin todella suosittuja. “Päivän järjestelyt ovat iso hanke, jossa seurakunta on ollut hyvin mukana.”

Paavilainen kiitteli vuolaasti saamastaan lahjoituksesta. “Tämä tulee varmasti käyttöön juhannussaunassa”, hän vakuutti vihta kädessään. Juhannussaunan lisäksi kirkkoherran keskikesän juhlaan kuuluu ainakin kokon polttaminen. “Risuja ja muuta roskaa on kertynyt niin paljon, että niistä saa hienosti kokon aikaiseksi. Sen jälkeen tuleekin tarpeeseen sauna tämän vihdan kanssa.”

Juhannusvihta ojennettiin Eläkkeensaajien toimesta nyt toista kertaa. Ensimmäisen sai kaksi vuotta sitten kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg.

Eläkkeensaajat viettivät alkuviikon vihtoja sitoen, ja keskiviikkona ne olivat kaikkien torikävijöiden ostettavissa. “Maanantaina haettiin oksat ja eilen kokoonnuttiin Levolle lähes 70 hengen voimin vihtoja sitomaan. Kaikki eivät siihen puuhaan osallistuneet, mutta joku lämmitti saunaa ja toinen keitti kahvia. Tänä aamuna ensimmäiset kaupat tehtiin heti kahdeksalta, kun torille saavuimme”, yhdistyksen väki kertoi.

Kyllä hyvin toimii, testasivat Tuominen ja Paavilainen.
Kyllä hyvin toimii, testasivat Tuominen ja Paavilainen.

 

 

Kommentointi ei ole käytössä.